Hyppää sisältöön
Media

Ympäristöministeriön vastuullisuusraportti 2022 on julkaistu

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 31.5.2023 11.01
Uutinen

Vastuullisuusraportti kuvaa ympäristöministeriön toiminnan vastuullisuutta ja niitä askelia, joita ministeriössä otettiin kestävän kehityksen edistämiseksi vuonna 2022. Toiminnan vaikutuksia toimintaympäristöön kuvataan raportissa kädenjäljen ja jalanjäljen avulla.

Raportissa ympäristöministeriön toiminnan positiivisia vaikutuksia ja toimia kestävän kehityksen edistämiseksi kuvataan kädenjäljellä. Kädenjäljen jäsentämiseen käytetään kuutta kestävän kehityksen Agenda2030-tavoitetta. Nämä tavoitteet koskevat kestäviä kaupunkeja ja yhteisöjä, kestävää kulutusta ja tuotantoa, ilmastotekoja, puhdasta vettä ja sanitaatiota, vedenalaista elämää sekä maanpäällistä elämää.

Ympäristöministeriön toiminnan negatiivisia vaikutuksia kuvataan ekologisella, sosiaalisella ja taloudellisella jalanjäljellä. Jalanjälkeä käsittelevissä kappaleissa tarkastellaan ministeriön päästöjä, henkilöstöä ja virkamatkustamista. Lisäksi käydään läpi toimia ministeriön jalanjäljen pienentämiseksi.

Vuosittain julkaistavalla vastuullisuusraportilla seurataan, miten ympäristöministeriön toiminta vaikuttaa kestävän kehityksen etenemiseen ja vastuullisuuden toteutumiseen. Ympäristöministeriö julkaisi ensimmäisen, vuoden 2021 toiminnasta kertovan, vastuullisuusraportin viime vuonna.

Vastuullisuusraportin valmistelusta vastasi ryhmä, joka koostui ympäristöministeriön kaikkien osastojen ja tulosalueen asiantuntijoista. Raportin laadinnassa noudatettiin Valtiokonttorin ohjetta valtionhallinnon yhtenäisestä vastuullisuusraportoinnista. Ruotsinkielinen versio raportista julkaistaan myöhemmin.

Lisätietoja:

Juulia Suuronen
asiantuntija
p. 0295 250 212
[email protected]