Hyppää sisältöön
Media

Ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo: Itämeren kaasuputkivuoto on turvallisuus- ja ympäristökysymys

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 4.10.2022 15.52
Tiedote
Ministeri Maria Ohisalo

Ympäristöministeriö on ollut kaasuvuotoihin liittyen yhteydessä Ruotsin, Viron ja Tanskan viranomaisiin, ja päivittäistä yhteydenpitoa jatketaan edelleen. Toimivaltaiset Ruotsin ja Tanskan viranomaiset tutkivat kaasuvuodon syytä. Myös Suomessa tilanteen kehittymistä seurataan tarkkaan.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo kirjoittaa ympäristöministeriön Näkökulma-kirjoituksessa, että ilmastomielessä paras toimi, jonka Suomi ja EU voivat tehdä, on pitää kiinni ilmastotavoitteistaan ja jatkaa vihreää siirtymää irti fossiilisista polttoaineista: ”Vuoto ei tule tekemään tyhjäksi kansainvälisiä ilmastotavoitteita, mutta omalta osaltaan tekee ilmastokriisistä vielä hivenen akuutimman. Tämä on vaarallinen esimerkki siitä, millaista tuhoa ihmiskunnalle ja koko planeetalle voi aiheuttaa, kun ilmastopäästöt valjastetaan aseeksi”. 

”Nord Streamin kaasuputkista tuskin tulee koskaan virtaamaan kaasua Saksan tai muun Euroopan tarpeisiin. Se voi hetkellisesti aiheuttaa Keski-Euroopalle ongelmia, mutta pitkällä aikavälillä irtaantuminen Venäjän energiasta on hyväksi koko maanosan energiaitsenäisyyden kannalta”, ministeri jatkaa. 

”Jos haluaa hahmottaa mittaluokkaa vuotojen vaikutuksille, sitä voi suhteuttaa Suomen ilmastopäästöihin: Kaasuputkivuodon vaikutus voi vastata suuruusluokaltaan 20 vuoden vaikutusajalla tarkasteltuna lähes 80 prosenttia Suomen vuoden 2020 kasvihuonepäästöistä, jos uutta kaasua ei enää vuoda pois putkesta. Metaani kuitenkin hajoaa ilmakehässä paljon hiilidioksidia nopeammin, joten vaikutus laimenee ajanjakson siitä pidentyessä”, Ohisalo korostaa.

Kaasuputkivuodoilla ei tämänhetkisten arvioiden mukaan ole vaikutusta Itämeren tilaan laajemmin. Vuodoissa vapautuva metaani ei juuri liukene veteen ja vuotojen vaikutukset ovat paikallisia.

“Bornholmin saaren ympäristössä vaikutukset ovat tietenkin kielteisiä merieliöstölle: esimerkiksi kalat, merinisäkkäät ja linnut joko pakenivat paikalta tai menehtyivät. Kun kaasuvuoto loppuu, vesieliöt voivat palata alueille, eikä metaani enää vaikuta niiden elinolosuhteisiin”, Ohisalo kirjoittaa.

Lisätietoja

Heikki Isotalo
ministerin erityisavustaja
040 8617 204
[email protected]