Hyppää sisältöön
Media

Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja kaavoituksen digitalisaatioon liittyviin asetuksiin

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 23.10.2023 9.52
Tiedote

Ympäristöministeriö pyytää lausuntoa asetusluonnoksesta ympäristöministeriön asetukseksi yhteentoimivassa tietomallimuodossa laadittujen kaavojen kaavamääräysten ja kaavakohteiden esitystavasta (Katja-asetus). Katja-asetuksen lisäksi lausuttavana on myös luonnos ympäristöministeriön asetukseksi alueidenkäytön tietojen pysyvistä yksilöivistä tunnuksista. Marraskuun aikana on mahdollisuus jättää palautetta kaavatietomallista ja siihen liittyvistä koodistoista.

Katja-asetuksen tarkoituksena on antaa kunnille valmiudet laatia valtakunnallisesti yhteentoimivia kaavoja. Lisäksi asetuksella määritellään kaavoille maankäyttö- ja rakennuslain muutoksen edellyttämä vakiomuotoinen esitystapa. Syksyn aikana Katja-asetuksen luonnoksen valmistelussa tehtiin aktiivista sidosryhmätyötä ja heiltä saatu palaute huomioitiin asetuksen valmistelussa. Asetusluonnoksessa esitetään säädettäväksi kansallisen tason vähimmäisvaatimukset valtakunnallisesti yhteentoimivan kaavatiedon laatimiselle. Asetuksen rinnalle sidosryhmät toivoivat havainnollistavaa ohjeistusta. Ohjeistus pyritään tekemään loppuvuoden aikana sekä myöhemmin keväällä 2024, kun kansalliseen kaavatietomallin pohjautuvasta kumppanitestauksesta saadaan käytännön kokemusta.

”Järjestimme elokuussa yleisen sidosryhmätilaisuuden sekä neljä kaavoituksen asiantuntijoille suunnattua työpajaa, joissa kerroimme asetuksen valmistelun taustoista. Työpajoissa sidosryhmät pääsivät kommentoimaan asetuksen liitteiden alustavia työversioita. Alkusyksystä sidosryhmät saivat myös vastata asetustyön materiaaleja koskevaan Ota kantaa -kyselyyn. Sidosryhmät toivovat, että asetuksella ei määriteltäisi kaavan laatimisen teknisiä yksityiskohtia liian tarkasti, vaan kaavoituksessa säilyisi riittävä joustavuus paikallisten olosuhteiden huomioimiseen”, kertoo ympäristöministeriön erityisasiantuntija Ruusa Degerman.

Katja-asetuksen olisi tarkoitus tulla voimaan 1.1.2024 ja se korvaisi nykyisen ympäristöministeriön asetuksen maankäyttö- ja rakennuslain mukaisissa kaavoissa käytettävistä merkinnöistä. Maankäyttö- ja rakennuslain 1.1.2024 voimaantulevien kaavan esitystapaa koskevien muutosten siirtymäajan mukaisesti yksittäisen kaavan laatimisen osalta kumottavaa merkintäasetusta voitaisiin soveltaa vuoden 2028 loppuun. Asetusluonnoksen lausuntokierros järjestetään 19.10.2023–30.11.2023

Ympäristöministeriön asetus alueidenkäytön tietojen pysyvistä yksilöivistä tunnuksista

Katja-asetuksen kanssa yhtä aikaa on lausuttavana myös luonnos ympäristöministeriön asetukseksi alueidenkäytön tietojen pysyvistä yksilöivistä tunnuksista. Asetuksen olisi tarkoitus tulla voimaan 1.1.2024 ja siinä säädettäisiin Suomen ympäristökeskuksen myöntämien alueidenkäytön pysyvien yksilöivien tunnusten muodostamisesta. Lausunnot pyydetään toimittamaan viimeistään sunnuntaina 3.12.2023.

  • Anna lausunto asetusluonnoksesta Lausuntopalvelussa

Kaavatietomalli ja siihen liittyvät koodistot

Kaavatietomallia ja siihen liittyviä koodistoja on laadittu ja kehitetty useiden eri rakennetun ympäristön tiedon yhteentoimivuuteen liittyvien projektien yhteydessä. Kaavatietomalli ja siihen liittyvät koodistot ovat katseltavissa ja hyödynnettävissä Yhteentoimivuusalustalla. Kaavatietomallin luonnos ja siihen liittyvät koodistoluonnokset tullaan tarkistamaan yhteentoimivaksi rakennetun ympäristön tietojärjestelmän kehityksen kanssa lokakuun aikana. Tämän jälkeen kaavatietomalli ja siihen liittyvät koodistot tulevat avoimesti kommentoitavaksi Ota kantaa -kyselyssä, joka aukeaa marraskuun alussa. Kyselyyn voi vastata 30.11.2023 asti.

Kaavatietomalli koodistoineen on tarkoitus hyväksyä Voimassa oleva -tilaan rakennetun ympäristön tiedon yhteentoimivuustyön hallintamallin mukaisesti vuoden 2024 alussa. Tavoitteena on, että niitä voidaan hyödyntää muun muassa vuoden 2024 aikana tehtävässä kumppanitestauksessa. 
Kaavatietomallia ja siihen liittyviä koodistoja esitellään tarkemmin 8.11.2023 järjestettävässä avoimessa webinaarissa. 

Lisätietoja

Katja-asetus
Ruusa Degerman
erityisasiantuntija 
[email protected]
puh. 0295 250 406

Asetus alueidenkäytön tietojen pysyvistä yksilöivistä tunnuksista
Jaakko Rastas
erityisasiantuntija, 
[email protected]
puh. 0295 250 217

Kaavatietomalli ja siihen liittyvät koodistot
Anssi Hänninen
erityisasiantuntija
[email protected]
puh. 0295 250 451