Hyppää sisältöön
Media

Rakennetun ympäristön vihreää siirtymää edistäville hankkeille tarjolla 3 miljoonaa euroa avustusta

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 17.10.2022 12.01
Tiedote

Ympäristöministeriö on avannut tänään hankehaun, jossa yritykset, kunnat, yhdistykset, tutkimus- ja oppilaitokset sekä muut toimijat voivat saada rahoitusta rakennetun ympäristön vähähiilisyyttä edistäville hankkeille. Valtionavustusta on haettavana kolme miljoona euroa, ja hakuaika päättyy 11.11.2022.

Haku on osa ympäristöministeriön ja Business Finlandin yhteistä Vähähiilisen rakennetun
ympäristön ohjelmaa, jolla panostetaan 40 miljoonaa euroa rakennetun ympäristön ilmastotyöhön.
Avustusta tarjotaan yhteensä seitsemällä hakukierroksella. Käynnissä oleva avustushaku on
ympäristöministeriön kolmas, ja viimeinen haku on tulossa alkuvuodesta 2023.

Ympäristöministeriö kannustaa monipuolisiin ja innovatiivisiin hakemuksiin

Ympäristöministeriö myöntää avustusta tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeille, joissa
kokeillaan ja kehitetään uusia keinoja hillitä ilmastonmuutosta tai sopeutua siihen rakennetussa
ympäristössä. Hanke voi liittyä esimerkiksi energiatehokkuuteen, rakennusmateriaaleihin,
suunnittelun ja rakentamisen prosessien kehittämiseen tai vaikka kiinteistö- ja rakentamisalan
tietopohjan, osaamisen ja koulutuksen kehittämiseen.

Ympäristöministeriön hakuun voi osallistua mikä tahansa y-tunnuksellinen toimija, jolla on hyviä
hankeideoita vähähiilisen rakennetun ympäristön kehittämiseksi. Tavoitteena on, että hankkeiden
tulokset ovat avoimesti hyödynnettävissä.

Haku on auki 11.11.2022 kello 16.15 saakka.

Monipuolisesti uutta tietoa rakennetun ympäristön ilmastotyöhön

Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelma tuottaa vihreää siirtymää tukevaa tietoa laajasti
kiinteistö- ja rakentamisalan toimijoille, kuten tilaajille, rakennus- ja pääsuunnittelijoille, kaavoittajille ja IT-kehittäjille. Kaikkia toimijoita myös tarvitaan rakennetun ympäristön ilmastotalkoissa.

Ympäristöministeriö on kahdella aikaisemmalla hakukierroksella rahoittanut 29 hanketta yhteensä
noin 2,1 miljoonalla eurolla. Käynnissä olevissa hankkeissa muun muassa tutkitaan
rakennusmateriaaleja, kuten vähähiilistä betonia ja luonnonmateriaaleja, kehitetään entistä
tehokkaampia ratkaisuja energiansäästöön, tehostetaan rakennusmateriaalien uusiokäyttöä ja
kierrätystä sekä tehdään uusia hiilidioksidipäästöjen laskentamenetelmiä ja rakennustuotteiden
päästötietokantoja.

Ympäristöministeriön ja Business Finlandin avustamiin hankkeisiin voi tutustua ohjelman
verkkosivujen tilannehuoneessa, joka täydentyy uusilla hankekorteilla koko ajan. Sivuilla voi liittyä
myös alan keskustelufoorumina toimivalle Solved-alustalle.

Lisätietoja

ympäristöministeriön haku:
Maija Stenvall
Projektikoordinaattori
ympäristöministeriö
p. 0295 25 0354
[email protected]

Ohjelman verkostot:
Teemu Lehtinen
Toimitusjohtaja
KIRAHub
p. 040 456 6108
[email protected]

Business Finlandin tuet:
Virpi Mikkonen
Account Lead
Business Finland
p. 050 5577 930
[email protected]

Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelmalla panostetaan lähivuosina 40 miljoonaa euroa rakennetun ympäristön ilmastotyöhön. Ohjelmaa toteuttavat ympäristöministeriö ja Business Finland. Business Finland myöntää rahoitusta etenkin vientiä tukeville hankkeille ja ympäristöministeriö kansalliseen tutkimuskehittämis- ja innovaatiotoimintaan. Ohjelman rahoitus tulee EU:n kertaluontoisesta elpymisvälineestä (Recovery and Resilience Facility). Rahoituksen lisäksi Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelma tarjoaa alustan laajalle toimijoiden yhteistyölle ja parhaiden oppien jakamiselle.

​​​​​​​