Valtakunnallista asiakaspalvelua ELY-keskusten hoitamissa ympäristöasioissa
Uusi valtakunnallinen Ympäristöasioiden asiakaspalvelukeskus aloitti toimintansa 1.3.2013. Keskus palvelee vuonna 2013 elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskusten (ELY-keskusten) asiakkaita vesilain valvontaa ja vesihuoltoa koskevissa asioissa sekä antaa ympäristöasioiden yleisneuvontaa. Tavoitteena on, että palvelu laajenee vuodesta 2014 alkaen myös muihin ELY-keskusten hoitamiin ympäristöasioihin.
”Keskus neuvoo puhelimitse ja sähköpostitse kansalaisia, yrityksiä ja yhteisöjä suomeksi ja ruotsiksi. Meiltä voi kysyä esimerkiksi rantojen ruoppauksista, laiturin rakentamisesta tai vesiosuuskunnan perustamisesta”, kertoo keskusta luotsaava asiakaspalvelupäällikkö Sirkka Lahtinen. ”Kesällä vastaamme myös levätiedusteluihin.”
Keskitettyä asiakaspalvelua pilotoidaan vuonna 2013 Pirkanmaan ja Etelä-Savon ELY-keskuksessa ympäristöministeriön asettamassa hankkeessa, jonka tavoitteena on parantaa ympäristöasioiden asiakaspalvelua ELY-keskuksissa, kehittää työskentelytapoja ja säästää kustannuksia.”Ideana on, että asiakkaat saavat laadukasta ja valtakunnallisesti yhdenmukaista tietoa valintojensa ja ratkaisujensa pohjaksi”, korostaa projektipäällikkö Eeva-Riitta Puomio ympäristöministeriöstä.
Kahdessa kuukaudessa yhteydenottoja on ollut lähes 500. Enemmistö on koskenut yleisneuvontaa. Asiakkaita ovat askarruttaneet esimerkiksi vedenkorkeudet, ruoppaukset ja hulevesien johtaminen pois tontilta.Ympäristöasioiden asiakaspalvelun yhteystiedot
- Puh. 0295 020900 asiakaspalvelu (ma–pe klo 9–16, paitsi 1.–31.7. ma–pe klo 9–15)
- Tfn 0295 020901 kundservice (må–fre kl. 9–16, 1.–31.7. må–fre kl. 9–15)
- Sähköposti: [email protected]
- www.ely-keskus.fi/palaute (valitsemalla palautteen aiheeksi Ympäristö)
Lisätietoja
-
Projektipäällikkö Eeva-Riitta Puomio, ympäristöministeriö, Ympäristöhallinnon monikanavainen asiakaspalvelu -hanke, p. 040 532 8791, [email protected]
-
Asiakaspalvelupäällikkö Sirkka Lahtinen, Ympäristöasioiden asiakaspalvelukeskus, p. 0295 036 256, [email protected]
-
Tiedottaja Anna Vilhula, Ympäristöasioiden asiakaspalvelukeskus, p. 0295 036 217, [email protected]