EU:n ennallistamis­asetus

EU:n ennallistamisasetusehdotus tähtää osaltaan luontokadon pysäyttämiseen. EU-maat hyväksyivät vuonna 2020 EU:n biodiversiteettistrategian, jonka tavoitteena on pysäyttää luontokato ja kääntää luonnon monimuotoisuuden kehitys myönteiseksi vuoteen 2030 mennessä.

Ennallistamisasetusehdotuksen tavoitteena on parantaa luonnon tilaa laajasti eri ympäristöissä sekä suojelualueilla että niiden ulkopuolella. Ennallistaminen ei siis tarkoita pelkästään suojelua, vaan myös tapoja vahvistaa luontoarvoja. Ennallistettava alue voi säilyä talouskäytössä tai vaikkapa osana kaupunkiympäristöä. 

Ennallistamisasetuksen yleinen tavoite olisi edistää luonnon monimuotoisuuden pitkäaikaista ja kestävää elpymistä maa- ja merialueilla. Ehdotuksessa asetetaan sitovia tavoitteita ja velvoitteita luonnon tilan parantamiseksi eri elinympäristöissä. Toimenpiteiden olisi katettava vähintään 20 % EU:n maa- ja merialueista vuoteen 2030 mennessä, ja vuoteen 2050 mennessä kaikki ennallistamisen tarpeessa olevat ekosysteemit. Ennallistamisasetus koskisi muun muassa soita, kosteikkoja, niittyjä, vesistöjä, metsiä, maatalousympäristöjä – ja myös kaupunkeja.

Asetuksessa ehdotetaan EU:n yhteisille luonnon monimuotoisuustavoitteille yhdenmukaista seurantaa. Lisäksi esitetään, että kukin jäsenmaa laatisi kansallisen ennallistamissuunnitelman.

Komission asetusehdotusta on käsitelty syksyllä 2022 ja keväällä 2023 EU-neuvoston ympäristötyöryhmässä. Ympäristöneuvoston kokouksessa 20.6.2023 jäsenmaat saavuttivat yleisnäkemyksen asetusehdotuksesta, kun määräenemmistö jäsenmaista kannatti puheenjohtajavaltio Ruotsin kompromissiesitystä. Ympäristöneuvosto on EU-jäsenmaiden ympäristöministerien yhteinen kokous, joka neuvottelee ja hyväksyy EU-lainsäädäntöä. Neuvoston yleisnäkemys on jäsenmaiden yhteinen kanta.

Euroopan parlamentti puolestaan muodosti oman näkemyksensä komission asetusehdotuksesta 12.7.2023. Se otti omassa kannassaan huomioon suurelta osin neuvoston jo tekemät muutosehdotukset komission asetusehdotukseen.

Asetuksen valmistelu jatkuu kolmikantaneuvotteluissa (trilogi). Niissä neuvosto puheenjohtajamaan johdolla, EU-parlamentti ja EU-komissio neuvottelevat asetuksen lopullisesta sisällöstä. Kolmikantaneuvottelujen kestoa on vaikea ennakoida, mutta laajoistakin lainsäädäntöehdotuksista on yleensä saavutettu sopu noin puoli vuotta kestäneissä neuvotteluissa.

Luontokatoa ei voi pysäyttää vain lisäämällä suojelualueita, vaan myös luonnon talouskäytön ekologista kestävyyttä on parannettava. Asetusehdotuksen perusteella jäsenmaiden tulisi ennallistaa tai palauttaa luontoarvoja kaikissa elinympäristöissä niin, että luonnon ekologinen hyvä tila voidaan saavuttaa jo sovitun mukaisesti. EU:lla on voimassa olevat luonto- ja lintudirektiivit sekä vesipuite- ja meristrategiadirektiivit, joissa ekologinen hyvä tila on määritelty. Direktiivejä ei ole kuitenkaan toimeenpantu jäsenmaissa riittävästi eikä luontokatoa kyetty pysäyttämään. Tästä syystä ennallistamisasetusehdotusta pidetään perusteltuna, koska sillä tehostettaisiin direktiivien velvoitteiden täyttämistä ja niissä asetettujen tavoitteiden saavuttamista.  Lisäksi niitä täydennettäisiin luonnon tilan parantamisen kannalta tärkeillä velvoitteilla ja uusilla tavoitteilla.

Luontokadon pysäyttämiseen ja luonnon tilan parantamiseen on sitouduttu EU:n biodiversiteettistrategiassa sekä luonto-, lintu- ja vesipuitedirektiivien toimeenpanolla jo aiemmin, mutta tavoitteiden saavuttamisessa on epäonnistuttu. Päätöksenteossa luonnon monimuotoisuutta koskevat tarpeet ovat pääosin jääneet muiden tavoitteiden varjoon. EU-tasolla annettava asetus velvoittaisi jäsenmaita toimeenpanemaan luontokadon pysäyttämiseksi tehdyn, voimassa olevan lainsäädännön ja sitoumukset. 

Ennallistamisasetus auttaisi olemassa olevien velvoitteiden saavuttamisessa, tehostaisi niiden saavuttamista ja asettaisi täydentäviä tavoitteita. Esimerkiksi luonto- ja lintudirektiivin tavoitteiden asettamiselle asetettaisiin aikarajat.

Tavoitteet asetettaisiin kansallisesti, mutta yhdenmukaisen seurannan varmistamiseksi seurantamenetelmät ja indikaattorit olisivat yhdenmukaisia EU-alueella.

Elinympäristöjen ennallistaminen tukee useita ihmisen hyvinvoinnin kannalta keskeisiä ekosysteemipalveluja: ravinnon tuotannon kannalta tärkeää maaperän elinvoimaisuutta, hiilen sidontaa, tulvasuojelua sekä äärevien sääolosuhteiden vaikutusten lieventämistä. 

Ennallistamisasetuksen toimeenpano tukisi maankäyttösektorin nettonielun vahvistamista. Nettonielua vahvistamalla voidaan välttää mahdollisesti merkittäviä kansantaloudelle koituvia kustannuksia, joita voi aiheutua, mikäli Suomi ei saavuta EU:n asettamaa maankäyttösektorin nettonielutavoitetta.

Ennallistamisen toteuttaminen tulee lisäämään taloudellista toimeliaisuutta monilla sektoreilla, erityisesti maa- ja metsätaloudessa sekä ympäristöalalla. Aikaisemmin esimerkiksi metsäsektorilla koulutettiin pääasiassa metsureita ja metsäkoneenkuljettajia, nykyään ammattinimikkeitä on enemmän. Luonnonhoito tai luonnon kestävä käyttö ovat jo alan koulutuksessa mukana. Sama suuntaus on maataloussektorilla. Koulutus- ja osaamispohja tukee ennallistamisen käytännön toteutusta. Suomessa kehitetyille onnistuneille menetelmille ja toimintamalleille voi syntyä myös vientimahdollisuuksia.

Aloite tavoittelee laaja-alaisesti luonnon monimuotoisuuden vahvistamista esimerkiksi kaupunkiympäristöissä, metsissä, sisävesissä, virtavesissä ja maataloudessa.

Suomessa tehdään paljon ennallistamis- ja luonnonhoitotyötä vapaaehtoisuuteen perustuvien Helmi- ja METSO-ohjelmien piirissä. Esimerkiksi Helmi-ohjelmassa on vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla kunnostettu 3930 hehtaaria eri elinympäristöjä. Isoimpia ennallistamiskohteita ovat olleet suot, joita on ennallistettu 2000 ha. Metsiä on hoidettu lähes 400 ha, mikä on sisältänyt niin lehtojen ja paahdeympäristöjen kuin lajikohteidenkin hoitoa. Kulotuksia on tehty noin 750 hehtaarilla.

Lisäksi luonnonsuojelulakiin on lisätty tukipykälä, jonka nojalla maanomistaja voi saada ennallistamis- ja luonnonhoitotoimenpiteitä arvokkaille luontokohteilleen viranomaisen toteuttamana. 

Suurin osa toimeenpanolle lasketuista kustannuksista on päällekkäistä olemassa olevan lainsäädännön täysimääräisen toimeenpanon kanssa. Valtioneuvosto arvioi, että useat olemassa olevat ohjelmat, suunnitelmat sekä tuki- ja kannustinjärjestelmät osaltaan rahoittavat ja tukevat asetusehdotuksen mukaista luonnon tilan parantamista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että asetusehdotuksen toimeenpano ei edellyttäisi lisärahoitusta. Tässä vaiheessa tarkempaa arviota ei voida antaa.

Asetuksen toimeenpano jätetään jäsenvaltioiden päätettäväksi. Valittavat keinot, mukaan lukien erilaiset ohjauskeinot, vaikuttavat merkittävästi kustannuksiin sekä siihen, kohdistuvatko kustannukset esimerkiksi valtiontalouteen, muuhun julkiseen sektoriin vai yksityiseen sektoriin.

Komission alustavan arvion mukaan Suomi on suurimpien maksajien joukossa, koska meillä on paljon sisävesiä, joita uhkaa erityisesti rehevöittävä hajakuormitus ja joiden tila on vaarassa heiketä myös sisävesillä, jos toimenpiteitä ei laaja-alaisesti tehdä. Tehtävillä valuma-alueen toimilla vaikutetaan myös rannikkovesien ja merialueen tilaan. Toimenpiteitä tarvitaan hyvin laaja-alaisesti, mistä syystä hinta on myös korkea. Lisäksi ilmastonmuutos lisää ravinnehuuhtoumia ja aiheuttaa vesien tummumista yhdessä suometsätalouden ja muun turvemaiden käytön kanssa. 

On tärkeä huomata, että sisävesiin liittyvät kustannukset eivät valtioneuvoston näkemyksen mukaan pääosin ole lisäisiä suhteessa vesienhoidon toimenpiteisiin, eli asetuksen edellyttämät sisävesien tilan parantamisen toimenpiteet sisältävät sellaisia toimenpiteitä, joita kansallisesti jo toteutetaan voimassa olevan lainsäädännön tai olisi joka tapauksessa toteutettava muiden velvoitteiden mukaisesti. 

Kun soita on näiden lisäksi Suomessa ojitettu ennätyksellisen paljon ja pinta-alamme on EU-maiden viidenneksi suurin, kasautuvat hintaan vaikuttavat tekijät nostaen kokonaissummaa.

Arvio kustannuksista ja hyödyistä perustuu jäsenmaiden raportoimiin tietoihin luonto- ja lintudirektiivin, vesipuitedirektiivin sekä meristrategiadirektiivin toimeenpanosta. Näiden tietojen pohjalta on johdettu ennallistamisen, palauttamisen ja hoidon tarpeessa olevat luontotyyppien pinta-alat, jotka on kerrottu keskimääräisillä tilan parantamisen kustannuksilla tai tilan parantamisesta saatavilla hyödyillä. Komission arviot ennallistamisen kustannuksista perustuvat EU-tason keskiarvoihin, eivätkä ole suoraan sovellettavissa Suomeen.

Komission arvion mukaan toimien hyödyt lasketaan 10 miljardiksi.

Hyödyt koostuvat komission arviossa pitkälti sisävesien tilan parantumisesta saatavista hyödyistä.

Kustannusten ja hyötyjen vertailua vaikeuttaa se, että hyödyt ovat usein aineettomia tai niille ei ole laskettavissa markkina-arvoa eivätkä ne myöskään samalla tavalla kohdistu esimerkiksi valtiontalouteen kuin kustannukset. Komissio on lisäksi täydentänyt arvioitaan laadullisilla arvioinneilla sekä esimerkiksi ekosysteemipalveluja EU:ssa laajasti selvittäneen hankkeen tuloksilla. 

Komission alkuperäisessä asetusehdotuksessa viitataan luontotyyppien tavoiteltavan levinneisyyden vertailukohtana vuoteen 1952, jonka jälkeen luonnon muutos kiihtyi monissa Euroopan maissa. Tältä ajanjaksolta on myös käytettävissä tietoja elinympäristöjen muutoksesta. Ympäristöneuvostossa 20.6.2023 jäsenmaiden hyväksymässä kompromissiehdotuksessa viittaus 70 vuoden takaiseen tilanteeseen poistettiin. Sen sijasta viitattaisiin luontotyyppien historialliseen levinneisyyteen, mikä paremmin huomioisi jäsenvaltioiden erilaisen maankäytön historian.

Jos luontotyyppien nykyisten esiintymien tilaa ei voida parantaa siinä määrin, että se saavuttaa suotuisan suojelutason, tulee sen pinta-alaa lisätä palauttamalla menetettyjä esiintymiä. Kesäkuussa hyväksytyn kompromissiehdotuksen mukaan tässä yhteydessä ei enää tarkasteltaisi 70 vuoden takaista tilannetta. 

Ennallistamisasetuksessa asetetaan tavoitteita mm. 

• pystyyn kuolleiden ja maahan kaatuneiden puiden määrän lisäämiselle
• eri-ikäisistä puista koostuvien metsien osuudelle
• metsien kytkeytyneisyyden parantamiselle
• metsälintukantojen uhanalaistumiskehityksen pysäyttämiselle
• hiilivaraston turvaamiselle.

Tavoitteet ovat Suomen metsäluonnolle tärkeitä ja työtä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tehdään jo nykyisinkin esimerkiksi osana metsätalouden luonnonhoitoa. Nämä tavoitteet koskevat kaikkia metsiä.

Ennallistamisasetuksen myötä tämänkaltaisille luonnonhoitohankkeille voisi olla tarjolla lisää julkista tukea ja kannustimia.

Lisäksi asetusehdotus koskee luontodirektiivin liitteen I metsäluontotyyppejä, joista neljä (boreaaliset luonnonmetsät, lehdot, harjumetsät sekä puustoiset suot) on pinta-alaltaan merkittäviä (so. pinta-alaltaan yli 100 000 ha). Näiden osalta Suomea velvoittavat luontodirektiivin säädökset jo nykyisellään. Toimia näiden kohteiden suojelemiseksi on tehty osana METSO- ja Helmi -ohjelmia sekä lakisääteisten metsälakikohteita varjelemalla. Ennallistamisasetuksen täytäntöönpano edellyttää, että sekä Metso- että Helmi-ohjelman toteuttaminen jatkuu entistä tehokkaammin myös tulevaisuudessa. Halukkuutta vapaaehtoiseen metsien suojeluun on ollut Metsossa hyvin.

Ympäristöneuvostossa jäsenmaiden 20.6.2023 hyväksymässä kompromissiehdotuksessa metsäekosysteemejä koskevaan artiklaan esitetään joustoja, joiden ansiosta jäsenmaiden kansalliset olosuhteet pystyttäisiin paremmin huomioimaan. 

Montrealissa hyväksyttiin 2022 uudet kansainväliset tavoitteet luontokadon pysäyttämiseksi ja luonnon tilan parantamiseksi vuoteen 2030 mennessä. Montrealissa sovittiin, että luonnon tilaa parannetaan ja elinympäristöjen ennallistamista lisätään 30 prosenttiin heikentyneistä elinympäristöistä. Suomi ja EU pitävät tärkeänä Montrealissa sovittuja tavoitteita. Luontokatoa ei ole globaalisti saatu pysäytettyä aiemmista sitoumuksista huolimatta.

Komissio on arvioinut, että kustannukset voisivat Suomelle olla noin 930 miljoonaa euroa vuodessa, mikä olisi 0,39 prosenttia bruttokansantuotteestamme.

Noin puolet kustannuksista on arvioitu syntyvän sisävesien tilan parantamisesta, noin viidennes metsien tilan parantamisesta ja hieman alle viidennes turvemaiden ennallistamisesta. Kustannusrakenne johtuu siitä, että Suomessa on laajat sisävedet, ja erityisesti rannikkovetemme ovat huonossa kunnossa. Vesistöjen rehevöitymistä aiheuttavien ravinnepäästöjen hallintaa tarvitaan laaja-alaisesti maa- ja metsätaloudessa.

Komission arvion mukaan toimien hyödyt ovat moninkertaiset verrattuna kuluihin. Hyödyt lasketaan 10 miljardiksi.

Valtioneuvoston toukokuussa 2023 tekemän arvion mukaan komission esittämä alkuperäinen kustannusarvio on ylimitoitettu. Luonnonvarakeskus ja ympäristöministeriö ovat arvioineet luontotyyppien ennallistamisen kustannusten olevan selvästi, noin 20 prosenttia, matalampia. Lisäksi toimeenpanossa voidaan säästää lisää kesäkuun ympäristöneuvostossa hyväksytyn kompromissiehdotuksen mukaisilla lisäjoustoilla, jotka koskevat heikentämiskieltoa, kaupunkiympäristöjen tavoitteita ja turvepeltojen ennallistamisvelvoitetta.

Osa ennallistamisasetuksen kustannuksista syntyy toimista, jotka Suomi toteuttaa joka tapauksessa. Esimerkiksi kustannukset toimista sisävesien hyvän tilan saavuttamiseksi ovat noin 570 miljoonaa euroa vuosittain. Ennallistamisasetuksesta syntyisi pienvesien (purot, lammet) kunnostustarvetta, jonka vuosikustannukset olisivat noin 20 miljoonaa.

Luonto- ja lintudirektiivin täysimääräinen toimeenpano maaluontotyypeissä edellyttäisi noin 144 miljoonaa vuodessa. Lisäksi valtion mailla boreaalisen luonnonmetsän ennallistamisesta ja heikentymisen estämisestä arvioidaan syntyvän 22-46 miljoonan euron vuotuinen tuloutuksen väheneminen. Muiden luontotyyppien osalta ei aiheutuisi valtion mailla yhtä merkittäviä käytön rajoituksia ja kustannuksia. 

Lisäksi kustannuksia aiheutuisi hallinnollisesta työstä sekä mahdollisesti yksityismailla vapaaehtoisesti toteutettavista ennallistamistoimista.

Kokonaisuutena ennallistamisasetuksen 4 ja 5 artiklojen ennallistamisvelvoitteiden toimeenpanon kustannukset olisivat 756-782 miljoonaa euroa vuodessa, mistä siis 570 miljoonaa aiheutuu jo nyt vesipuitedirektiivin täytäntöönpanosta.  

Ennallistamisasetusehdotuksen mukaan jäsenvaltiot päättävät itse asetuksen toimeenpanon keinoista. Valittavat keinot vaikuttavat ennallistamisen kustannuksiin ja kohdentumiseen. Kustannuksissa voidaan säästää merkittävästi, kun eri toimet tukevat toisiaan ja kun toimet ovat mahdollisimman kustannustehokkaita. Lisäksi ennallistamisasetuksen tavoitteet ovat pitkälti päällekkäisiä nykyisten velvoitteiden kanssa, joihin Suomi on jo kansainvälisesti ja EU:n tasolla sitoutunut.

Aloitteessa ei tällä hetkellä ole viherympäristölle tai luonnolle laadullisia vaatimuksia. EU:n seuranta perustuu tällä hetkellä satelliittipohjaisesti kerättävään aineistoon, mikä ohjaa mitattaviin, määrällisiin tavoitteisiin. Valmistelun yhteydessä muun muassa Suomi on esittänyt myös laadullisten kysymysten huomioimista määrällisten rinnalla.

Kaupunkiympäristöihin liittyviä tavoitteita sisältyy erityisesti aloitteen 6. artiklaan, jonka piiriin kuuluu Suomessa 63 kuntaa.

Komission alkuperäisen ehdotuksen keskeinen tavoite oli, että kuntien kaupunkiympäristöissä olisi viheralueita ja latvuspeitteisyyttä vuonna 2030 vähintään saman verran kuin vuonna 2021. Lisäksi tavoitteena oli viheralueiden lisääminen vuoden 2021 tasosta 3 prosentilla vuoteen 2040 mennessä ja 5 prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Kesäkuussa hyväksyttyyn kompromissiehdotukseen ei enää sisälly edellä mainittuja tavoitteita.

Kesäkuussa jäsenmaiden hyväksymässä kompromissiehdotuksessa esitetäänkin, että asetuksen voimaantulon ja vuoden 2030 välillä kaupunkien taajaan asuttujen osien viheralueet eivät saisi vähetä, jos niitä on vähemmän kuin 45 prosenttia pinta-alasta ja puiden latvusten peittävyys samoilla alueilla ei saisi vähentyä, jos se on alle 10 prosenttia. Vuoden 2030 jälkeen jäsenvaltiot saavat itse asettaa tavoitteensa lisätä viheralueita ja latvuspeitteisyyttä. Tavoitteet voidaan saavuttaa esimerkiksi lisäämällä viheralueita tai istuttamalla puita. Ehdotetut muutokset ottaisivat merkittävästi paremmin huomioon jäsenvaltioiden erilaiset lähtötilanteet, kuten Pohjoismaiden vihreät kaupungit.

Jos ennallistamisasetus menisi esitetyssä muodossa läpi, koskisi se Suomessa näitä 63 kuntaa: Espoo, Forssa, Hamina, Hanko, Heinola, Helsinki, Hollola, Hyvinkää, Hämeenlinna, Iisalmi, Imatra, Joensuu, Jyväskylä, Järvenpää, Kaarina, Kajaani, Kangasala, Kankaanpää, Karkkila, Kauniainen, Kemi, Kempele, Kerava, Kokkola, Kotka, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Lohja, Maarianhamina, Mikkeli, Naantali, Nokia, Orimattila, Oulu, Paimio, Pieksämäki, Pietarsaari, Pirkkala, Pori, Porvoo, Raahe, Raasepori, Raisio, Rauma, Riihimäki, Rovaniemi, Salo, Savonlinna, Seinäjoki, Tampere, Tornio, Turku, Tuusula, Ulvila, Uusikaupunki, Vaasa, Valkeakoski, Vantaa, Varkaus, Ylivieska ja Ylöjärvi.

Kyllä voivat. Lopullinen päätös asetusehdotuksen sisällöstä tehdään kolmikantaneuvotteluissa, joiden olisi määrä alkaa syksyllä 2023. Tätä ennen EU-parlamentti päättää omasta kannastaan asetusehdotusta kohtaan.

Jäsenmaiden 20.6.2023 ympäristöneuvostossa hyväksymän kompromissiehdotuksen tavoitteet kaupunkiympäristöille ovat merkittävästi muuttuneet siitä, mitä ne olivat komission alkuperäisessä asetusehdotuksessa. Suomi on ollut vahvasti mukana neuvostossa vaikuttamassa saavutettuun kompromissiehdotuksen tekstiin. 

Suomen tavoitteena on pitää kiinni saavutetusta raja-arvosta (45 prosenttia), jonka Suomen vihreät kaupungit ylittävät, sekä oikeudesta itse määritellä tavoitteet viheralueiden ja latvuspeitteisyyden lisäämiseksi.

Ennallistamisaloitteen velvoitteet on osoitettu jäsenvaltioille. Myös EU-tuomioistuinten rikkomuskanteiden tuomiot velvoittavat jäsenmaita. EU-sääntelystä ei siten synny seuraamuksia suoraan kunnille. Kun jäsenmaat aikanaan toimeenpanevat asetusta, voivat ne päättää asettavatko kunnille velvoitteita tai sanktioita.

Yleisesti, jos ennallistamisaloitteen kaupunkiympäristöihin liittyviä tavoitteita ei saavuteta, voi komissio nostaa rikkomuskanteen Suomea vastaan EU:n jäsenyysvelvoitteiden rikkomisesta.

• Valtioneuvoston kanslia: EU-tuomioistuin- ja -rikkomusasiat

Ympäristöneuvostossa 20.6.2023 hyväksytyn kompromissiehdotuksen mukaan eivät enää kuuluisi, vaan velvoitteet koskisivat kuntien taajaan asuttuja osia, joiden elinympäristöä viherpeitteisyydellä halutaan parantaa.

Suomen valtio on solminut maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevat MAL-sopimukset Suomen suurimpien kaupunkiseutujen, eli Helsingin, Oulun, Tampereen, Turun, Jyväskylän, Kuopion ja Lahden kanssa. Kaikki MAL-sopimusalueiden keskuskaupungit ja pääosa muista sopimusalueiden kaupungeista ja kunnista kuuluu kaupunkiympäristöjä koskevan kuudennen artiklan piiriin. 

Kesäkuussa ympäristöneuvostossa hyväksytty kompromissiehdotus ei vaikuttaisi näihin kuntiin vuoteen 2030 mennessä, koska niiden viherpinta-ala ja latvuspeitteisyys ylittää kompromissiehdotukseen sisältyvän raja-arvon ja vuoden 2030 jälkeiset parantamistavoitteet asetetaan kansallisesti.

On erittäin epätodennäköistä, että esitys voisi vaikuttaa uusien asuinrakennusten rakentamiseen niissä 63 kunnassa, joita sen kuudes artikla koskee, koska Suomen kaupunkien taajaan asutun alueen viherpeitteisyys on yli 45 prosenttia. Uusien taajaan asuttujen alueiden viherpeitteisyyden tulisi olla hyvätasoinen, jotta kunnan taajaan asuttujen alueiden viheralueiden osuus ei laske. Tämä on kuitenkin myös hyvän elinympäristön laadun kannalta tarpeen.

Asetuksessa tai sen valmisteluaineistossa ei esitetä rakennusten purkamista. Asetuksen vaikutusarvioinnin mukaan kunnat voisivat rakentaa ja lisätä viheralueita esimerkiksi käytöstä poistetuille teollisuusalueille, hiekkakentille tai asfaltoiduille alueille, jos kunnan alueelta ei löydy sopivampia alueita, joille istuttaa puita tai lisätä viheralueita asetuksen tavoitteiden täyttämiseksi. Neuvostossa 20.6.2023 hyväksytyn kompromissiehdotuksen tavoitteet huomioivat Suomen kaltaisten maiden vihreiden kaupunkien olosuhteet hyvin.