Hyppää sisältöön
Media

Ympäristöministeriöltä avustusta 23:lle ikääntyneiden asumista parantavalle hankkeelle

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 28.6.2021 15.22
Tiedote

Ympäristöministeriön Ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelma on myöntänyt kunnille ja kuntayhtymille yli 1,2 miljoonaa euroa avustusta hankkeisiin, joilla parannetaan ikäystävällistä asumista.

Valtionavustuksen haku keräsi tänä vuonna hakemuksia 21 kunnasta ja kahdesta kuntayhtymästä. Avustusta haettiin yhteensä lähes 1,4 miljoonaa euroa, ja sitä myönnettiin 1 201 643 euroa yhteensä 23 hankkeeseen. Seuraava kuntien kehittämisrahoituksen haku toteutetaan ensi vuonna.

Avustettavilla hankkeilla tuetaan kuntien varautumista ikääntyneiden asumisen tarpeisiin, edistetään asuntokannan korjaamista, luodaan erilaisia asumisratkaisuja sekä kehitetään asuinalueita ikäystävällisemmiksi.

Tällä hakukierroksella esiin nousi erityisesti kuntien varautuminen ikääntyneiden muuttuviin asumistarpeisiin. Esimerkiksi Hämeenlinnassa luodaan ennakoinnin ja varautumisen toimintamalli, jotta taajamien ja asuinalueiden ikäystävällinen, tarvelähtöinen asuminen on mahdollista myös tulevaisuudessa. Hankkeessa tehdään ohjeisto kuntien suunnitelmalliseen varautumiseen ikääntyneiden asumisessa.

Porissa suunnitellaan turvallisia ja esteettömiä ratkaisuja välimuotoiseen, eli tehostetun palveluasumisen ja tavallisen asumisen väliin asettuvaan asumiseen. Hankkeessa selvitetään kuntien vuokrataloyhtiöiden ja yhteistyökumppanien kiinteistökannan mahdollisuuksia mukautua tulevaisuuden tarpeisiin, sekä esteettömyys- ja turvallisuuskorjausten avulla että uudisrakentamisen keinoin.

Ikäihmiset tarvitsevat esteettömiä asuntoja

Suomen väestö ikääntyy vauhdilla. Kymmenen vuoden päästä yli neljäsosa suomalaisista on yli 65-vuotiaita. Erityisesti vanhimpien kansalaisten osuus kasvaa nopeasti: yli 85-vuotiaiden määrä tulee kaksinkertaistumaan seuraavien 20 vuoden aikana.

Tällä hetkellä maamme asunnoista esteettömiä on vain 15 prosenttia, eli noin puoli miljoonaa. Olemassa olevien asuntojen esteettömyyskorjausten lisäksi tarvitaan ikääntyneille sopivia uustuotannon asumisratkaisuja.

Ympäristöministeriön johdolla toteutettavan Ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelman (2020-2022) tavoitteena on parantaa ikääntyneiden asumisoloja erilaisin keinoin ja vastata ikäihmisten muuttuviin asumisen tarpeisiin. Toimenpideohjelman toteuttamiseen osallistuvat myös Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, kunnat, kuntayhtymät ja järjestöt.

Avustusta saaneet hankkeet

Asikkala
Asikkalan kunnan ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelma
Myönnetty avustus: 24 000 €

Etelä-Karjala
Ikääntyneiden asumisratkaisut
Myönnetty avustus: 70 200 €

Hamina
Ikä-ystävällisen asumisen kehittämistä osallistamalla ja yhteistyöllä
Myönnetty avustus: 36 000 €

Hämeenlinna
Meikä asuu missä haluu: prosessit sisältävä työkalupakki kunnille varauduttaessa elinvoimaisen ja ikäystävällisen asumisen tulevaisuuteen erilaisilla asuinalueilla, taajamissa ja pitäjissä.
Myönnetty avustus: 80 000 €

Jämsä
Senioriasumisen kehittämishanke
Myönnetty avustus: 78 000 €

Kangasniemi
Ikäihmisten viriketupa
Myönnetty avustus: 40 000 €

Kurikka
As Oy Kurikan Koulukatu 55 asuntojen muuttaminen ikääntyneiden asumiseen sopivaksi
Myönnetty avustus: 13 200 €

Kärkölä
Eloisaa - asumista senioreille Kärkölässä
Myönnetty avustus: 37 800 €

Nokia
Kotoisa ehtoo-Välimuotoiset asumisratkaisut kotona asumisen tukena
Myönnetty avustus: 30 000 €

Paimio
Ehtookontu
Myönnetty avustus: 60 000 €

Parainen
Ikäihmisten asumispalveluiden kartoitus
Myönnetty avustus: 16 020 €

Pori
Ikäihmisille turvallinen ja esteetön asuminen
Myönnetty avustus: 80 000 €

Pornainen
Ikäihmisten palvelukortteli
Myönnetty avustus: 60 000 €

Pälkäne
Yhteisötalot
Myönnetty avustus: 60 000 €

Rovaniemi
IkäEloa asumis- ja palvelukortteli
Myönnetty avustus: 60 000 €

Rusko
Seniorien kyläasumista Ruskolla – palvelut lähellä -hanke
Myönnetty avustus: 40 800 €

Siilinjärvi
Ikäihmisten asumisen kehittäminen Siilinjärven kunnassa
Myönnetty avustus: 80 000 €

Sodankylä
Yhdessä ikääntyen, hyvinvointia edistävä asuminen Sodankylässä
Myönnetty avustus: 78 943 €

Somero
Seniorikampus
Myönnetty avustus: 60 000 €

SoTe Saarikka
Kasvua keskustaan
Myönnetty avustus: 24 000 €

Suonenjoki
Savon Villin Lännen Ikääntyneiden asumisen ”Master Plan”
Myönnetty avustus: 40 680 €

Tuusula
Yhteisöllisen asumisen malli Tuusulassa
Myönnetty avustus: 72 000 €

Ylitornio
Meän Tupa
Myönnetty avustus: 60 000 €

Seminaari ikääntyneiden asumisesta 18.8.2021

Ympäristöministeriö järjestää ikääntyneiden asumisen seminaarin keskiviikkona 18.8.2021 klo 10.00-14.00. Seminaarin yhteydessä järjestetään myös webinaari kuntien kehittämishankkeista. Ilmoittautuminen seminaariin päättyy 16.8.

Lisätietoja

Raija Hynynen
asuntoneuvos
ympäristöministeriö
0295250093
[email protected]

Heli Mäntylä
erityisasiantuntija
ympäristöministeriö
02952 50189
[email protected]