Hyppää sisältöön
Media

Yliopistonmäen puutalot ja funkistalo Turussa sekä kaksi Helsingin Sampi-korttelin rakennusta suojellaan rakennusperintölailla

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 18.11.2022 11.40
Tiedote

Ympäristöministeriö on vahvistanut Varsinais-Suomen ja Uudenmaan ELY-keskusten tekemät rakennussuojelupäätökset. Turun yliopistonmäen neljä puutaloa ja funkisasuintalo sekä Helsingin Kasarmikadun ja Rikhardinkadun kulmassa sijaitsevat kaksi rakennusta suojellaan rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain nojalla.

Yliopistonmäen puutalot ovat osa Turun tuomiokirkon pienimittakaavaisena säilynyttä kaupunkiympäristöä. Rakennukset ovat ulkoasultaan hyvin säilyneet, ja sisätiloissa on tallella kiinteää sisustusta kuten uuneja ja väliovia. Rakennuksilla on valtakunnallista merkitystä osana Yliopistonmäen historiallisesti kerrostunutta ympäristöä. Ne ovat myös merkittävä osa Koskenniemen aukiota reunustavia puutalokortteleita ja Turun keskustan harventunutta puurakennuskantaa. Aiemmin rakennukset olivat yliopiston käytössä. Tällä hetkellä rakennuksia ollaan palauttamassa asuinkäyttöön.

Funkistalo on arkkitehti Veikko Kyanderin vuonna 1932 suunnittelema asuinrakennus kone- ja korjauspaja R. Onnin omistajalle. Rakennus on Suomessa ainutlaatuinen keskustan tiiviiseen kaupunkirakenteeseen sovitettu funktionalistista tyyliä edustava asuintalo. Rakennus on ulkoasultaan säilynyt hyvin. 1970-luvun korjaus- ja muutostöissä sen sisätilat ovat sen sijaan muuttuneet suurelta osin. Alkuperäisistä huoneista on jäljellä entinen olohuone, sen yläpuolella oleva kattopaviljonki sekä sisäporraskäynti.

Sampi-korttelin rakennuksista vuonna 1891 valmistunut Rikhardinkatu 2 edustaa aikaa, jolloin Helsingin kivikeskusta alkoi rakentua korkeammaksi ja tiiviimmäksi. Kasarmikatu 42:ssa on puolestaan aikansa merkittävimpiin arkkitehteihin kuuluneen J.S. Sirénin suunnittelema rakennus, joka edustaa toimisto- ja liiketalosuunnittelua uudistanutta 1930-luvun arkkitehtuuria. Molempien rakennusten katujulkisivut ovat hyvin säilyneet. Rakennuksissa on eri vaiheissa tehty useita korjaus- ja muutostöitä, joista osa on ollut palauttavia. Molemmissa rakennuksissa keskeinen on rakennuksen läpi kulkeva tilasarja, jonka muodostavat pääsisäänkäynti ja -porras. Lisäksi rakennuksissa on säilynyt muun muassa alkuperäisiä pintamateriaaleja, ovia, kasettikattoja, hissejä ja kaakeliuuneja.

  • Turun yliopistonmäen puutaloja koskeva ELY-keskuksen päätös on tehty 27.2.2020, dnro VARELY/5990/2022.
  • Yliopistonmäellä sijaitsevaa funkistaloa koskeva ELY-keskuksen päätös on tehty 6.9.2019, dnro VARELY/3874/2014.
  • Sampi-korttelin rakennuksia koskeva ELY-keskuksen päätös on tehty 19.12.2019, UUDELY/13067/2016.

Lisätietoja

Satu Eronen    
asiantuntija
0295 250 180
[email protected]