Ilman­saasteet ja ilman­suojelu

Hyvä ilmanlaatu on tärkeää sekä ihmisten terveyden ja viihtyvyyden että luonnon hyvinvoinnin ja rakennetun ympäristön säilymisen kannalta. Suomen ilmansuojelupolitiikan tavoitteena on parantaa ihmisten hyvinvointia turvaamalla ympäristön hyvä tila, mukaan lukien hyvä ilmanlaatu, sekä turvata luonnon monimuotoisuus ja ehkäistä ekosysteemien happamoitumista ja rehevöitymistä. Tämä tavoite toteuttaa osaltaan Suomen perustuslaissa julkiselle vallalle säädettyä velvollisuutta pyrkiä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön. Ympäristöministeriön tehtävänä on poliittisella päätöksenteolla ja hallinnonalan ohjauksella huolehtia siitä, että tämä perusoikeus toteutuu Suomessa.

Ilman­saasteista koituu monia haittoja

Ilmansaasteet ovat vakava terveyshaitta ja aiheuttavat Suomessa vuosittain 1600-2000 ennenaikaista kuolemaa. Ilman epäpuhtauksien terveyshaitat aiheutuvat suurelta osin (64 %) pienhiukkasista (PM2.5), jotka sisältävät mm. syöpävaarallisia PAH-yhdisteitä ja raskasmetalleja. Hiukkaset kulkeutuvat ilman mukana kaikkiin osiin hengitysteitä, ja aiheuttavat haitallisia vaikutuksia keuhkoissa ja verenkierron kautta myös muissa kehon osissa kuten sydänlihaksessa ja aivoissa. Muiden ilmansaasteiden vaikutukset ovat myös vakavia, mutta pienhiukkasiin verrattuna vähäisempiä. Kaukokulkeutuvien päästöjen vähetessä EU-toimien ansiosta jäljelle jäävät vielä osin sääntelemättömät lähellä hengityskorkeutta syntyvät puun pienpolton, katupölyn ja tieliikenteen päästöt.

Terveyshaittojen lisäksi ilmansaasteet aiheuttavat happamoitumista ja rehevöitymistä ja materiaalivahinkoja rakennetussa ympäristössä. Suomessa happamoitumiselle herkkien alueiden pinta-alaksi arvioidaan alle yksi prosentti ekosysteemien pinta-alasta ja rehevöitymiselle herkkien vastaavasti noin kolme prosenttia.

Haittoja torjutaan

Ilmansuojelupolitiikalla pyritään vähentämään haitallisia päästöjä ja siten minimoimaan alailmakehän haitallisten kaasujen, kuten rikkidioksidin, typen oksidien, haihtuvien orgaanisten yhdisteiden ja ammoniakin sekä pienhiukkasten pitoisuuksia.

Päästöjen vähentäminen perustuu pääasiassa EU-direktiiveihin, jotka on toimeenpantu kansallisella lainsäädännöllä, lähinnä ympäristönsuojelulailla (527/2014) ja sen nojalla annetuilla asetuksilla.

Päästölähteitä koskevan sääntelyn ja ilmanlaadun seurannan lisäksi ilmanlaatuun ja altistukseen vaikutetaan muilla sektoreilla, kuten ilmasto-, energia-, liikenne- ja maataloussektorilla tehtävillä päätöksillä.

Ilmansuojelun ohjaus

Ympäristöministeriö valmistelee ilmansuojelun valtakunnalliset tavoitteet, osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön sekä kehittää ja valmistelee ilmansuojelun lainsäädäntöä ja muita keinoja ilman epäpuhtauksien aiheuttamien haittojen vähentämiseksi. Alueelliset ja kunnalliset toimijat ovat ympäristölupamenettelyn kautta vastuussa siitä, että toiminnanharjoittajat vähentävät päästöjään lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Suomen ympäristökeskus kokoaa kansalliset päästötiedot, raportoi ne EU:lle ja YK:n kaukokulkeutumissopimukselle sekä koordinoi ilmansaasteiden vaikutusseurantaa ja raportoi siitä. Ilmanlaadun seurannasta vastaavat kunnat ja maaseututausta-alueella Ilmatieteen laitos.

Ilmanlaadun raja-arvot ja ohjearvot

Valtioneuvoston asetuksessa ilmanlaadusta (79/2017) on annettu raja-arvot rikkidioksidin, typpidioksidin, typen oksidien, hengitettävien hiukkasten, pienhiukkasten, lyijyn sekä hiilimonoksidin ja bentseenin pitoisuuksista ulkoilmassa. Raja-arvolla tarkoitetaan ilman epäpuhtauksien korkeinta sallittua pitoisuutta. Ympäristönsuojelulain mukaan kuntien on laadittava ja pantava toimeen ilmansuojelusuunnitelmia, joilla varmistetaan raja-arvojen alittaminen annettuihin määräaikoihin mennessä, jos raja-arvot ylittyvät tai ovat vaarassa ylittyä.

Samassa asetuksessa säädetään tavoite väestön pienhiukkasaltistumisen vähentämiselle ja altistumisen enimmäistasolle. Asetuksessa säädetään myös ulkoilman otsonipitoisuuksia koskevista tiedotus- ja varoituskynnyksistä sekä pitkän ajan tavoitteista ja tavoitearvoista. Raja- ja tavoitearvot perustuvat EU:n ilmanlaatudirektiiviin (2008/50/EY). Lisäksi valtioneuvoston asetuksella (113/2017) ilmassa olevasta arseenista, kadmiumista, elohopeasta, nikkelistä ja polysyklisistä aromaattisista hiilivedyistä on pantu täytäntöön ilmanlaadun EU-direktiivi (2004/107/EY).

Suomessa on voimassa myös 1990-luvun lopulta peräisin oleva valtioneuvoston päätös ilmanlaadusta (480/1996). Siinä annetaan ohjearvot sille, kuinka paljon ulkoilmassa voi olla hiilimonoksidia, typpioksidia, rikkidioksidia, kokonaisleijumaa, hengitettäviä hiukkasia ja haisevia rikkiyhdisteitä. Ohjearvojen lähtökohtana on ihmisten terveyteen ja luontoon kohdistuvien haittojen ehkäiseminen sekä yleisen viihtyvyyden takaaminen.

Julkaisuja

Lisätietoja

Katja Ohtonen, erityisasiantuntija 
ympäristöministeriö, Ilmasto- ja ympäristönsuojeluosasto, Päästöt ja ympäristöriskit Puhelin:0295250168   Sähköpostiosoite:

Aiheeseen liittyvää