Hoppa till innehåll
Media

Lintuperspektiivi maiseman muutokseen - uusi opas kulttuuriympäristöjen seuraajalle

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 17.12.2021 11.58
Uutinen
Valtakunnallisesti merkittävä rakennetun kulttuuriympäristön kohde Sonkajärven Jyrkkäkosken Ruukki kuvattuna droonilla 9.10.2019. Kuva (©) SYKE/KuMaMuu -hanke 2021.

Uusi teknologia auttaa havainnollistamaan muutoksia maisemassa. Kulttuuriympäristöjen ja maisemien muutoksen seurantaan on julkaistu opas, joka esittelee esimerkiksi droonin käyttöä. Entistä tehokkaammalla seurannalla saadaan tietoa arvokkaiden kulttuuriympäristöjen ja uhanalaisten perinnebiotooppien tilasta.

Ympäristöministeriö on tänään julkaissut raportin ”Kulttuuriympäristöjen ja maisemien visuaalisen seurannan menetelmät”. Julkaisu perustuu ympäristöhallinnon hankkeeseen, jossa on selvitetty miten uudet kuvausmenetelmät, kuten pienoiskopterin eli droonin käyttö ja panoraamakuvaus, soveltuvat erityyppisten kohteiden dokumentoinnin ja seurannan välineeksi.

Julkaisussa esitellään käytännön esimerkein, millä tavoin voidaan taltioida ja havainnollistaa rakennettujen kulttuuriympäristöjen ja maisema-alueiden piirteitä sekä niiden muutoksia. Kokeiltuihin kuvausmenetelmiin voidaan yhdistää myös vanhojen valokuvien, ilmakuvien ja karttojen käyttö. Raportissa esitellään, miten uusia kuva-aineistoja on mahdollista muokata ja tulkita.

”Erilaista kuva- ja karttamateriaalia on nykyisin saatavilla internetin digitaalisina aineistoina. Kuvamateriaalia kertyy, mutta niitä ei aina osata käyttää seurannan kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Kuvauslaitteiden ja kuvamateriaalien hyödyntämiseen tarvitaan menetelmäkehittelyä ja ohjeistusta”, toteaa vanhempi tutkija Seppo Tuominen Suomen ympäristökeskuksesta. Tuominen vastasi oppaan toteutuksesta.

Esiteltävät kuvausmenetelmät soveltuvat maisemien ja rakennettujen ympäristöjen ohella sovellettavaksi muun muassa myös perinnebiotooppien, viheralueiden, ennallistettavien luontokohteiden ja kaavoitettavien alueiden seurantaan.

Lisätiedot

Seppo Tuominen
Vanhempi tutkija
Suomen ympäristökeskus
[email protected]
p. 0295 251 706

Tapio Heikkilä
Ympäristöneuvos
ympäristöministeriö
[email protected]
​​​​​​​p. 0295 250 166

​​​​​​​Tuija Mikkonen
​​​​​​​Ympäristöneuvos
ympäristöministeriö
​​​​​​​[email protected]
​​​​​​​p. 0295 250 184