Hyppää sisältöön
Media

Ympäristöministeriö myönsi avustusta puurakentamista kehittäviin hankkeisiin

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 23.4.2021 9.30
Tiedote

Puurakentamisen ohjelman Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelman viidennellä hakukierroksella myönnettiin yhteensä 1,1 miljoonaa euroa 17 hankkeelle, jotka edistävät puurakentamisen digitalisaatiota, vähähiilisyyttä, käyttäjälähtöisiä ratkaisuja, kiertotaloutta sekä teollisia verkostoja.

Tavoitteena on löytää monistettavia ratkaisuja, jotka vievät suomalaista puurakentamista nopeasti eteenpäin.

”Puun mahdollisuudet rakentamisessa ovat monet, ja tällä hakukierroksella hankkeita sai tarjota laajalla teemojen kirjolla ja yhdistelmillä. Hankkeissa kehitetään monipuolisesti käytännöllisiä ratkaisuja, joilla pyritään vastaamaan myös tulevaisuuden tarpeisiin. Puun käytön tukeminen rakentamisessa on ihmisläheinen ja edistyksellinen tapa kannustaa uusia toimijoita mukaan rakentamaan hiilineutraalia yhteiskuntaa”, arvioi projektiasiantuntija Simon le Roux.

Ympäristöministeriö sai määräaikaan mennessä 35 hakemusta, joiden arvioinnista vastasi ympäristöministeriön ja ELY-keskuksen edustajista koottu riippumaton arviointiryhmä. Rahoitettavien hankkeiden kokonaisbudjetti on noin 2,9 miljoonaa euroa.

Kiinnostuneille tarjottiin mahdollisuus jalostaa omaa hankeideaa yhdessä asiantuntijoiden kanssa jo ennen haun aukeamista.

”Sparrasimme hankeideoita 22 kiinnostuneen hakijan kanssa, mikä teki hausta osallistavan ja avoimen. Kymmenen jäi vielä hauduttelemaan ideaansa jättämättä hakemusta, mutta seitsemän menestyi varsinaisessa haussa. Kaikki keskustelu oli meille erittäin arvokasta”, kertoo projektiasiantuntija Simon le Roux.

Rahoitetut hankkeet

Hakija, hankkeen budjetti ja myönnetty avustus. Hankkeet päättyvät 30.9.2022 mennessä.

  • Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, 339 793 e, 135 917 e
  • ProdLib Oy, 124 950 e, 49 980 e
  • Y-Säätiö, 250 200 e, 99 200 e
  • Fixtep Oy, 21 000 e, 8 400 e
  • Helst Oy, 192 400 e, 76 960 e
  • Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikkö, 106 601 e, 42 640 e
  • Korepuu Oy, 451 380 e, 150 000 e
  • Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, 200 000 e, 80 000 e
  • Tampereen yliopisto, ECOSAFE, 282 000 e, 112 800 e
  • Arctic Smart Village Oy, 200 000 e, 80 000 e
  • Honkarakenne Oy, 222 500 e, 77 875 e
  • Rothoblaas SRL, 125 000 e, 50 000 e
  • Casagrande Laboratory Center of Urban Research Oy, 200 000 e, 80 000 e
  • Rakennustieto Oy, 36 000 e, 14 400 e
  • Rakennustieto Oy, 20 000 e, 8 000 e
  • Arkkitehtitoimisto Elina Ipatti Oy (Maamusta Oy:n kanssa), 79 448 e, 31 779 e
  • Weston Group Oy, 140 000 e, 56 000 e

Uudet hankkeet esittäytyvät 20.5.2021 klo 9.30–12 järjestettävässä verkkoseminaarissa, johon on kutsuttu tukiohjelmaan osallistuneet hankkeet kaikilta hakukierroksilta sekä sidosryhmien edustajia. Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille.

Lisätietoja:

projektiasiantuntija Simon Le Roux, p. 0295 250 086, [email protected]