YK:n ilmastokokous Madridissa käyntiin maanantaina 2.12. – Suomi luotsaa EU:ta neuvotteluissa
YK:n ilmastosopimuksen osapuolet kokoontuvat Espanjan Madridiin 2.-13.12. Kokous on viimeinen ennen Pariisin sopimuksen kauden alkua 2020. Neuvotteluita käydään erityisesti markkinamekanismeja koskevista säännöistä, lisäksi ohjelmassa ovat mm. ilmastonmuutoksesta aiheutuvia aineellisia vahinkoja ja menetyksiä koskevan mekanismin arviointi ja sukupuolten tasa-arvoa koskevan toimintaohjelman arviointi.
Pariisin sopimuksen sääntökirja saatiin neuvoteltua lähes valmiiksi Katowicen ilmastokokouksessa joulukuussa 2018, mutta markkinamekanismeja koskevat säännöt jäivät vielä sopimatta. Käytännössä kyse on siitä, miten maat voivat hyödyntää kumppanimaissa rahoittamiaan ilmastotoimia omien päästötavoitteidensa saavuttamisessa vuodesta 2020 alkaen.
”EU:lle on tärkeää, että mekanismien avulla saavutetut päästövähennykset ovat todellisia ja ettei samoja päästövähennyksiä lasketa useamman maan hyväksi”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.
”Tärkeää, ettei neuvotteluihin tullut katkosta”
Ilmastokokous siirtyi Santiago de Chilestä Madridiin Chilen sisäpoliittisen tilanteen vuoksi vain kuusi viikkoa ennen kokouksen alkua.
”On todellinen monenkeskisen yhteistyön voimanponnistus, että kokous onnistui järjestää alkuperäisessä aikataulussaan ja laajuudessaan. Ilmastotoimet eivät voi odottaa, ja niille on nyt myös entistä vankempi kansalaisten tuki. On tärkeää, ettei neuvotteluihin tullut katkosta”, ministeri Mikkonen sanoo.
Madridin ilmastokokousta pohjusti syyskuussa YK:n pääsihteerin ilmastohuippukokous New Yorkissa, jossa monet maat antoivat tiukempia päästövähennyssitoumuksia. Madridin ilmastokokous on ensimmäinen etappi, jossa sitoumusten etenemistä tarkastellaan. Sitoumusten laajamittaisempaa päivittämistä odotetaan kuitenkin vasta ensi vuoden aikana, ennen Glasgow’ssa järjestettävää COP26-ilmastokokousta.
Suomella avainrooli EU:n puheenjohtajamaana
Suomi johtaa EU-puheenjohtajamaan roolissa unionin ilmastoneuvottelutiimiä, koordinoi maiden kantoja ja puhuu kokouksessa EU:n puolesta. EU:n neuvottelumandaatti Madridin ilmastokokoukseen sovittiin Suomen johdolla lokakuun ympäristöneuvostossa.
Suomen pääneuvottelija Outi Honkatukia on myös nimitetty yhdeksi EU:n kolmesta pääneuvottelijasta. Hän neuvottelee EU:n puolesta muun muassa ilmastotoimien rahoitusta, toimintavalmiuksien parantamista ja teknologiaa koskevista kysymyksistä.
EU:n rooli neuvotteluissa on korostunut USA:n vetäytymisen myötä. USA jätti marraskuun alussa virallisen eronpyyntönsä Pariisin sopimuksesta. USA kuitenkin osallistuu vielä Madridissa neuvotteluihin osapuolena edellisvuosien tapaan, sillä ero tulee voimaan vuoden kuluttua eronpyynnön jättämisestä.
YK:n osapuolikokouksen ohella Madridissa järjestetään useita sivutapahtumia, jotka keräävät kaupunkiin yhteensä lähes 30 000 ihmistä kokouspäivien ajaksi. Joulukuun ensimmäisellä viikolla järjestetään erilliset tapahtumat Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n syksyn aikana julkaisemien ilmastoraporttien tiimoilta. Valtiovarainministerien ilmastokoalitio esittelee ilmastokokoukselle toimintasuunnitelmaansa maanantaina 9. joulukuuta. Koalition toisena puheenjohtajana toimii valtiovarainministeri Mika Lintilä. Myös paikallistoimijat ja yksityissektori ovat ilmastomessuilla vahvasti esillä.
Madridin kokousta ja Suomen valtuuskunnan kuulumisia voi seurata twitterissä #ilmastoCOP25.
- YM:n kohti nollapäästöjä -blogi
- EU:n neuvottelumandaatti Madridin ilmastokokoukseen
- Puheenjohtajamaa Chilen kokoussivut
- UNFCCC:n COP25-sivut
Lisätiedot:
Ministeri Mikkosen erityisavustaja Riikka Yliluoma, ympäristöministeriö, p. 050 414 1682, [email protected] (Madridissa 8.-14.12.)
Ilmastoasioiden pääneuvottelija Outi Honkatukia, ympäristöministeriö, p. 050 341 1758, [email protected] (Madridissa 29.11.-14.12.)
Neuvotteleva virkamies Marjo Nummelin, ympäristöministeriö, p. 0295 250 227, [email protected] (Madridissa 29.11.-14.12.)
Viestintäpäällikkö Riikka Lamminmäki, ympäristöministeriö, p. 050 5762604, [email protected] (ministeri Mikkosen ja neuvottelijoiden haastattelupyynnöt ilmastokokouksen aikana, Madridissa 8.-14.12.)