Kansainvälinen biodiversiteettipolitiikka

Suomi on osallistunut pitkään luonnonsuojelun kansainväliseen yhteistyöhön. Suomi edistää osana EU:ta kunnianhimoisia, mitattavia ja selkeitä tavoitteita, joiden avulla luonnon köyhtyminen pysäytetään vuoteen 2030 mennessä.

Suomea myös sitovat useat kansainväliset sopimukset, joiden avulla pyritään turvaamaan luonnon monimuotoisuutta.

EU:n monimuotoisuusstrategia

Euroopan komissio on antanut uuden, vuoteen 2030 ulottuvan EU:n luonnon monimuotoisuusstrategian. Se viitoittaa EU:n sitoutumista kunnianhimoisiin toimiin luonnon monimuotoisuuden puolesta ja kirittää kansainvälisiä toimia luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi. Strategiassa määritetään EU:n luonnon monimuotoisuustavoitteet vuoteen 2030 saakka, ja se viimeistellään, kun kansainväliset tavoitteet on päätetty Kunmingissa.

YK:n biodiversiteettisopimus

YK:n biodiversiteettisopimus on keskeisin luonnon monimuotoisuutta turvaava sopimus. Sopimuksen tavoitteena on ekosysteemien ja kasvi- ja eläinlajien suojelu, luonnonvarojen kestävä käyttö sekä geenivarojen saatavuudesta koituvien hyötyjen oikeudenmukainen ja tasapuolinen jako. Monimuotoisuutta turvataan toimilla, jotka lisäävät alkuperäisen luonnon, eliölajien ja niiden geenivarojen arvoa. Sopimuksen on allekirjoittanut 196 osapuolta, ja se astui voimaan vuonna 1993.

Kansalliset luonnon monimuotoisuusstartegiat ja toimintaohjelmat ovat keskeisiä sopimuksen toimeenpanolle.

Kahden vuoden välein järjestettävä YK:n luonnon monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen osapuolten konferenssi (COP, Conference of the Parties) on sopimuksen ylin päättävä elin.

Uudet kansainväliset monimuotoisuustavoitteet vuodesta 2020 eteenpäin

Kiinan Kunmingissa 2021 järjestettävä osapuolten viidestoista YK:n luonnon monimuotoisuus -kokous, eli COP15. Seuraavassa osapuolikokouksessa on määrä sopia uusista kansainvälisistä tavoitteista luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi. Uudet tavoitteet valmistellaan, sillä nykyisten niin kutsuttujen Aichi-tavoitteiden voimassaolokausi päättyy vuoteen 2020. Uusista tavoitteista puhutaan siksi post 2020-tavoitteina. Neuvotteluiden keskeisimmät kysymykset ovat:

  • Luonnon monimuotoisuustavoitteet sekä kestävän käytön tavoitteet vuoteen 2030, eri elinympäristöille.
  • Luonnon monimuotoisuuden muutosten mittaaminen.
  • Tavoitteiden seuranta sektoreittain.
  • Tavoitteiden oikeudellinen sitovuus ja uusi arviointimekanismi.
  • Järjestöjen, kuntien ja yritysten mahdollisuus antaa omia sitoumuksiaan.
  • Luonnon monimuotoisuuden hyväksi tehtävien toimien rahoitus ja resursointi.
  • Yleissopimuksen tavoitteiden ja muiden kansainvälisten sopimusten, kuten Pariisin ilmastosopimuksen välinen suhde.
  • Pidemmän aikavälin askelmerkit, joiden avulla saavutetaan luonnon monimuotoisuussopimuksen visio vuodelle 2050: ihmisen ja luonnon elämä tasapainossa.

Biodiversiteettisopimuksen alaisia pöytäkirjoja ovat:

Sopimuksen ja pöytäkirjojen rahoitusmekanismina toimii Maailmanlaajuinen ympäristörahasto (GEF).

Lajisuojelun sopimukset

Uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus

Uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen (Convention on international trade in endangered species of wild flora and fauna, CITES) tarkoituksena on suojella luonnonvaraisia kasveja ja eläimiä valvomalla niillä käytävää kauppaa. Sopimukseen on liitetty lajeja, joiden on todettu uhanalaistuneen tai jotka ovat vaarassa uhanalaistua niillä käytävän kansainvälisen kaupan seurauksena.

Suomi hyväksyi sopimuksen 1976. EU:ssa on oma CITES-sopimusta toimeenpaneva  lainsäädäntö.

Bernin sopimus

Bernin sopimus eli Euroopan luonnonsuojelusopimus (Convention on the Conservation of European Wildlife and Natural Habitats) koskee Euroopan luonnonvaraisten eläinten, kasvien ja niiden elinympäristöjen suojelua. Sopimus on johtanut Euroopan yhteisön lainsäädäntöön (Natura 2000-verkosto sekä luonto- ja lintudirektiivit).

Bonnin sopimus

Yleissopimus muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemisesta eli Bonnin sopimus pyrkii suojelemaan sellaisten luonnonvaraisten eläinten kantoja, jotka säännöllisesti kulkevat maasta toiseen. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1988.

Sopimus pyrkii tavoitteisiin kahdella tavalla:

  1. toimeenpanemalla tiukkoja suojelutoimia sopimuksen liitteessä I mainittujen lajien suojelemiseksi ja
  2. tekemällä jäsenvaltioiden kesken alueittaisia alasopimuksia liitteessä II mainittujen lajien suojelemiseksi.

Alasopimuksista Suomi on ratifioinut Euroopan lepakkojen suojelusopimuksen (EUROBATS), Afrikan ja Euraasian muuttavien vesilintujen suojelusopimuksen (AEWA) sekä Itämeren ja Pohjanmeren pikkuvalaiden suojelusopimuksen (ASCOBANS).

ASCOBANS (Agreement on Conservation of Small Cetaceans in Baltic Sea, North East Atlantic, Irish and  North Seas) suojelee Itämeren, Koillis-Atlantin, Irlanninmeren  ja Pohjanmeren pikkuvalaita. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1999. Sopimusaluetta laajennettiin vuonna 2008 käsittämään myös Irlanninmeri ja Koillis-Atlantti. 

EUROBATS (The Agreement on the Conservation of Populations of European Bats) on Euroopan lepakoita ja niiden elinympäristöjä koskeva alueellinen suojelusopimus. Kaikki Suomessa esiintyvät yksitoista lepakkolajia kuuluvat sopimuksen piiriin. Suomessa sopimus tuli voimaan vuonna 1999 (SopS n:o 104/1999).

AEWA (African-Eurasian Migratory Water Bird Agreement) eli sopimus  Afrikan ja Euraasian muuttavien vesilintujen suojelemisesta tuli Suomessa voimaan vuonna 2000 (SopS 9/2000). Sopimuksen tarkoitus on edistää vesilintujen ja niiden elinympäristöjen suojelua talvehtimisen ja muuton aikana niiden levähdys- ja pesimäalueilla. Suomessa tavattavat sopimuksen tarkoittamat linnut ovat luonnonsuojelulailla rauhoitettuja lukuun ottamatta muutamia metsästyslaissa mainittuja vesilintuja.

Ramsar-sopimus

Ramsarin sopimuksen tavoitteena on  kansainvälisesti merkittävien kosteikkojen ja vesilintujen suojelu. Kosteikoiksi luetaan sopimuksessa meret ja rannikko, sisävedet ja rannat, suot, perinnebiotoopit, sisämaan tulvametsät sekä rakennetut kosteikot. Sopimus edellyttää erityisten Ramsar-kohteiden nimeämistä. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1974.

Valaanpyyntisopimus

Valaanpyyntisopimuksen tarkoituksena on valaskantojen suojelu ja valaanpyynnin hallinnointi. Valaanpyyntikomissio vastaa lukuisista valaiden suojeluun liittyvistä kysymyksistä sekä valaanpyynnin sääntelystä. Vuonna 1986 valaanpyyntikomissio kielsi kaupallisen valaanpyynnin. Tällä hetkellä valaanpyyntikomissio määrittelee mm. alkuperäiskansoille sallitut pyyntiluvut. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1983. 

Yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta (UNESCOn maailmanperintösopimus)

Sopimuksen tavoitteena on toimia kansainvälisenä ja kansallisena järjestelmänä kulttuuri- ja luontoympäristön arvokkaimman osan säilyttämiseksi ja hoitamiseksi ihmiskunnan yhteisenä perintönä. UNESCO ylläpitää ja täydentää vuosittain maailmanperintöluetteloa (World Heritage List).

Maisemasopimus

Maisemanhoidon ja -suojelun tavoitteet määritellään yleisellä tasolla Eurooppalaisessa maisemayleissopimuksessa, joka tuli Suomessa voimaan 2006.

Muu kansainvälinen yhteistyö

Suomi liittyi Kansainvälisen Luonnonsuojeluliiton (IUCN) jäseneksi vuonna 1968.

Lisätietoja

Kristiina Niikkonen, ympäristöneuvos 
ympäristöministeriö, Luontoympäristöosasto, Luonnon monimuotoisuus 0295250198  


Marina von Weissenberg, ympäristöneuvos 
ympäristöministeriö, Luontoympäristöosasto, Luonnon monimuotoisuus Ympäristöneuvosto  0295250321