Vuodenvaihteen muutoksia ympäristöministeriön hallinnonalalla
Ympäristöministeriön hallinnonalalla tulee 1.1.2026 voimaan useita säädöksiä.
Yksi luukku ympäristöasioihin ja sujuvampia lupamenettelyitä vihreän siirtymän hankkeille
Laki eräiden ympäristöasioiden käsittelystä Lupa- ja valvontavirastossa mahdollistaa, että toimintansa 1.1.2026 aloittava Lupa- ja valvontavirasto käsittelee keskeiset ympäristöön liittyvät lupahakemukset yhdessä ja samanaikaisesti. Lisäksi YVA-menettelyt ja Natura-arvioinnit voidaan käsitellä aiempaa sujuvammin osana lupakäsittelyä. Asiakas ja viranomainen tunnistavat ja käyvät keskustelua yhdessä hankkeen kannalta kriittisistä kysymyksistä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Yksi valtakunnallinen lupa- ja valvontaviranomainen myös yhdenmukaistaa päätöksentekoa ja asiakkaiden yhdenvertaista kohtelua.
Hakemuksen käsittelystä annetaan aikatauluarvio ja eräille lupahakemuksille on säädetty sitova määräaika. Vihreän siirtymän hankkeilla on etusija lupakäsittelyn kaikissa vaiheissa vuoden 2030 loppuun saakka.
Laissa uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyistä ja eräistä muista hallinnollisista menettelyistä on säädetty lupamenettelyille sitovat määräajat. Lupa- ja valvontavirasto voi nimetä uusiutuvan energian nopean kehittämisen alueita kuntien esityksestä. Näillä alueilla lupamenettelyjen määräaikoja on lyhennetty, ja hankkeet on tietyin edellytyksin mahdollista vapauttaa YVA-menettelystä ja Natura-arvioinnista.
Nettonollateknologioiden hankkeiden lupamenettelyitä on sujuvoitettu lainmuutoksilla. Hankkeiden yhteyspisteviranomainen Lupa- ja valvontavirasto tukee lupamenettelyjen sujuvaa etenemistä ja seuraa menettelyille säädettyjen määräaikojen noudattamista. Strategisia nettonollahankkeita koskevat lupahakemukset saavat etusijan tietyissä lupamenettelyissä.
Uusille rakennuksille laadittava ilmastoselvitys ja rakennustuoteluettelo
Uuden rakentamislain mukaan rakentamishankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava, että rakentamislain 38 §:ssä mainituille uudisrakennuksille laaditaan ilmastoselvitys ja rakennustuoteluettelo.
Ilmastoselvitys mahdollistaa rakennuksen ja rakennuspaikan ilmastohaittojen ja -hyötyjen tuomisen näkyväksi. Kansallinen vähähiilisyyden arviointimenetelmä mahdollistaa uusien rakennuksien hiilijalanjäljen raja-arvo-ohjauksen. Rakennustuoteluettelo tukee rakennuksen suunnittelua vähähiiliseksi.
Rakentamisen tietomallimuotoinen suunnittelu etenee
Rakentamislain 61 §:n muutoksen myötä rakentamislupia haetaan täysimääräisesti rakentamislakia soveltaen. Rakentamislupaa voi hakea tietomallimuodossa.
Ympäristöministeriön asetus rakentamisen suunnitelmamallien ja viranomaiskatselmusten sisällöstä säätää rakentamislupahakemukseen liitettävien suunnitelmamallien tietosisällöstä sekä niiden sijaan toimitettavien koneluettavien tietojen sisällöstä.
Asetus sisältää säännökset viranomaiskatselmusten tiedoista, jotka tulee toimittaa rakennetun ympäristön tietojärjestelmä Ryhtiin.
Rakentamislupahakemukselle kolmen kuukauden käsittelyaika
Rakentamislain 68 a §:n mukaan kunnan rakennusvalvontaviranomaisen on ratkaistava rakentamislupahakemus kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun hakemus liitteineen on toimitettu rakennusvalvontaan. Eräissä tapauksissa rakentamislupahakemuksen käsittelyaika on kuusi kuukautta.
Lupahakemuksen käsittelyn viivästymisestä on kunnan oma-aloitteisesti palautettava rakentamislupamaksusta 20 prosenttia kultakin viivästyksen kuukaudelta, jollei viivästys ole aiheutunut hakijasta.
Valtion tukema asuntotuotanto rahoitetaan valtion budjetista ja korkotukilainoissa käyttöön takausmaksut
Laki valtion asuntorahastosta annetun lain kumoamisesta ja valtion tukeman asuntotuotannon takausmaksuista muuttaa valtion tukeman asuntotuotannon rahoitusta. Valtion asuntorahaston lakkauttamisen jälkeen valtion tukema asuntotuotanto rahoitetaan suoraan valtion budjetista.
Sekä pitkäaikaisissa että lyhytaikaisissa korkotukilainoissa otetaan käyttöön takausmaksut. Kertaluonteinen takausmaksu on 0,5 prosenttia lainan pääomasta ja se peritään rakentamis-, hankinta- ja perusparannuslainoista. Takausmaksua ei peritä, jos hankkeelle myönnetään erityisryhmien investointiavustusta tai kyseessä on opiskelija-asuntohanke.
Avustuksia viljelijöille peltojen korkean fosforipitoisuuden alentamiseksi Saaristomeren valuma-alueella
Avustus kannustaa viljelijöitä alentamaan peltojensa korkeaa fosforipitoisuutta Saaristomeren valuma-alueella.
Jätelain muutoksella puututaan nikotiinipussien aiheuttamaan roskaantumiseen
Eräiden kertakäyttöisten muovituotteiden tuottajat alkavat maksaa kunnille vuosittain korvauksia roskaantumisen ehkäisemis- ja siivoamistoimista pääsääntöisesti asukasmäärän perusteella. Lisäksi nikotiinipussien valmistajilla ja maahantuojilla on vuoden 2027 alusta alkaen velvollisuus korvata kunnille kustannukset, jotka koituvat nikotiinipussien aiheuttaman roskaantumisen ehkäisemisestä ja siivoamisesta.