Hyppää sisältöön
Media

Ilmasto- ja energiapoliittinen ministerityöryhmä keskusteli EU:n elvytysrahoituksen roolista Suomen uudistamisessa vähähiiliseksi

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 3.11.2020 16.12
Tiedote

Ilmasto- ja energiapoliittinen ministerityöryhmä keskusteli tiistaina kestävän kasvun ohjelman, EU:n elpymisrahoituksen ja oikeudenmukaisen siirtymän rahaston roolista Suomen rakenteellisessa uudistamisessa vähähiiliseksi.

Merkittävä määrä EU-rahoitusta kanavoidaan koronaepidemian aiheuttamiin negatiivisiin vaikutuksiin vastaamiseksi. Elpymisvälineen kautta Suomi saa noin 2,3 miljardia euroa, josta noin puolet käytetään vihreään siirtymään ja ilmastotoimiin. Myös loput 50 prosenttia käytetään siten, etteivät sillä rahoitettavat toimet vahingoita ympäristöä tai hidasta ilmastotavoitteiden saavuttamista (ns. do no harm -periaate). Parhaillaan eri ministeriöiden yhteistyönä laaditaan Suomelle kestävän kasvun ohjelmaa, jossa linjataan keinoista, joilla EU-rahoituksen tavoitteita toteutetaan. Vihreään siirtymän tukemiseksi edistetään muun muassa teollisuuden, liikenteen ja asumisen uudistumista.

Toinen keskeinen rahoituslähde on EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahasto (JTF), jonka kokoa kasvatettiin huomattavasti koronaelpymisen ja reilun hiilineutraaliussiirtymän edistämiseksi. Rahastolla tuetaan aluetalouden uudistamista ja elinkeinorakenteen monipuolistamista. Rahoitusta suunnataan erityisesti vähän kehittyneille alueille, joilla siirtymän haitalliset vaikutukset ovat suurimpia. Hallitus on budjettiriihessä 2020 sopinut, että Suomessa rahoitusta kohdennetaan erityisesti turvetta korvaaviin investointeihin ja teollisen murroksen tukemiseen, kuten komissio on suosittanut. Elinkeinonsa menettävien turveyrittäjien ja -työntekijöiden sopeutumisen tukemisen lisäksi rahoitusta voidaan hyödyntää myös turvemaiden ennallistamiseen.

Myös maaseudun kehittämisrahaa on lisätty kestävän elvytyksen tukemiseksi, ja rahoitusta suunnataan erityisesti maatalouden puhtaan energian investointeihin ja digitalisaatioon.

Ministerityöryhmä keskusteli elpymisvälineen, oikeudenmukaisen siirtymän rahaston sekä maaseudun kehittämisrahan kautta kanavoituvan rahoituksen suuntaamisesta ja tarpeesta sovittaa niitä yhteen.

”EU:n elpymisrahoitus tarjoaa meille tuhannen taalan paikan elvyttää taloutta ja synnyttää uusia työpaikkoja samalla kun ratkomme ilmasto- ja luontokriisejä. Olemme sitoutuneet huomioimaan ilmasto- ja luontovaikutukset kaikessa elvytysrahoituksessa. Eurooppa ja Suomi investoivat nyt johtajuuteen puhtaiden ratkaisujen markkinoilla. Tämä takaa tulevaisuuden hyvinvoinnin niin ihmisille kuin luonnolle”, ministerityöryhmän puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen painottaa.

Valtioneuvosto antaa Suomen kestävän kasvun ohjelmasta selonteon eduskunnalle vuoden 2020 loppupuolella. Tavoitteena on laatia Suomen kestävän kasvun ohjelman alustava suunnitelma vuoden 2020 loppuun mennessä. Lopullinen ohjelma tulee toimittaa Euroopan komissiolle huhtikuun 2021 loppuun mennessä. Ehdotus oikeudenmukaisen siirtymän rahaston käyttöönotolle jätetään Euroopan komissiolle ensi kevään aikana.

Lisätietoja

Riikka Yliluoma
Ympäristö- ja ilmastoministerin erityisavustaja
050 414 1682
[email protected]

Ilmasto- ja energiapoliittisen ministerityöryhmän tehtävänä on ohjata hallitusohjelman toteuttamista hiilineutraalisuustavoitteen edistämisen, hiilinielujen vahvistamisen sekä ilmasto- ja energiapolitiikan päätöksenteon osalta sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja kansainvälinen kilpailukyky huomioiden.