Kansain­välinen biodiversiteetti­politiikka

Suomi on osallistunut pitkään luonnonsuojelun kansainväliseen yhteistyöhön. Suomi edistää osana EU:ta kunnianhimoisia, mitattavia ja selkeitä tavoitteita, joiden avulla luontokato pysäytetään vuoteen 2030 mennessä.

Suomea sitovat useat kansainväliset sopimukset, joiden avulla pyritään turvaamaan luontoa. YK:n biodiversiteettisopimus (CBD) on keskeisin luonnon monimuotoisuutta turvaava sopimus.

YK:n biodiversiteetti­sopimus

YK:n biodiversiteettisopimus on keskeisin luonnon monimuotoisuutta turvaava sopimus. Sopimuksen tavoitteena on ekosysteemien ja kasvi- ja eläinlajien suojelu, luonnonvarojen kestävä käyttö sekä geenivarojen saatavuudesta koituvien hyötyjen oikeudenmukainen ja tasapuolinen jako. Monimuotoisuutta turvataan toimilla, jotka lisäävät alkuperäisen luonnon, eliölajien ja niiden geenivarojen arvoa. Sopimuksen on allekirjoittanut 196 osapuolta, ja se astui voimaan vuonna 1993. Kahden vuoden välein järjestettävä YK:n luonnon monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen osapuolten konferenssi (COP, Conference of the Parties) on sopimuksen ylin päättävä elin.

Suomessa ympäristöministeriö koordinoi YK:n biodiversiteettisopimuksen alaisia neuvotteluita sekä Euroopan unionin neuvotteluita luonnon monimuotoisuutta koskevissa kysymyksissä. Kansainvälisissä luontoneuvotteluissa Suomi neuvottelee osana Euroopan unionia.

Kansalliset luonnon monimuotoisuusstrategiat ja toimintaohjelmat ovat keskeisiä sopimuksen toimeenpanolle.

Biodiversiteettisopimuksen alaisia pöytäkirjoja ovat:

Sopimuksen ja pöytäkirjojen rahoitusmekanismina toimii Maailmanlaajuinen ympäristörahasto (GEF).

Kunming-Montrealin luonnon monimuotoisuus­kehys 2022

Biodiversiteettisopimuksen 15. osapuolisopimuksessa Kanadan Montrealissa sovittiin vuonna 2022 uusista kansainvälisistä luonnon monimuotoisuutta koskevista tavoitteista. Tavoitteiden avulla on määrä pysäyttää luontokato ja kääntää luonnon monimuotoisuus elpymisuralle. Osapuolet sopivat muun muassa suojelevansa 30 prosenttia maa- ja merialueistaan ja ennallistavansa 30 prosenttia heikentyneistä alueistaan. Luonnolle haitalliset tuet kartoitetaan vuoteen 2025 mennessä ja poistetaan ja ohjataan uudelleen vuoteen 2030 mennessä. Yhteensä toimintaa ohjaavia tavoitteita on 23 ja ne tulee saavuttaa vuoteen 2030 mennessä.

Luonnon monimuotoisuuskehyksessä on myös neljä pitkän aikavälin päämäärää vuoteen 2050. Päämäärät koskevat luonnon monimuotoisuuden suojelua, luonnon kestävää käyttöä, geenivarojen käytöstä saatavien hyötyjen jakautumista sekä toimeenpanon riittävää tukea.

Lajisuojelun sopimukset

Uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus

Uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen (Convention on international trade in endangered species of wild flora and fauna, CITES) tarkoituksena on suojella luonnonvaraisia kasveja ja eläimiä valvomalla niillä käytävää kauppaa. Sopimukseen on liitetty lajeja, joiden on todettu uhanalaistuneen tai jotka ovat vaarassa uhanalaistua niillä käytävän kansainvälisen kaupan seurauksena.

Suomi hyväksyi sopimuksen 1976. EU:ssa on oma CITES-sopimusta toimeenpaneva lainsäädäntö.

Bernin sopimus

Bernin sopimus eli Euroopan luonnonsuojelusopimus (Convention on the Conservation of European Wildlife and Natural Habitats) koskee Euroopan luonnonvaraisten eläinten, kasvien ja niiden elinympäristöjen suojelua. Sopimus on johtanut Euroopan yhteisön lainsäädäntöön (Natura 2000-verkosto sekä luonto- ja lintudirektiivit).

Bonnin sopimus

Yleissopimus muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemisesta eli Bonnin sopimus pyrkii suojelemaan sellaisten luonnonvaraisten eläinten kantoja, jotka säännöllisesti kulkevat maasta toiseen. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1988.

Sopimus pyrkii tavoitteisiin toimeenpanemalla tiukkoja suojelutoimia sopimuksen liitteessä I mainittujen lajien suojelemiseksi ja tekemällä jäsenvaltioiden kesken alueittaisia alasopimuksia liitteessä II mainittujen lajien suojelemiseksi.

Alasopimuksista Suomi on ratifioinut Euroopan lepakkojen suojelusopimuksen (EUROBATS), Afrikan ja Euraasian muuttavien vesilintujen suojelusopimuksen (AEWA) sekä Itämeren ja Pohjanmeren pikkuvalaiden suojelusopimuksen (ASCOBANS).

  • ASCOBANS (Agreement on Conservation of Small Cetaceans in Baltic Sea, North East Atlantic, Irish and  North Seas) suojelee Itämeren, Koillis-Atlantin, Irlanninmeren  ja Pohjanmeren pikkuvalaita. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1999. Sopimusaluetta laajennettiin vuonna 2008 käsittämään myös Irlanninmeri ja Koillis-Atlantti. 
  • EUROBATS (The Agreement on the Conservation of Populations of European Bats) on Euroopan lepakoita ja niiden elinympäristöjä koskeva alueellinen suojelusopimus. Kaikki Suomessa esiintyvät yksitoista lepakkolajia kuuluvat sopimuksen piiriin. Suomessa sopimus tuli voimaan vuonna 1999 (SopS n:o 104/1999).
  • AEWA (African-Eurasian Migratory Water Bird Agreement) eli sopimus  Afrikan ja Euraasian muuttavien vesilintujen suojelemisesta tuli Suomessa voimaan vuonna 2000 (SopS 9/2000). Sopimuksen tarkoitus on edistää vesilintujen ja niiden elinympäristöjen suojelua talvehtimisen ja muuton aikana niiden levähdys- ja pesimäalueilla. Suomessa tavattavat sopimuksen tarkoittamat linnut ovat luonnonsuojelulailla rauhoitettuja lukuun ottamatta muutamia metsästyslaissa mainittuja vesilintuja.

Ramsar-sopimus

Ramsarin sopimuksen tavoitteena on kansainvälisesti merkittävien kosteikkojen ja vesilintujen suojelu. Kosteikoiksi luetaan sopimuksessa meret ja rannikko, sisävedet ja rannat, suot, perinnebiotoopit, sisämaan tulvametsät sekä rakennetut kosteikot. Sopimus edellyttää erityisten Ramsar-kohteiden nimeämistä. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1974.

Valaanpyyntisopimus

Valaanpyyntisopimuksen tarkoituksena on valaskantojen suojelu ja valaanpyynnin hallinnointi. Valaanpyyntikomissio vastaa lukuisista valaiden suojeluun liittyvistä kysymyksistä sekä valaanpyynnin sääntelystä. Vuonna 1986 valaanpyyntikomissio kielsi kaupallisen valaanpyynnin. Tällä hetkellä valaanpyyntikomissio määrittelee mm. alkuperäiskansoille sallitut pyyntiluvut. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1983. 

Yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta (UNESCOn maailmanperintö­sopimus)

Sopimuksen tavoitteena on toimia kansainvälisenä ja kansallisena järjestelmänä kulttuuri- ja luontoympäristön arvokkaimman osan säilyttämiseksi ja hoitamiseksi ihmiskunnan yhteisenä perintönä. UNESCO ylläpitää ja täydentää vuosittain maailmanperintöluetteloa (World Heritage List).

Maisemasopimus

Maisemanhoidon ja -suojelun tavoitteet määritellään yleisellä tasolla Eurooppalaisessa maisemayleissopimuksessa, joka tuli Suomessa voimaan 2006.

Muu kansain­välinen yhteistyö

Suomi liittyi Kansainvälisen Luonnonsuojeluliiton (IUCN) jäseneksi vuonna 1968.

Lisätietoja

Marina von Weissenberg, ympäristöneuvos 
ympäristöministeriö, Vesi- ja luontoympäristöosasto, Luonnon monimuotoisuus ja luonnonarvorahoitus Ympäristöneuvosto  Puhelin:0295250321   Sähköpostiosoite: