Hoppa till innehåll
Media

Valmistaudu kesällä hakemaan rahoitusta vesienhoitohankkeisiin

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 21.6.2021 8.20
Tiedote

Vedenjumala Ahdin nimipäivänä 21.6. vesiensuojelun tehostamisohjelma kannustaa hakemaan rahoitusta vesistökunnostuksiin sekä maa- ja metsätalouden vesienhallintahankkeisiin. Haku alkaa syksyllä, mutta jo kesän aikana on hyvä käynnistää valmistelut rahoituksen hakemiseksi.

Työtä tarvitaan muun muassa rehevöityvien, mataloituvien ja umpeen kasvavien vesistöjen kunnostamiseen sekä patojen, perkauksen, kuivatuksen ja vesistörakentamisen aiheuttamien haittojen korjaamiseksi. Myös maa- ja metsätalouden kuormituksen vähentämiseksi tarvitaan uusia vesien viivyttämiseen tähtääviä keinoja, kuten mutkittelevia ja kaksitasouomia.

”Suomalaisilla on intoa parantaa lähivesiensä tilaa. Jo yli 300 hanketta ympäri Suomea on aloittanut vesiensuojelun tehostamisohjelman rahoituksen avulla. Ohjelman rahoitusta kannattaa nyt hyödyntää”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.

Vesiensuojelun tehostamisohjelma tukee vesien tilaa parantavaa työtä ja kutsuu mukaan uusia tekijöitä. Valtionavustuksen haku vesistökunnostukseen alkaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa (ELY-keskukset) ja maa- ja metsätalouden vesienhallintahankkeisiin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa syksyllä, mutta jo kesän aikana on hyvä

  • etsiä kumppaneita, sillä useimmat hankkeet hyötyvät yhteistyöstä,

  • kysyä neuvoja esimerkiksi ELY-keskuksen kunnostus- tai vesitalousasiantuntijalta, kunnan ympäristötoimesta, alueen vesiensuojeluyhdistyksestä tai muusta vesienhoidon alueellisesta verkostosta

  • tietoa ja kumppaneita on saatavilla myös kansalliselta vesistökunnostusverkostolta

  • miettiä kunnostushankkeen vastinrahoituksen järjestämistä

  • suunnitella hanketta eli selvittää vesistön tilaa ja tehtyjä toimia sekä selvittää, vaativatko kunnostustoimet lupia

  • tutustua muihin hankkeisiin ja etsiä uusia ideoita ja menetelmiä

Tarkka hakuaika ilmoitetaan elokuussa.

Kunnostus ja vesien kokonaisvaltainen hallinta kannattaa

Vesistöjen tila vaikuttaa merkittävästi niin luonnon kuin ihmisten hyvinvointiin. Kunnostustoimilla ja oikeanlaisella vesienhallinnalla varmistamme, että tulevatkin sukupolvet pääsevät nauttimaan viihtyisästä asuinympäristöstä sekä vesien virkistyskäytöstä uimarannoilla ja kala-apajilla. Maa- ja metsätalouden valumavesien kokonaisvaltaisella toteutuksella voidaan vaikuttaa ravinnevalumiin, mutta myös alojen toimintaedellytyksiin. Monimuotoisilla vesiekosysteemeillä ja kalakannoilla on myös parhaat mahdollisuudet sopeutua ilmastonmuutokseen.

Pienilläkin paikallisella hankkeella voi olla suuret vaikutukset. Hyväkuntoiset vesistöt vahvistavat koko seutukunnan elinvoimaa. Ne tukevat kalataloutta, synnyttävät mahdollisuuksia matkailuliiketoimintaan, piristävät kylätoimintaa ja tekevät alueesta vetovoimaisemman potentiaalisille uusille asukkaille ja yrittäjille.

Tietoa ja ohjeita hakemisesta:

Tietoa vesistökunnostuksesta:

 Lisätietoja:

Antton Keto, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö, p. 0295 250 148, [email protected]

Vesistökunnostus:
Tutkija Pinja Kasvio, vesistökunnostusverkosto, p. 0295 252 149, [email protected]

Maa- ja metsätalouden vesienhallinta:
Erityisasiantuntija Johanna Helkimo, ympäristöministeriö, p. 0295 250 092, [email protected]
Erityisasiantuntija Sini Olin, ympäristöministeriö, p. 0295 250 248, [email protected]

 

Viisivuotisen (2019-2023) vesiensuojelun tehostamisohjelman avulla vähennetään maa-ja metsätalouden ravinteiden päästöjä vesiin, kunnostetaan vesistöjä ja vahvistetaan asiantuntijoiden ja toimijoiden verkostoja, vähennetään kaupunkivesien haitallisten aineiden päätymistä kaupunkivesiin, saneerataan Itämeren ympäristölle vaarallisia hylkyjä sekä rahoitetaan tutkimusta ja kehitystyötä.