Hyppää sisältöön
Media

Ympäristöministeriö myöntää avustusta puurakentamisen koulutuksen kehittämiseen

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 23.11.2020 12.36
Tiedote

Ympäristöministeriön Puurakentamisen ohjelma avaa yhteensä 700 000 euron erityisavustushaun hankkeille, jotka kehittävät nopein toimin puurakentamisen koulutusta. Tavoitteena on tukea tulevien rakentamisen ammattilaisten koulutusta siten, että se vastaa entistä paremmin erityisesti teollisen puurakentamisen ja modernin puutuoteteollisuuden nykyisiin ja tuleviin tarpeisiin.

”Puun käyttö rakentamisessa on nopeassa kehitysvaiheessa. Se teollistuu, monipuolistuu korkeampiin ja suurempiin rakennuksiin, digitalisoituu, kansainvälistyy ja etsii yhteyttä muihin materiaaleihin. Yhdeksi puurakentamisen kasvun esteeksi on tunnistettu kapeikot osaamisessa ja koulutuksessa. Siksi panostamme nyt koulutuksen kehittämiseen, ja lisäämme toivottavasti samalla puun kiinnostavuutta rakentamisen koulutukseen hakevien silmissä”, kuvaa Puurakentamisen ohjelman ohjelmapäällikkö Petri Heino.

Hankkeet voivat esimerkiksi tuottaa uutta tietoa, ratkaisuja tai toimintamalleja puutekniikan, rakentamisen, muotoilun ja käsi- ja taideteollisuuden aloilla. Tukea voi saada muun muassa opetusaineistojen ja oppimateriaalien luomiseen, koulutusyhteistyön kehittämiseen, määräaikaisten opetusresurssien hankintaan, tutkijakoulutoimintaan tai koulutuksen profiloimiseen puurakentamisessa. Erityisesti toivotaan hankkeita, jotka kehittävät ammattikorkeakoulu- tai yliopistolaissa säädettyjä erikoistumiskoulutuksia puurakentamisen teemalla.

Avustushaku on avoinna 23.11.-21.12.2020. Hakija voi olla ammatillisen koulutuksen järjestäjä, korkeakoulu tai näille palveluita tuottava organisaatio.

Ympäristöministeriö rahoittaa enintään 70 % hankkeen avustuskelpoisista kustannuksista. Hankkeita arvioidaan erityisesti tarpeellisuuden, toteutettavuuden, laaja-alaisuuden sekä jatkuvuuden kannalta.

Rahallisen tuen lisäksi Puurakentamisen ohjelma tarjoaa rahoitettaville hankkeille verkottumistilaisuuksia sekä toteutuksen ja vaikuttavuuden sparrausta. Ohjelmassa panostetaan myös tulosten ja hyvien toimintatapojen jakamiseen koko alan kanssa.

Lisätietoja:

Ohjelmapäällikkö Petri Heino, p. 0295 250 203, [email protected]