Hyppää sisältöön
Media

Kertakäyttöisten muovisten juomamukien ja elintarvikepakkausten kulutusta vähennetään sopimuksella

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 8.3.2022 12.01
Tiedote

Suomi haluaa vähentää vapaaehtoisella sopimuksella muovisten kertakäyttöisten juomamukien ja tiettyjen elintarvikepakkausten kulutusta. Green deal -sopimuksella pyritään löytämään tehokkaimmat ja yritysten näkökulmasta toimivimmat keinot EU:n vaatimusten täyttämiseksi. Samalla vauhditetaan uusien kulutusta vähentävien ratkaisujen ja liiketoimintamallien kehittämistä ja syntymistä.

EU:n direktiivi tiettyjen muovituotteiden ympäristövaikutusten vähentämisestä edellyttää, että jäsenmaat vähentävät kunnianhimoisesti ja pysyvästi muovisten kertakäyttöisten juomamukien ja tiettyjen elintarvikepakkausten kulutusta vuoteen 2026 mennessä vuoden 2022 tasoon verrattuna. Jäsenvaltiot saavat päättää kansallisista toimistaan ja niiden etenemisen seurannasta. Direktiivin tavoitteena on vähentää muoviroskan määrää ympäristössä, etenkin merenrannoilla, sekä edistää kiertotaloutta.

Green deal -sopimuksen (2022-2027) ovat allekirjoittaneet ympäristöministeriö sekä Elintarviketeollisuusliitto ry, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry, Päivittäistavarakauppa ry ja Suomen Pakkausyhdistys ry.

”Kertakäyttöisten muovien vähentämisellä on laaja kansalaisten ja yritysten tuki. Hienoa, että keskeiset toimialat ovat lähteneet vahvasti mukaan työhön muovin kulutuksen vähentämiseksi. Nyt solmittava sopimus tarjoaa avaimet löytää joustavia ja uusia ratkaisuja muovihaasteeseen vastaamiseksi”, ympäristö-  ja ilmastoministeri Emma Kari sanoo.

Kulutuksen vähentäminen koskee kokonaan tai osittain muovista valmistettuja juomamukeja ja pakkauksia, joihin pakataan elintarvikkeita, jotka on tarkoitettu syötäviksi välittömästi joko paikalla tai mukaan otettuna suoraan pakkauksestaan ilman lisävalmistusta. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi kartonkiset juomamukit, jotka on päällystetty muovipinnoitteella, muovia sisältävät kirsikkatomaattipakkaukset, kolmiovoileipäpakkaukset ja yksittäin myytävät jugurtti- ja rahkapurkit sekä muoviset pakkaukset, joihin pakataan kauppojen palvelutiskillä salaatteja tai ravintoloissa mukaan otettavia-annoksia.   

Osapuolet sopivat vuonna 2023 konkreettisista määrällisistä tavoitteista, toimet käynnistetään heti

Sopimuksella tavoitellaan direktiivin mukaisesti kokonaan tai osittain muovista valmistettujen kertakäyttöisten juomamukien ja tiettyjen elintarvikepakkausten (yhdessä annospakkaukset) kunnianhimoista ja pysyvää kulutuksen kappalemääräistä vähentämistä.

Kappalemäärän vähentäminen vuosina 2024-2026 (vuoden 2022 tasosta) pyritään toteuttamaan asettamalla kunnianhimoiset tavoitteet annospakkausten sisältämän muovin tonnimäärien vähentämiselle. Tonnimääriä on helpompi seurata kuin kappalemääriä. Lisäksi tavoitteena on, ettei osittain muovista valmistettujen annospakkausten sisältämän muun materiaalin kokonaistonnimäärä kasva vuoden 2022 tasosta. Tavoitteita ei voida saavuttaa vain vähentämällä muovin osuutta tuotteissa, vaan lisäksi tarvitaan korvaavia tuotteita, jotka eivät sisällä muovia.

Yksittäinen yritys voi valita toimensa kulutuksen vähentämiseksi, kun se liittyy sopimukseen omalla sitoumuksellaan. Toimialoilla kuitenkin varmistetaan, että tarpeeksi moni yritys esimerkiksi korvaa muovisia kertakäyttömukeja tai -pakkauksia uudelleenkäytettävillä vaihtoehdoilla tai muovia sisältämättömillä kertakäyttöisillä pakkauksilla. Muovisten kertakäyttömukien ja -pakkausten käytöstä voidaan myös periä kuluttajilta erillinen maksu. Mikäli sopimuksella ei esimerkiksi saavuteta vaadittavaa yrityskattavuutta tai näyttää siltä, ettei asetettuja tavoitteita todennäköisesti saavuteta, kulutuksen vähentämistä edistetään lainsäädännöllä.

”Muovit ovat toimivia ja turvallisia pakkausten raaka-aineita, mutta niiden aiheuttamia ympäristöhaittoja on yhdessä vähennettävä. Vapaaehtoinen sopimus tarjoaa yrityksille mahdollisuuden valita itselleen parhaiten sopivat ja vaikuttavimmat keinot muovisten elintarvikepakkausten ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Alkuvaiheessa toimet kohdistuvat todennäköisesti pakkauksiin käytettävän muovin määrän vähentämiseen ja myöhemmin korvaamiseen uusien, muovittomien, materiaalien kehittämisen myötä”, Suomen Pakkausyhdistys ry:n toimitusjohtaja Antro Säilä toteaa.

Kertakäyttöisten juomamukien ja elintarvikepakkausten kulutus on kasvussa lisääntyneen ruoan ja juomien niin sanotun take away -myynnin ja päivittäistavarakaupassa myytävien pienempien pakkauskokojen myötä. Koronakriisi on kasvattanut ruoan ja juomien ulosmyyntiä. Sen osuus ravintolamyynnistä oli ennen koronaa noin kymmenen prosenttia ja vuonna 2020 jo lähes kolmannes. Muutos vahvistaa jo aiemmin alkanutta kasvusuuntausta.

Lisätietoja:

Ympäristöministeriö: hallitussihteeri Jussi Kauppila, p. 0295 250 085, [email protected]

Elintarviketeollisuusliitto ry: johtaja Heli Tammivuori, p. 040 557 5667, [email protected]

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry: varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi, p. 040 736 7705, [email protected]

Päivittäistavarakauppa ry: johtaja Ilkka Nieminen, p. 050 042 2216, [email protected]

Suomen Pakkausyhdistys ry: toimitusjohtaja Antro Säilä, p. 040 589 1891, [email protected]