Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media

Ilmastopolitiikan pyöreä pöytä kokoontuu keskustelemaan toimialojen vähähiilitiekartoista

Valtioneuvoston viestintäosastoYmpäristöministeriö
5.2.2021 9.19
Tiedote

Ilmastopolitiikan pyöreä pöytä kokoontuu kuudennen kerran maanantaina 8.2. Kokouksen aiheena on toimialojen vähähiiliset tiekartat. Puheenjohtajana toimii pääministeri Sanna Marin.

Hallitusohjelman mukaisesti yhteensä 13 toimialaa on laatinut itselleen tiekartan vähähiilisyyteen. Tiekartat valmistuivat pääosin viime kesänä, ja niissä on tunnistettu useita mahdollisuuksia päästöjen vähentämiseen. Tiekartat sisältävät arvioita esimerkiksi kasvihuonekaasupäästöjen ja energiankulutuksen kehityksestä, teknologisista ratkaisuista sekä toimialojen investointitarpeista. Tiekarttatyötä on koordinoinut työ- ja elinkeinoministeriö.

Pyöreä pöytä keskustelee muun muassa ohjauskeinoista, joilla tiekartoissa tunnistettu päästövähennyspotentiaali saataisiin toteutumaan.

Suomella on kansainvälisessä vertailussa energiaintensiivinen teollisuus. Teollisuus tuottaa noin neljänneksen Suomen päästöistä. Tiekarttatyön aikana on arvioitu, että pelkästään energiajärjestelmän päästöjen vähentäminen lähelle nollaa tulee edellyttämään arviolta vähintään 20 miljardin euron investointeja puhtaaseen energiantuotantoon 2050 mennessä. Lisäksi tarvitaan investointeja energiaverkkoihin ja -järjestelmiin sekä uudistuviin prosesseihin energiaintensiivisessä teollisuudessa.

Samalla siirtyminen vähähiiliseen yhteiskuntaan on Suomelle suuri mahdollisuus, sillä samoja ratkaisuita tarvitaan myös muissa maissa. Suomi voi olla kokoaan suurempi ilmastokriisin ratkaisija, jos ns. hiilikädenjälkemme kasvaa ilmastoratkaisujen viennin myötä.

Ilmastopolitiikan pyöreä pöytä kerää yhteen laajan joukon toimijoita yhteiskunnan eri sektoreilta. Pyöreän pöydän tarkoituksena on luoda yhteistä ymmärrystä siitä, miten Suomi voi siirtyä hiilineutraaliin yhteiskuntaan oikeudenmukaisesti vuoteen 2035 mennessä. Pyöreä pöytä tukee työllään ilmastopolitiikan kansallista valmistelua ja toimeenpanoa.

Sosiaalisessa mediassa pyöreän pöydän toimintaa voi seurata tunnisteilla #ilmastonpyöreäpöytä, #hiilineutraali2035. Vähähiilitiekarttoihin liittyvää keskustelua voi seurata tunnisteella #tiekartat.

Lisätietoja:

Merja Turunen
Ilmastopolitiikan pyöreän pöydän pääsihteeri, ympäristöneuvos
p. 0295 250 387
[email protected]

Juhani Tirkkonen
Teollisuusneuvos, työ- ja elinkeinoministeriö,
p. 0295062140,
[email protected] (tiekartat)