Vähittäiskaupan suuryksikköjen kaavoituksen tueksi uusi opas

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 13.9.2013 7.47
Tyyppi:Uutinen

Ympäristöministeriö on julkaissut uuden oppaan vähittäiskaupan suuryksikköjen kaavoituksen tueksi. Tavoitteena on yhtenäistää lainsäädännön soveltamista kaavoituksessa ja lupakäytännöissä sekä edistää kaupan toimijoiden yhdenmukaista kohtelua. Samalla opas kannustaa vähittäiskaupan toimijoiden ja viranomaisten väliseen vuoropuheluun.

Lainsäädännön keskeisenä tavoitteena on edistää kaupan palveluiden sijoittumista keskusta-alueille sekä turvata eri kulkumuodoin saavutettavissa olevan vähittäiskaupan palveluverkon säilymisen ja kehittymisen edellytykset. Säännösten soveltamisessa on kuitenkin aina otettava huomioon tapauskohtaiset erityispiirteet.

”Vähittäiskaupan eri osapuolilla on omat lähtökohtansa, tarpeensa ja tavoitteensa kaupan palveluiden ja kaupan sijoittumisen suhteen. Maankäytön suunnittelun tehtävänä on sovittaa yhteen erilaisten asukkaiden ja asiakkaiden, kaupan, yhteiskunnan sekä kaavoittajan näkökulmat ja tavoitteet. Tiivistäen voi todeta, että kaupan palveluverkko on aina osa yhdyskuntarakennetta ja että yhdyskuntarakenne vaikuttaa kaupan sijoittumiseen. Kaupan sijoittuminen puolestaan muokkaa yhdyskuntarakennetta,” sanoo ympäristöneuvos Pekka Normo ympäristöministeriöstä.

Uuden oppaan taustalla on maankäyttö- ja rakennuslain vähittäiskaupan ohjausta koskeva muutos, joka tuli voimaan 15.4.2011. Muutos koskee erityisesti maakunta- ja yleiskaavojen vähittäiskauppaa koskevia sisältövaatimuksia sekä kaupan yksikköjen enimmäismitoituksia: Kaikki yli 2000 kerrosneliömetrin myymälät ovat 16.4.2015 alkaen vähittäiskaupan suuryksikköjä toimialasta riippumatta. Maakunta- ja yleiskaavoissa tulee varmistaa, että suunnitellulla maankäytöllä ei ole merkittäviä haitallisia vaikutuksia keskusta-alueiden kaupallisiin palveluihin ja niiden kehittämiseen ja alueelle sijoittuvat palvelujen ovat saavutettavissa mahdollisuuksien mukaan joukkoliikenteellä ja kevyellä liikenteellä. Maankäytön tulee myös edistää sellaisen palveluverkon muodostumista, jossa asiointimatkat ovat kohtuulliset ja liikenteestä aiheutuvat haitalliset vaikutukset mahdollisimman vähäiset.

Oppaan on laatinut työryhmä, jonka työn tukena on ollut muun muassa kaupan alan toimijoista, kilpailu- ja kuluttaja-asioiden viranomaisista, tutkijoista sekä kuntien ja maakuntien liittojen edustajista koostuva asiantuntijapaneeli.

Opasta täydentää kaupan selvityksissä, suunnittelussa ja vaikutusten arvioinnissa tarvittavia lähtötietoja ja esimerkkejä sisältävä verkkosivusto www.ymparisto.fi/kaupantietopankki.