Alueiden­käytön lain­säädännön uudistus

Uuden alueidenkäyttölain on tarkoitus tulla voimaan loppuvuonna 2026.

Alueidenkäytön suunnittelua koskevat säännökset uudistetaan hallitusohjelman tavoitteiden toteuttamiseksi. Hallitusohjelman mukaan hallitus laatii alueidenkäyttölain, joka edistää tarkoituksenmukaista maankäyttöä, hyvää elinympäristöä, kaavoituksen sujuvuutta, kaupunkien ja kuntien kasvua, riittävää asuntotuotantoa, alueiden elinvoimaisuutta, yritysten kilpailukykyä ja Suomen houkuttelevuutta investointikohteena.  

Uudistuksessa otetaan huomioon alueidenkäytön suunnittelun tulevaisuuden haasteet, muuttuva toimintaympäristö sekä aluehallinnon rakenteiden muutokset. 

Lisäksi uudistuksen tavoitteena on selkeyttää ja sujuvoittaa alueidenkäyttöä koskevia säännöksiä ja tehdä niihin tarvittavat lakitekniset ja kielelliset korjaukset.

Esitys uudeksi alueidenkäyttölaiksi oli lausuntokierroksella 16.5.–11.7.2025. Esitykseen annettiin 450 lausuntoa. Tutustu lausuntoyhteenvetoon alle linkatusta uutisesta. 

• 12.9.2025 uutinen: Lausuntoyhteenveto esityksestä uudeksi alueidenkäyttölaiksi on valmistunut

Esityksellä ohjataan tuulivoiman sijoittumista erityisesti maakuntakaavoissa osoitetuille tuulivoimaloiden alueille. Maakuntakaavoituksessa huomioitaisiin esimerkiksi kuntarajat ylittävät vaikutukset laajasti tuulivoiman sosiaalisen hyväksyttävyyden vahvistamiseksi.

Kun tuulivoimarakentamista ohjaava yksityiskohtaisempi kaava ei sijoitu maakuntakaavan tuulivoimaloiden alueelle, vähimmäisetäisyyden asutukseen olisi oltava vähintään 1,25 kilometriä. Etäisyysvaatimuksesta voitaisiin poiketa asuinrakennuspaikkojen omistajien 4/5 enemmistöllä. Etäisyyssääntelyä ei myöskään sovellettaisi jo tuulivoimakäyttöön rakennettujen alueiden osalta. Kunnat voivat jatkossakin päättää haluavatko ne alueelleen tuulivoimaa.

• 28.11.2025 tiedote: Hallitukselta linjaus tuulivoiman vähimmäisetäisyyksistä

Esityksessä uudeksi alueidenkäyttölaiksi alueidenkäytön suunnittelujärjestelmä säilyisi pääosin ennallaan, eli siihen kuuluisivat nykyiseen tapaan valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava. Suunnittelujärjestelmään tehtäisiin kuitenkin sujuvoittavia ja ajantasaistavia muutoksia.

Maakuntakaavan tehtävää ja oikeusvaikutuksia rajattaisiin ja vähittäiskaupan suuryksiköitä koskevaa sääntelyä kevennettäisiin. Yleiskaava ja asemakaava voitaisiin laatia yhtä aikaa ja hyväksyä samalla päätöksellä.  

Lakiin lisättäisiin säännökset maanomistajan suoraan rakentamista ohjaavaa yleiskaavaa ja asemakaavaa koskevasta aloiteoikeudesta sekä kunnan mahdollisuudesta antaa asemakaavaa tai yleiskaavaa koskeva ehdotus maanomistajan valmisteltavaksi. Lakiin lisättäisiin myös aurinkovoimarakentamista ohjaavaa yleiskaavaa sekä tuulivoimalan vähimmäisetäisyyttä asutuksesta koskevat säännökset.

Kaavojen sisältövaatimuksissa korostettaisiin hallituksen esityksessä nykyistä enemmän ilmastonmuutoksen hillintää ja ilmastonmuutokseen sopeutumista sekä luonnon monimuotoisuuden huomioimista. Nämä olisi lain mukaan huomioitava kaavan laadinnassa.

Lausunnoille lähetetyt yhdyskuntakehittämislaki ja yhdyskuntarakentamislaki ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain vuonna 2018 alkanutta kokonaisuudistusta. Valmisteltavana on myös uusi alueidenkäyttölaki, jonka hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kevään 2026 aikana. 
 
Uusi rakentamislaki tuli voimaan 1.1.2025. Nyt uudistetaan kokonaisuudesta jäljelle jäänyttä alueidenkäytön osuutta. Lisäksi yhdyskuntarakentamislaki korvaisi 1970-luvulla laaditun lain kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta. 
 
Maankäyttö- ja rakennuslaki oli sisällöltään erittäin laaja kokonaisuus. Sen jakaminen useammaksi laiksi helpottaa jatkossa esimerkiksi säädösten pitämistä ajantasaisena. Sisällöltään rajatumpien lakien uudistaminen on ketterämpää kuin laajemman kokonaisuuden.  

Lain soveltamisessa vaaditaan jatkossa paneutumista eri lakien muodostamaan kokonaisuuteen, mutta niin on ollut tähänkin asti. Esimerkiksi rakentajan ja kaavoittajan on ollut tärkeää tuntea ympäristölainsäädäntöä laajasti aiemminkin.

Esityksen mukaan yhdyskuntakehittämislaki ja yhdyskuntarakentamislaki tulisivat voimaan 1. tammikuuta 2028. Kesken olevat asiat ratkaistaisiin pääsääntöisesti soveltaen niitä säännöksiä, jotka olivat voimassa asian tullessa vireille. 
 
Lunastuskorvauksen perusteet ratkaistaisiin korvauksen määräämisen ajankohtana voimassa olevien lunastuslain säännösten perusteella.  

Katualueen haltuunottoon, omistuksen siirtymiseen, lohkomiseen ja maksettaviin korvauksiin sekä kunnossapitosopimuksiin ja taitorakenteiden tietoaineistoon liittyisi erityisiä siirtymäsäännöksiä. Kuntien olisi laadittava maapoliittinen ohjelma ja yleisen alueen kunnossapitosuunnitelma lakien voimaantulon jälkeisen seuraavan kokonaisen valtuustokauden aikana. 

Yhdyskuntakehittämislaki loisi kunnille edellytykset toteuttaa kaavoja. Laissa säädettäisiin muun muassa kuntien maapolitiikasta, yhdyskuntarakentamisen kustannusten korvaamisesta kunnalle, kehittämisalueista, tonttijaosta sekä kaavan toteuttamiseksi tarpeellisesta maan luovuttamisesta, lunastamisesta ja korvauksista. Näitä teemoja koskevat säännökset löytyvät nykyisen alueidenkäyttölain (132/1999) luvuista 11, 12 a, 13, 14 ja 15.

Esityksen mukaan kuntien olisi laadittava maapoliittinen ohjelma, pidettävä se ajantasaisena ja seurattava ohjelman toteutumista valtuustokausittain. Laki myös kuvaisi maapolittiisen ohjelman sisältöä otsikkotasolla. Maapolitiikan aineistojen täytyisi myös olla julkisesti saatavilla verkossa.  

Kuntien olisi laadittava maapoliittinen ohjelma lakien voimaantulon jälkeisen seuraavan kokonaisen valtuustokauden aikana. 
 
Laki yhdenmukaistaisi kuntien toimintaa ja ohjelmien sisältöä. Kuntien toiminnasta tulisi avoimempaa ja ennakoitavampaa. Valtaosa Suomen yli 20 000 asukkaan kunnista laatii jo nykyisin maapoliittista ohjelmaa vastaavan julkaisun vapaaehtoisesti.  

Kunta voisi tehdä päätöksen olla laatimatta maapoliittista ohjelmaa, jos se olisi kunnassa ilmeisen tarpeeton. Tätä mahdollisuutta voisivat soveltaa esimerkiksi pienet kunnat, joissa rakentaminen on vähäistä ja maapoliittisten toimien käyttäminen satunnaista. 

Maapoliittisella ohjelmalla tarkoitettaisiin kunnan valtuuston hyväksymää asiakirjaa, jolla linjattaisiin sitovasti niitä periaatteita ja toimintatapoja, joita kunta soveltaa maapolitiikassaan.  

Maapoliittisia toimia ovat sopimuksiin perustuva maanhankinta yhdyskuntakehittämiseen, kaavojen toteuttamiseksi ja yhdyskuntakehittämisen turvaamiseksi tehtävät lunastukset, etuosto-oikeuden käyttäminen, rakentamiskehotus ja siihen perustuva lunastus, maankäyttösopimukset ja kehittämiskorvaukset, kehittämisalueeksi nimeäminen ja tonttien luovuttaminen rakentamiseen.  

Suurella osalla yli 20 000 asukkaan kunnista on jo nykyisellään maapoliittinen ohjelma tai sitä vastaava asiakirja. 

Muutosta tapahtuisi esitettyjen lakien myötä kumpaankin suuntaan.  

Maapolitiikkaan liittyvät tehtävät ovat useille kunnille jo arkipäivää, mutta uusi maapolitiikan sääntely lisäisi kuntien tehtäviä jonkin verran. Kunnilla olisi asiassa myös harkintavaltaa: jos tarvetta maapoliittiselle ohjelmalle ei ole, kunta voisi päättää olla laatimatta sitä.  

Yhdyskuntarakentamisen kustannuksiin osallistumiseen liittyvien täsmennysten on tarkoitus selventää ja yksinkertaistaa toimintatapoja. Kiinteistönomistajan osallistumisvastuun laajentaminen myös poikkeamislupaan ja puhtaan siirtymän sijoittamislupaan antaisi kunnille mahdollisuuden valita vähemmän työläs lupamenettely kaavoituksen sijaan, jos asia ei välttämättä edellyttäisi kaavoitusta.  

Kehittämisalueen ja tonttijaon menettelyihin esitetyt yksinkertaistukset mahdollistaisivat toiminnan tehostamisen. Samoin katualueen hallinnan ja omistuksen siirtymisen menettelyitä olisi mahdollista selkeyttää ja yksinkertaistaa.

Yhdyskuntarakentamisen kustannusten korvaamisen sääntely on tarkoitus säilyttää perussisällöltään ennallaan. Maankäyttösopimus ja kehittämiskorvaus säilyisivät keinoina, joilla kiinteistönomistaja osallistuu yhdyskuntarakentamisen kustannuksiin. 

Nykyisen alueidenkäyttölain 91 a pykälän mukaan maanomistajalla on velvollisuus osallistua kunnalle yhdyskuntarakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin silloin, kun laadittavasta asemakaavasta aiheutuu maanomistajalle merkittävää hyötyä. Kunta ja maanomistaja sopivat asiasta ensisijaisesti keskenään. Toissijainen tapa on kunnan yksipuolisesti määräämä kustannusperusteinen kehittämiskorvaus. Osapuolten välinen sopiminen on kehittämiskorvausta joustavampaa, eikä sopimuksen sisällön tarvitse rajoittua vain kustannuksiin. 
 
Lain tavoite sopimisen ensisijaisuudesta toteutuu nykyisin hyvin, ja kehittämiskorvauspäätöksiä tehdään erittäin harvoin. Kehittämiskorvausmenettely toimii kuitenkin vahvana kannustimena sopimuksen tekemiseen ja sen säännöstö muodostaa taustan ja vertailukohdan sopimuksista neuvottelemiselle.  

Säännöksiin tehtäisiin tulkintaa ja soveltamista helpottavia tarkennuksia. Uutena asiana esitetään, että kunnalle aiheutuviin kustannuksiin perustuva korvaus voisi liittyä myös rakentamislain mukaisiin poikkeamislupaan ja puhtaan siirtymän sijoittamislupaan. 

Nykyisin laki ei aseta rajaa sille, kuinka kauan aikaisemmin yhdyskuntarakentamisesta aiheutuneita kustannuksia voidaan ottaa huomioon kehittämiskorvauksessa.  

Esityksen mukaan tilannetta täsmennettäisiin siten, että jatkossa 15 vuotta vanhempia kustannuksia voisi huomioida vain poikkeustapauksissa. Lisäksi kunnalle asetettaisiin uusi velvoite toteuttaa kehittämiskorvauksen perusteena olevat toimet 15 vuoden kuluessa kehittämiskorvauksen lainvoimaisuudesta. Nykyisin laissa ei tällaista sitovaa velvoitetta ole. 

Katualueen ilmaisluovutusvelvollisuus ensimmäisen asemakaavan alueella poistuisi. Kaikista kunnalle luovutettavista alueista maksettaisiin siis jatkossa korvaus maanomistajalle. Korvaus voisi olla maanomistajan ja kunnan sopimukseen perustuva korvaus tai lunastusmenettelyyn perustuva korvaus, jos osapuolet eivät saavuta sopimusta.

Yhdyskuntakehittämislain mukaan kaikista kunnalle luovutettavista alueista maksettaisiin jatkossa korvaus maanomistajalle, kun ensimmäisen asemakaavan katualueen ilmaisluovutusvelvollisuus poistuisi. 

Yhdyskuntakehittämislaki ei kuitenkaan vaikuttaisi korvausmääriin, vaan korvaukset määräytyisivät lunastuslain mukaan. 1.8.2025 voimaan tulleella lunastuslain muutoksella nostettiin lunastuksista maksettavia korvauksia. 
 
Korotettu korvaustaso koskisi kaikkia yhdyskuntakehittämislakiin perustuvia lunastuksia lukuun ottamatta rakentamiskehotukseen perustuvaa lunastusta. 

• Lue lisää lunastuslaista (oikeusministeriö.fi)

Kiinteistönomistajan asemaa vahvistaisivat kunnan maapoliittiseen ohjelmaan liittyvät velvoitteet, ensimmäisen asemakaavan katualueen ilmaisluovutusvelvollisuuden poistaminen sekä kehittämisalueeseen liittyvät sopimuksellisuuden painottaminen ja omistajien aloiteoikeus. Lisäksi muun muassa yhdyskuntarakentamisesta aiheutuvien kustannusten korvaamisen sääntelyyn liittyvät useat tarkennukset selventäisivät ja siten yksinkertaistaisivat toimintatapoja.

Maapolitiikan uudet säännökset lisäisivät kuntien maapolitiikan avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja toimintatapojen yhdenmukaisuutta. Katualueen ilmaisluovutusvelvollisuuden poistuminen ensimmäisen asemakaavan alueella parantaisi kiinteistönomistajien asemaa ja yksinkertaistaisi menettelyä kadun siirtymisessä kunnan omistukseen.  

Kiinteistönomistajan vastuu yhdyskuntarakentamisen kustannuksista säilyisi nykyisenlaisena, mutta säännöksiä täsmennettäisiin lain soveltamisen helpottamiseksi. Nykyisellään vähän käytettyä kehittämisaluemenettelyä yksinkertaistettaisiin selvästi ja kiinteistönomistajien roolia menettelyssä vahvistettaisiin aloiteoikeuden ja sopimuspainotteisuuden avulla. Tonttijakoa koskevien säännösten maltillisella yksinkertaistamisella tehostettaisiin toimintatapoja.

Lausunnoille lähetetyt yhdyskuntakehittämislaki ja yhdyskuntarakentamislaki ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain vuonna 2018 alkanutta kokonaisuudistusta. Valmisteltavana on myös uusi alueidenkäyttölaki, jonka hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kevään 2026 aikana. 
 
Uusi rakentamislaki tuli voimaan 1.1.2025. Nyt uudistetaan kokonaisuudesta jäljelle jäänyttä alueidenkäytön osuutta. Lisäksi yhdyskuntarakentamislaki korvaisi 1970-luvulla laaditun lain kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta. 
 
Maankäyttö- ja rakennuslaki oli sisällöltään erittäin laaja kokonaisuus. Sen jakaminen useammaksi laiksi helpottaa jatkossa esimerkiksi säädösten pitämistä ajantasaisena. Sisällöltään rajatumpien lakien uudistaminen on ketterämpää kuin laajemman kokonaisuuden.  

Lain soveltamisessa vaaditaan jatkossa paneutumista eri lakien muodostamaan kokonaisuuteen, mutta niin on ollut tähänkin asti. Esimerkiksi rakentajan ja kaavoittajan on ollut tärkeää tuntea ympäristölainsäädäntöä laajasti aiemminkin.

Esityksen mukaan yhdyskuntakehittämislaki ja yhdyskuntarakentamislaki tulisivat voimaan 1. tammikuuta 2028. Kesken olevat asiat ratkaistaisiin pääsääntöisesti soveltaen niitä säännöksiä, jotka olivat voimassa asian tullessa vireille.

Lunastuskorvauksen perusteet ratkaistaisiin korvauksen määräämisen ajankohtana voimassa olevien lunastuslain säännösten perusteella.  

Katualueen haltuunottoon, omistuksen siirtymiseen, lohkomiseen ja maksettaviin korvauksiin sekä kunnossapitosopimuksiin ja taitorakenteiden tietoaineistoon liittyisi erityisiä siirtymäsäännöksiä. Kuntien olisi laadittava maapoliittinen ohjelma ja yleisen alueen kunnossapitosuunnitelma lakien voimaantulon jälkeisen seuraavan kokonaisen valtuustokauden aikana.

Yhdyskuntarakentamislaissa säädettäisiin kuntien yleisten alueiden tehtävistä. Laissa säädettäisiin katujen, puistojen ja muiden yleisten alueiden suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta. Laissa säädettäisiin myös periaatteista, joilla teknisiä verkkoja voidaan sijoittaa kuntien yleisille alueille sekä kuntien mahdollisuuksista ohjata yleisillä alueilla tehtäviä töitä. Lisäksi laissa linjattaisiin hulevesien käsittelystä rakennetussa ympäristössä.

Esityksen mukaan kunnat laatisivat jatkossa kunnossapitosuunnitelman, josta ilmenee yleisten alueiden jakaminen kunnossapitoluokkiin ja kunnossapidon periaatteet eri luokissa. Periaatteet voisivat koskea esimerkiksi katujen auraamista, liukkauden torjuntaa, puhtaanapitoa tai kasvillisuusalueiden hoitoa.  

Suunnitelmassa kunnat voisivat myös ilmoittaa tehostetusti hoidetuista alueista tai alueista, joita ei talvella kunnossapidetä lainkaan.  

Kunnossapitosuunnitelma toisi suunnitelmallisuutta yleisten alueiden kunnossapitoon ja tekisi näkyväksi kunnan tekemän kunnossapitotyön. Kuntien tulisi myös valmistella suunnitelma vuorovaikutteisesti, jotta kuntalaisilla olisi mahdollisuus vaikuttaa yleisten alueiden kunnossapitoon. 
 
Kuntien olisi laadittava yleisen alueen kunnossapitosuunnitelma lakien voimaantulon jälkeisen seuraavan kokonaisen valtuustokauden aikana.

Kunnat saisivat uuden oikeuden laatia yleisille alueille käyttömääräykset. Ne koskisivat erityisesti yleisten alueiden tilapäistä käyttöä, kuten katutöitä. Käyttömääräykset auttaisivat ohjaamaan, suunnittelemaan ja toteuttamaan toistuvia, samankaltaisia töitä ennakoitavasti. Käyttömääräykset ohjaisivat yleisten alueiden käyttöä myös silloin, kun laissa ei ole tarkkoja säännöksiä. 
 
Käyttömääräysten laatiminen säästäisi kaikkien osapuolten aikaa ja sujuvoittaisi toimintaa, kun työilmoituksissa ja luvissa toimija ja kunta voisivat viitata suoraan kunnan käyttömääräysten mukaiseen toimintaan. Koska kunnat ovat keskenään hyvin erilaisia, saisi kunta itse päättää laatiiko se käyttömääräykset vai ei. 

Yleisellä alueella tehtävistä töistä olisi tehtävä jatkossakin ilmoitus kunnalle ennen töiden aloittamista. Kunta voisi uudistuksen myötä edellyttää haettavaksi luvan työn suorittamiselle, jos työn laajuus tai muut syyt, kuten sijainti, päällekkäiset yhteensovitettavat työt tai tarvittavat liikennejärjestelyt sitä edellyttävät. Lupapäätöksessä kunta voisi antaa työn suorittamista koskevia määräyksiä. 

Kunnalla olisi uusi oikeus siirtää painavasta syystä työn ajankohtaa tai kieltää se. Painava syy olisi esimerkiksi liikenteelle, turvallisuudelle, teknisille verkoille, alueen ominaispiirteelle tai alueen käytölle syntyvä kohtuuton haitta. Painava syy voisi liittyä myös työn toteuttajan toistuviin laiminlyönteihin.  

Työn siirtäminen tulisi kyseeseen esimerkiksi silloin, kun kunta sovittaisi yhteen eri hankkeiden aloitusajankohdat, jotta yleisen alueen käyttö rajoittuisi mahdollisimman vähän. Töiden yhteensovittaminen vähentäisi myös liikenteelle, asukkaille ja elinkeinoelämälle aiheutuvia haittoja sekä vähentäisi rakentamistyötä tekevien toimijoiden kustannuksia, kun esimerkiksi liikennejärjestely- ja päällystyskustannukset voitaisiin jakaa toimijoiden kesken. 

Kunta voisi jatkossa antaa suullisen tai kirjallisen huomautuksen tai määrätä seuraamusmaksun luvattomista kaivutöistä ja muista laiminlyönneistä. Myös nykyisin voimassa olevat teettämisuhka ja uhkasakko säilyisivät keinovalikoimassa. Uudistus asettaisi kaikki toimijat samaan asemaan, kun kunnalla olisi jatkossa ketterämpiä keinoja puuttua laiminlyönteihin ja niskoitteluun.

Tällä hetkellä osa kunnista edellyttää sijoittamissopimusta, osa sijoittamislupaa ja osa ei edellytä kumpaakaan. Vaihtelevat käytännöt voivat olla hämmentäviä infra-alan toimijoille. 

Esityksen mukaan kunnan yleisille alueille sijoittuville teknisille verkoille olisi jatkossa haettava sijoittamislupa. Lupa olisi samanniminen kaikissa kunnissa ja toimintatapa yhtenevä valtion maanteillä ja kuntien yleisillä alueilla. Tämä yhtenäistäisi käytänteitä koko maassa ja selkeyttäisi tilannetta. 
 
Asiassa katsotaan myös tulevaisuuteen. Jatkossa olisi mahdollista kehittää lupatoimintojen yhdistämistä kuntien kesken ja tarvittaessa myös kuntien ja valtion välillä.  

Kunnalla on velvollisuus sovittaa yhteen kunnan yleiselle alueelle tulevat tekniset verkot ja muut toiminnot. Kunnalla on yleisistä alueista vastaavana viranomaisena ja näiden alueiden omistajana oltava mahdollisuus vaikuttaa yleisten alueiden käyttöön.

Yhdyskuntarakentamislakiin tulisi kunnille velvoite edistää esteettömyyttä yleisten alueiden suunnittelussa. Tämä ohjaisi huomioimaan esteettömyyden suunnittelun lähtökohtana. Tehtävä ei olisi uusi, sillä kuntien on otettava esteettömyys huomioon yleisten alueiden suunnittelussa usein jo nykytilanteessa. Velvoite saattaisi kuitenkin edellyttää joissain kunnissa toimintatapojen uudistamista.  
 
Velvoitteen taustalla on YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista. Sopimus velvoittaa valtiot säätämään ja muuttamaan lakeja siten, että ne tukevat vammaisten oikeuksia.  
 
Esitykseen sisältyy myös ehdotus asetuksenantovaltuudesta. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä yleisen alueen esteettömyydestä.

Tontinomistajan kunnossapitovelvoitteet säilyisivät pääosin ennallaan. Tontinomistajan tehtävänä on jatkossakin pitää kiinteistöään ympäröivät jalkakäytävät ja viheralueet siistinä ja turvallisina. Se tarkoittaa muun muassa lumen ja jään poistamista, liukkauden torjuntaa sekä hiekoitushiekan siivoamista. Lisäksi tontinomistajan on huolehdittava roskien, lehtien ja rikkaruohon poistosta sekä pidettävä tontin viereiset ojat, kourut ja viherkaistat siistissä kunnossa.  
 
Laki muuttuisi siten, että tonttiliittymien ja kulkuteiden kunnossapito siirtyisi yksin tontinomistajan vastuulle ilman etäisyysrajaa. Toisaalta nopealiikenteisten (yli 50 km/h) ajoratojen puhtaanapito siirtyisi kunnille turvallisuussyistä.  
 
Uudessa kunnossapitosuunnitelmassa kunta voisi määrätä tehtävien toteuttamisesta tai siirtää tehtävät tontinomistajalta kunnalle. Kunnalla olisi oikeus laskuttaa kunnossapitokustannukset tontin puolesta tehdyistä töistä tontinomistajalta, kuten nykyäänkin.