Hyppää sisältöön
Media

Valtioneuvosto esittää tarkennuksia ympäristölupien muutosten käsittelyyn ja jätteenkäsittelyn vakuuksiin

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 27.1.2022 14.02
Tiedote

Valtioneuvosto hyväksyi ympäristönsuojelulakiin ehdotetut muutokset, jotka auttavat valtion ja kunnan lupaviranomaisia saamaan nykyistä paremmin selvityksiä toiminnanharjoittajalta ympäristöluvan muuttamista koskevaa päätöksentekoa varten. Lisäksi jätteenkäsittelyn vakuussääntelyä haluttaisiin tarkistaa.

Aluehallintovirastot ja kunnan ympäristöviranomaiset eivät saa kaikissa tapauksissa toiminnanharjoittajilta riittäviä selvityksiä ympäristöluvan muuttamista koskevan aloitteen käsittelemiseksi. Tästä syystä luvan muutoksen käsittely on saattanut keskeytyä lupaviranomaisessa. Lakimuutoksella selvitysten toimittamisesta tulee nykyistä velvoittavampaa. Aloitemenettelyn soveltamisen tueksi ehdotetaan myös mahdollisuutta kuulla eri osapuolia lupaviranomaisen laatimasta päätösluonnoksesta. Tavoitteena on helpottaa eri aikoina annettujen lupamääräysten ajantasaistamista. Tämä tukisi ympäristönsuojelua sekä toiminnanharjoittajien tasapuolista kohtelua.

Jätteen vakuussääntelyä tarkistamalla halutaan selkeyttää vakuusmäärän muuttamista tilanteessa, jossa vakuudet eivät kattaisi ympäristöluvassa edellytetyistä jätehuoltotoimista aiheutuvia kustannuksia. Samalla tarkennetaan jätteenkäsittelyn vakuuden soveltamisalaa. Selkeämmät säännökset tukisivat myös toiminnanharjoittajia.

Tavoitteena on, että esimerkiksi konkurssitilanteissa vakuudet riittäisivät tarvittaviin jätehuoltotoimiin, eikä niitä rahoitettaisi valtion talousarviosta. Esitys edistäisi pääministeri Marinin hallitusohjelman tavoitetta kaivostoiminnan ympäristönsuojelun parantamisesta: ”Vakuussääntelyä kehitetään siten, että ympäristölliset vastuut hoidetaan kaikissa tilanteissa”.

Lisäksi esitykseen sisältyy ehdotukset ympäristönsuojelulain muuttamiseksi liha-luujauhon poltosta, joilla pantaisiin täytäntöön EU:n sivutuotelainsäädännön muutoksia. Säännöksillä varmistettaisiin, että liha-luujauhon polttoa koskevat ympäristönsuojeluvaatimukset ja valvontaviranomaisten toimivallat ovat selkeitä.

Esityksessä ehdotetaan myös lisättäväksi ympäristönsuojelulakiin ja vesilakiin säännökset vanhojen päätösten julkaisemisesta lupaviranomaisten verkkopalvelussa tai ympäristöhallinnon yhteisessä verkkopalvelussa. Säännökset mahdollistaisivat päätöksiin sisältyvien välttämättömien henkilötietojen julkaisemisen. Ehdotusten tarkoituksena on edistää ympäristötiedon saatavuutta.

Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan keväällä 2022. Eräät liha-luujauhon polttoa koskevat vaatimukset tulisivat voimaan siirtymäajan jälkeen.

Lisätietoja:

Hallitusneuvos Oili Rahnasto, p. 295 250 244, [email protected]