EU:n ennallistamisasetusehdotus tähtää osaltaan luontokadon pysäyttämiseen. EU-maat hyväksyivät vuonna 2020 EU:n biodiversiteettistrategian, jonka tavoitteena on pysäyttää luontokato ja kääntää luonnon monimuotoisuuden kehitys myönteiseksi vuoteen 2030 mennessä.

Ennallistamisasetusehdotuksen tavoitteena on parantaa luonnon tilaa laajasti eri ympäristöissä sekä suojelualueilla että niiden ulkopuolella. Ennallistaminen ei siis tarkoita pelkästään suojelua, vaan myös tapoja vahvistaa luontoarvoja. Ennallistettava alue voi säilyä talouskäytössä tai vaikkapa osana kaupunkiympäristöä. 

Ennallistamisasetuksen yleinen tavoite olisi edistää luonnon monimuotoisuuden pitkäaikaista ja kestävää elpymistä maa- ja merialueilla. Ehdotuksessa asetetaan sitovia tavoitteita ja velvoitteita luonnon tilan parantamiseksi eri elinympäristöissä. Toimenpiteiden olisi katettava vähintään 20 % EU:n maa- ja merialueista vuoteen 2030 mennessä, ja vuoteen 2050 mennessä kaikki ennallistamisen tarpeessa olevat ekosysteemit. Ennallistamisasetus koskisi muun muassa soita, kosteikkoja, niittyjä, vesistöjä, metsiä, maatalousympäristöjä – ja myös kaupunkeja.

Asetuksessa ehdotetaan EU:n yhteisille luonnon monimuotoisuustavoitteille yhdenmukaista seurantaa. Lisäksi esitetään, että kukin jäsenmaa laatisi kansallisen ennallistamissuunnitelman.

Luontokatoa ei voi pysäyttää vain lisäämällä suojelualueita, vaan myös luonnon talouskäytön ekologista kestävyyttä on parannettava. Asetusehdotuksen perusteella jäsenmaiden tulisi ennallistaa tai palauttaa luontoarvoja kaikissa elinympäristöissä niin, että luonnon ekologinen hyvä tila voidaan saavuttaa jo sovitun mukaisesti. EU:lla on voimassa olevat luonto- ja lintudirektiivit sekä vesipuite- ja meristrategiadirektiivit, joissa ekologinen hyvä tila on määritelty. Direktiivejä ei ole kuitenkaan toimeenpantu jäsenmaissa riittävästi eikä luontokatoa kyetty pysäyttämään. Tästä syystä ennallistamisasetusehdotusta pidetään perusteltuna, koska sillä tehostettaisiin direktiivien velvoitteiden täyttämistä ja niissä asetettujen tavoitteiden saavuttamista.  Lisäksi niitä täydennettäisiin luonnon tilan parantamisen kannalta tärkeillä velvoitteilla ja uusilla tavoitteilla.

Luontokadon pysäyttämiseen ja luonnon tilan parantamiseen on sitouduttu EU:n biodiversiteettistrategiassa sekä luonto-, lintu- ja vesipuitedirektiivien toimeenpanolla jo aiemmin, mutta tavoitteiden saavuttamisessa on epäonnistuttu. Päätöksenteossa luonnon monimuotoisuutta koskevat tarpeet ovat pääosin jääneet muiden tavoitteiden varjoon. EU-tasolla annettava asetus velvoittaisi jäsenmaita toimeenpanemaan luontokadon pysäyttämiseksi tehdyn, voimassa olevan lainsäädännön ja sitoumukset. 

Ennallistamisasetus auttaisi olemassa olevien velvoitteiden saavuttamisessa, tehostaisi niiden saavuttamista ja asettaisi täydentäviä tavoitteita. Esimerkiksi luonto- ja lintudirektiivin tavoitteiden asettamiselle asetettaisiin aikarajat.

Tavoitteet asetettaisiin kansallisesti, mutta yhdenmukaisen seurannan varmistamiseksi seurantamenetelmät ja indikaattorit olisivat yhdenmukaisia EU-alueella.

Ennallistamisasetuksessa asetetaan tavoitteita mm. 

• pystyyn kuolleiden ja maahan kaatuneiden puiden määrän lisäämiselle
• eri-ikäisistä puista koostuvien metsien osuudelle
• metsien kytkeytyneisyyden parantamiselle
• metsälintukantojen uhanalaistumiskehityksen pysäyttämiselle
• hiilivaraston turvaamiselle.

Tavoitteet ovat Suomen metsäluonnolle tärkeitä ja työtä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tehdään jo nykyisinkin esimerkiksi osana metsätalouden luonnonhoitoa. Nämä tavoitteet koskevat kaikkia metsiä.

Ennallistamisasetuksen myötä tämänkaltaisille luonnonhoitohankkeille voisi olla tarjolla lisää julkista tukea ja kannustimia.

Lisäksi asetusehdotus koskee luontodirektiivin liitteen I metsäluontotyyppejä, joista neljä (boreaaliset luonnonmetsät, lehdot, harjumetsät sekä puustoiset suot) on pinta-alaltaan merkittäviä (so. pinta-alaltaan yli 100 000 ha). Näiden osalta Suomea velvoittavat luontodirektiivin säädökset jo nykyisellään. Toimia näiden kohteiden suojelemiseksi on tehty osana METSO- ja Helmi -ohjelmia sekä lakisääteisten metsälakikohteita varjelemalla. Ennallistamisasetuksen täytäntöönpano edellyttää, että sekä Metso- että Helmi-ohjelman toteuttaminen jatkuu entistä tehokkaammin myös tulevaisuudessa. Halukkuutta vapaaehtoiseen metsien suojeluun on ollut Metsossa hyvin.

Asetusehdotuksesta johtuvia vaikutuksia metsätalouteen parhaillaan selvitetään.

Kaupunkiympäristöihin liittyviä tavoitteita sisältyy erityisesti aloitteen kuudenteen artiklaan, jonka piiriin kuuluu Suomessa 63 kuntaa.

Kaupunkiympäristöjen kannalta keskeinen tavoite on kokonaisheikentämättömyys (no net loss) vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa sitä, että viheralueita ja latvuspeitteisyyttä tulee vuonna 2030 olla kunnassa vähintään saman verran kuin niitä oli vuonna 2021. Latvuspeitteisyyden ja viheralueiden vähenemistä kunnan alueella voidaan korvata lisäämällä sitä toisaalle saman kunnan alueelle. Tämä voi tapahtua esimerkiksi lisäämällä viheralueita tai istuttamalla puita. Tavoite koskee jokaista kuntaa erikseen, eli kukin kunta vastaa tavoitteen toteutumisesta omalla alueellaan.

Aloitteessa myös tavoitellaan sitä, että viherala kasvaa vuoden 2021 tasosta kolmella prosentilla vuoteen 2040 mennessä ja viidellä prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Viheralan kasvattamisen tavoite on yhteinen kaikille kunnille. Yhteisen tavoitteen ansiosta viheralaa voidaan kasvattaa siellä, missä se yhdyskuntarakenteen puolesta on helpompaa.

Lisäksi tavoitteena on viherpeitteisyyden lisääminen rakennuksien ja rakentamishankkeiden yhteyteen. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa sitä, että viherkattoja tai muuta viherpeitettä ja pihojen viherympäristöjä tulee olla aiempaa enemmän. Myös tämä tavoite on kuntakohtainen.

Montrealissa tavoitteena on hyväksyä uudet kansainväliset tavoitteet luontokadon pysäyttämiseksi ja luonnon tilan parantamiseksi vuoteen 2030 mennessä, ja myös ennallistaminen on pöydällä neuvotteluissa. EU ja jäsenvaltiot esittävät, että maailmanlaajuisesti tulisi ennallistaa heikentyneitä maa- ja sisävesialueiden ekosysteemejä kolmella miljardilla hehtaarilla, ja vastaavasti ennallistaa heikentyneitä merten ekosysteemejä kolmella miljardilla hehtaarilla. Suomi ja EU pitävät tärkeänä, että Montrealissa saadaan sovittua kunnianhimoiset tavoitteet. Luontokatoa ei ole globaalisti saatu pysäytettyä aiemmista sitoumuksista huolimatta.

Elinympäristöjen ennallistaminen tukee useita ihmisen hyvinvoinnin kannalta keskeisiä ekosysteemipalveluja: ravinnon tuotannon kannalta tärkeää maaperän elinvoimaisuutta, hiilen sidontaa, tulvasuojelua sekä äärevien sääolosuhteiden vaikutusten lieventämistä. 

Ennallistamisasetuksen toimeenpano tukisi maankäyttösektorin nettonielun vahvistamista. Nettonielua vahvistamalla voidaan välttää mahdollisesti merkittäviä kansantaloudelle koituvia kustannuksia, joita voi aiheutua, mikäli Suomi ei saavuta EU:n asettamaa maankäyttösektorin nettonielutavoitetta.

Ennallistamisen toteuttaminen tulee lisäämään taloudellista toimeliaisuutta monilla sektoreilla, erityisesti maa- ja metsätaloudessa sekä ympäristöalalla. Aikaisemmin esimerkiksi metsäsektorilla koulutettiin pääasiassa metsureita ja metsäkoneenkuljettajia, nykyään ammattinimikkeitä on enemmän. Luonnonhoito tai luonnon kestävä käyttö ovat jo alan koulutuksessa mukana. Sama suuntaus on maataloussektorilla. Koulutus- ja osaamispohja tukee ennallistamisen käytännön toteutusta. Suomessa kehitetyille onnistuneille menetelmille ja toimintamalleille voi syntyä myös vientimahdollisuuksia.

Aloite tavoittelee laaja-alaisesti luonnon monimuotoisuuden vahvistamista esimerkiksi kaupunkiympäristöissä, metsissä, sisävesissä, virtavesissä ja maataloudessa.

Vuosi 1952 on valittu asetuksen vertailuvuodeksi koska luonnon muutos kiihtyi monissa Euroopan maissa tämän ajankohdan jälkeen. Tältä ajanjaksolta on myös usein käytettävissä tietoja elinympäristöjen muutoksesta.

Asetusehdotuksessa puhutaan luontotyyppien tilan parantamisesta, palauttamisesta sekä niiden heikentymisen estämisestä. Jos luontotyypin tilaa ei voida parantaa riittävästi sen olemassa olevilla esiintymillä, tulee sen pinta-alaa lisätä luontotyyppiä palauttamalla. Kun tarkastellaan kuinka paljon luontotyyppiä tulisi palauttaa, on tarkasteltava, paljonko luontotyyppiä on hävinnyt viimeisen 70 vuoden aikana. Muutos vuodesta 1952 on kuitenkin vain yksi tieto, jota palauttamisen määrittämiseksi käytetään.

Palauttaminen ja vertailuvuosi 1952 koskee vain osaa asetusehdotuksen kohteena olevista elinympäristöistä. Palauttamisen tarve tulee pohdittavaksi vain luontodirektiivin liitteen I luontotyypeille. Asetusehdotuksen 6-10 artiklojen tavoitteiden edellyttämät toimet kaupunkiympäristöissä, maatalousympäristöissä, metsissä, virtavesissä tai pölyttäjiä koskien eivät pidä sisällään palauttamista, eikä niitä koske 70 vuoden aikana tapahtuneiden muutosten tarkastelu.

Komissio on arvioinut, että kustannukset voivat Suomen kohdalla olla noin 930 miljoonaa euroa vuodessa, mikä olisi 0,39 prosenttia bruttokansantuotteestamme.

Noin puolet kustannuksista on arvioitu syntyvän sisävesien tilan parantamisesta, noin viidennes metsien tilan parantamisesta ja hieman alle viidennes turvemaiden ennallistamisesta. Kustannusrakenne johtuu siitä, että Suomessa on laajat sisävedet, ja erityisesti rannikkovetemme ovat huonossa kunnossa. Vesistöjen rehevöitymistä aiheuttavien ravinnepäästöjen hallintaa tarvitaan laaja-alaisesti maa- ja metsätaloudessa.

Komission arvion mukaan toimien hyödyt ovat moninkertaiset verrattuna kuluihin. Hyödyt lasketaan 10 miljardiksi.

Komission alustavan arvion mukaan Suomi on suurimpien maksajien joukossa, koska meillä on paljon sisävesiä, joita uhkaa erityisesti rehevöittävä hajakuormitus ja joiden tila on vaarassa heiketä myös sisävesillä, jos toimenpiteitä ei laaja-alaisesti tehdä. Tehtävillä valuma-alueen toimilla vaikutetaan myös rannikkovesien ja merialueen tilaan. Toimenpiteitä tarvitaan hyvin laaja-alaisesti, mistä syystä hinta on myös korkea. Lisäksi ilmastonmuutos lisää ravinnehuuhtoumia ja aiheuttaa vesien tummumista yhdessä suometsätalouden ja muun turvemaiden käytön kanssa. 

On tärkeä huomata, että sisävesiin liittyvät kustannukset eivät valtioneuvoston näkemyksen mukaan pääosin ole lisäisiä suhteessa vesienhoidon toimenpiteisiin, eli asetuksen edellyttämät sisävesien tilan parantamisen toimenpiteet sisältävät sellaisia toimenpiteitä, joita kansallisesti jo toteutetaan voimassa olevan lainsäädännön tai olisi joka tapauksessa toteutettava muiden velvoitteiden mukaisesti. 

Kun soita on näiden lisäksi Suomessa ojitettu ennätyksellisen paljon ja pinta-alamme on EU-maiden viidenneksi suurin, kasautuvat hintaan vaikuttavat tekijät nostaen kokonaissummaa.

Arvio kustannuksista ja hyödyistä perustuu jäsenmaiden raportoimiin tietoihin luonto- ja lintudirektiivin, vesipuitedirektiivin sekä meristrategiadirektiivin toimeenpanosta. Näiden tietojen pohjalta on johdettu ennallistamisen, palauttamisen ja hoidon tarpeessa olevat luontotyyppien pinta-alat, jotka on kerrottu keskimääräisillä tilan parantamisen kustannuksilla tai tilan parantamisesta saatavilla hyödyillä. Komission arviot ennallistamisen kustannuksista perustuvat EU-tason keskiarvoihin, eivätkä ole suoraan sovellettavissa Suomeen.

Komission arvion mukaan toimien hyödyt lasketaan 10 miljardiksi.

Hyödyt koostuvat komission arviossa pitkälti sisävesien tilan parantumisesta saatavista hyödyistä.

Kustannusten ja hyötyjen vertailua vaikeuttaa se, että hyödyt ovat usein aineettomia tai niille ei ole laskettavissa markkina-arvoa eivätkä ne myöskään samalla tavalla kohdistu esimerkiksi valtiontalouteen kuin kustannukset. Komissio on lisäksi täydentänyt arvioitaan laadullisilla arvioinneilla sekä esimerkiksi ekosysteemipalveluja EU:ssa laajasti selvittäneen hankkeen tuloksilla. 

Suurin osa toimeenpanolle lasketuista kustannuksista on päällekkäistä olemassa olevan lainsäädännön täysimääräisen toimeenpanon kanssa. Valtioneuvosto arvioi, että useat olemassa olevat ohjelmat, suunnitelmat sekä tuki- ja kannustinjärjestelmät osaltaan rahoittavat ja tukevat asetusehdotuksen mukaista luonnon tilan parantamista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että asetusehdotuksen toimeenpano ei edellyttäisi lisärahoitusta. Tässä vaiheessa tarkempaa arviota ei voida antaa.

Asetuksen toimeenpano jätetään jäsenvaltioiden päätettäväksi. Valittavat keinot, mukaan lukien erilaiset ohjauskeinot, vaikuttavat merkittävästi kustannuksiin sekä siihen, kohdistuvatko kustannukset esimerkiksi valtiontalouteen, muuhun julkiseen sektoriin vai yksityiseen sektoriin.

Suomessa tehdään paljon ennallistamis- ja luonnonhoitotyötä vapaaehtoisuuteen perustuvien Helmi- ja METSO-ohjelmien piirissä. Esimerkiksi Helmi-ohjelmassa on vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla kunnostettu 3930 hehtaaria eri elinympäristöjä. Isoimpia ennallistamiskohteita ovat olleet suot, joita on ennallistettu 2000 ha. Metsiä on hoidettu lähes 400 ha, mikä on sisältänyt niin lehtojen ja paahdeympäristöjen kuin lajikohteidenkin hoitoa. Kulotuksia on tehty noin 750 hehtaarilla.

Lisäksi luonnonsuojelulakiin on lisätty tukipykälä, jonka nojalla maanomistaja voi saada ennallistamis- ja luonnonhoitotoimenpiteitä arvokkaille luontokohteilleen viranomaisen toteuttamana.