Pätevyyden osoittamislaki
Vuoden 2025 alusta voimaan tulevassa rakentamislaissa säädetään pätevyyden osoittamisen todistusmenettelystä ja pätevyysvaatimuksista rakentamisessa. Laissa rakentamisen suunnittelu- tai työnjohtotehtävissä toimivien pätevyyden osoittamisesta (pätevyyden osoittamislaki) säädetään pätevyyksien toteamista koskevasta menettelystä sekä ympäristöministeriön valtuuttamista toimielimistä, jotka myöntävät lain mukaisia pätevyystodistuksia. Lisäksi laissa säädetään ulkomaisten tutkintojen tunnustamisesta EU- ja ETA-kansalaisten EU- ja ETA-valtioissa hankitun ammattipätevyyden osalta, kun vaatimuksena on toimielimen myöntämä todistus rakentamislain mukaan.
Pätevyystodistuksen tulee sisältää tiedot todistuksen myöntäjästä, todistuksen saajasta, myönnetystä pätevyyden pätevyysalasta ja tasosta sekä todistuksen voimassaoloajasta. Todistus voidaan myöntää enintään seitsemäksi vuodeksi.
Ympäristöministeriö on hyväksynyt päätöksellään kaikkien kuntien rakennusvalvontaviranomaisten 1.1.2020–31.12.2024 välisenä aikana hyväksymät suunnittelijat ja työnjohtajat toimimaan vastaavissa tehtävissä sekä vaativuusluokan että rakentamishankkeen käyttötarkoituksen osalta. Päätöksellä varmistetaan, että rakentamishankkeisiin riittää päteviä suunnittelijoita ja työnjohtajia, kunnes rakentamislain mukaiset pätevyystodistukset on annettu. Rakennusvalvontaviranomaisen toteamat pätevyydet hyväksytään lain mukaisiksi pätevyyksiksi kokonaan. Päätös on voimassa 1.1.2025–1.1.2027.
Lisäksi ympäristöministeriö on hyväksynyt päätöksellään Rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan henkilöpätevyydet FISE Oy:n 31.12.2024 mennessä hyväksymät suunnittelijat ja työnjohtajat toimimaan vastaavissa tehtävissä vaativuus-luokan mukaisesti. Päätöksellä varmistetaan, että henkilöt, joilla on voimassa oleva FISE Oy:n pätevyystodistus rakentamisen suunnittelu- ja työnjohtotehtäviin, voivat jatkaa tehtävissään ilman tarvetta hakea uutta hyväksyntää lain tullessa voimaan. FISE Oy:n myöntämällä pätevyystodistuksella suunnittelija tai työnjohtaja on pätevä toimi-maan koko Suomen alueella.
Rakentamislaissa säädetään suunnittelu- ja työnjohtotehtävien vaativuusluokista sekä suunnittelijoiden ja työnjohtajien kelpoisuusvaatimuksista
Rakentamislaissa säädetään suunnittelu- ja työnjohtotehtävien vaativuusluokista, joita ovat vähäinen, tavanomainen, vaativa, erittäin vaativa ja poikkeuksellisen vaativa vaativuusluokka. Vaativuusluokka määräytyy esimerkiksi rakentamiskohteen arkkitehtonisten ja teknisten vaatimusten, rakennuksen käyttötarkoituksen sekä rakennuspaikan ja rakentamisolosuhteiden vaatimusten perusteella. Samassa rakentamishankkeessa voi olla eri vaativuusluokkiin kuuluvia suunnittelu- ja työnjohtotehtäviä.
Rakentamislain mukaan suunnittelijoiden ja työnjohtajien on osoitettava pätevyytensä tavanomaiseen, vaativaan, erittäin vaativaan ja poikkeuksellisen vaativaan suunnittelu- ja työnjohtotehtävään ympäristöministeriön valtuuttaman toimijan antamalla todistuksella. Suunnittelijoiden ja työnjohtajien kelpoisuusvaatimuksista säädetään rakentamislaissa vaativuusluokittain. Säännökset koskevat kussakin vaativuusluokassa edellytettävää tutkintoa ja työkokemusta. Työkokemusta edellytetään vaativissa, erittäin vaativissa ja poikkeuksellisen vaativissa suunnittelu- ja työn-johtotehtävissä.
Rakentamislain sääntelyn myötä rakentamisen suunnittelu- ja työnjohtotehtävistä on tullut säänneltyjä ammatteja. Ammatti on säännelty, jos siihen vaaditaan lain perusteella tietty koulutus, tutkinto, pätevyystodistus tai ammatin-harjoittamisoikeus. Samalla toimivalta ulkomaisten tutkintojen tunnustamisen osalta siirtyi Opetushallitukselta ympäristöministeriölle.
Rakentamislaissa on säädetty siirtymäsäännös, jonka mukaan kelpoisuusvaatimukset täyttävänä suunnittelijana ja työnjohtajana pidetään myös henkilöä, jolla on lain voimaan tullessa rakennusvalvontaviranomaisen vastaaviin tehtäviin antama hyväksyntä.
Rakentamisen suunnittelu- ja työnjohtotehtävien vaativuusluokkien määräytymisestä sekä tehtävissä edellytettävistä koulutuksista säädetään valtioneuvoston asetuksessa
Rakentamislain nojalla ympäristöministeriössä on käynnissä valtioneuvoston asetuksen valmistelu rakentamisen suunnittelutehtävien ja työnjohtotehtävien vaativuusluokkien määräytymisestä sekä tehtävissä edellytettävistä koulutuksista. Niin kutsutussa rakentamislain korjaussarjassa on esitetty sääntelyn tarkennusta koskien tutkintovaatimusta suhteessa tehtävän vaativuuteen sekä asetuksenantovaltuutta koulutusvaatimuksista. Tällöin valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä suunnittelu- ja työnjohtotehtävässä edellytettävästä koulutuksesta. Asetuksella säädetään koulutusvaatimuksista, vaadittavista tutkinnoista sekä opintojen sisällöstä ja niiden laajuudesta. Asetus on tavoitteena antaa siten, että se tulee voimaan 1.1.2025.
Ympäristöministeriön valtuuttamat toimielimet myöntävät lain mukaisia pätevyystodistuksia
Ympäristöministeriö voi valtuuttaa Suomessa rekisteröidyn yrityksen tai yhteisön myöntämään pätevyystodistuksia, jos se täyttää pätevyyden osoittamislain mukaiset, toimielimelle säädetyt vaatimukset. Valtuutus voidaan rajata hakemuksessa esitettyä todistusten myöntämistä suppeammaksi. Ympäristöministeriö ottaa vastaan hakemuksia valtuutetuksi toimielimeksi. Hakemus on vapaamuotoinen ja siinä on esitettävä pätevyyden osoittamislain 3 §:ssä säädetyt tiedot. Hakemus toimitetaan ympäristöministeriön kirjaamoon osoitteeseen kirjaamo.ym(at)gov.fi.
Ympäristöministeriö voi valtuuttaa valtuutetun toimielimen antamaan todistuksen ulkomaisen tutkinnon vastaavuudesta osana pätevyystodistuksen myöntämistä. Valtuutetun toimielimen on pidettävä rekisteriä myöntämistään voimassa olevista todistuksista.
Valtuutetun toimielimen toimintaa valvoo ympäristöministeriö. Toimielin on velvollinen antamaan ympäristöministeriölle vuosittain valvontaa varten tarpeelliset tiedot, kuten tiedot myönnettyjen pätevyyksien lukumääristä pätevyysaloittain ja vaativuusluokittain sekä tiedot perityistä maksuista. Ympäristöministeriö voi toiminnan valvomiseksi pyytää perustellusta syystä toimielimeltä myös muita selvityksiä.
Valtuutetut toimielimet
Rakentamisen suunnittelu- tai työnjohtotehtävissä toimivien pätevyyden osoittamisesta annetun lain mukaiset toimielimet.
KIWA Inspecta Sertifiointi Oy
- Rakennussuunnittelu
- Kantavien rakenteiden suunnittelu
- Pohjarakenteiden ja kalliorakenteiden suunnittelu
- Ilmanvaihdon suunnittelu
- Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston suunnittelussa
- Rakennusfysikaalisessa suunnittelu
- Kosteusvaurion korjaustyön suunnittelu
- Akustiikan suunnittelu
- Maisemarakentamisen suunnittelu
- Vastaavan työnjohtajan työnjohtotehtävä
- Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston rakentamisesta vastaavan työnjohtajan työnjohtotehtävä (kvv-työnjohtaja)
- Ilmanvaihtolaitteiston rakentamisesta vastaavan työnjohtajan työnjohtotehtävä (iv-työnjohtaja)
- Ulkomaisten tutkintojen vastaavuuden toteaminen osana pätevyystodistuksen myöntämistä käsittelemillään pätevyyslaoilla.
Henkilö- ja yritysarviointi SETI Oy
- Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston rakentamisesta vastaavan työnjohtajan työnjohtotehtävä (kvv-työnjohtaja)
- Ilmanvaihtolaitteiston rakentamisesta vastaavan työnjohtajan työnjohtotehtävä (iv-työnjohtaja)
- Ulkomaisten tutkintojen vastaavuuden toteaminen osana pätevyystodistuksen myöntämistä käsittelemillään pätevyyslaoilla.
Rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan henkilöpätevyydet FISE Oy
- Rakennussuunnittelu
- Kantavien rakenteiden suunnittelu
- Pohjarakenteiden ja kalliorakenteiden suunnittelu
- Ilmanvaihdon suunnittelu
- Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston suunnittelussa
- Rakennusfysikaalisessa suunnittelu
- Kosteusvaurion korjaustyön suunnittelu
- Akustiikan suunnittelu
- Maisemarakentamisen suunnittelu
- Vastaavan työnjohtajan työnjohtotehtävä
- Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston rakentamisesta vastaavan työnjohtajan työnjohtotehtävä (kvv-työnjohtaja)
- Ilmanvaihtolaitteiston rakentamisesta vastaavan työnjohtajan työnjohtotehtävä (iv-työnjohtaja)
Lue lisää aiheesta
- Tiedote 3.12.2024: Rakentamisen suunnittelu- tai työnjohtotehtävissä toimivien pätevyystodistusten hakuun aikaa kaksi vuotta, ensimmäiset pätevyyksiä myöntävät toimielimet valtuutettu
- Laki rakentamisen suunnittelu- tai työnjohtotehtävissä toimivien pätevyyden osoittamisesta | Finlex
- Rakentamislaki | Finlex
- Valtioneuvoston asetus rakentamisen suunnittelutehtävien ja työnjohtotehtävien vaativuusluokkien määräytymisestä sekä tehtävissä edellytettävistä koulutuksista | valtioneuvosto.fi
Lisätietoja
Kirsi White, hallitussihteeri
ympäristöministeriö, Rakennetun ympäristön osasto, Rakennukset ja rakentaminen Puhelin:0295250264 Sähköpostiosoite: [email protected]
Tomi Marjamäki, erityisasiantuntija
ympäristöministeriö, Rakennetun ympäristön osasto, Rakennukset ja rakentaminen Puhelin:0295250027 Sähköpostiosoite: [email protected]