Hyppää sisältöön
Media

Suomen puheenjohtajakausi huipentuu: EU:n ympäristöministerit käsittelemään Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa ja luonnon monimuotoisuutta

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 18.12.2019 8.17
Tiedote

EU:n ympäristöministeri kokoontuvat ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen johdolla Brysseliin 19. joulukuuta. Ympäristöneuvosto keskustelee EU:n ympäristö- ja ilmastopolitiikan painotuksista tulevina vuosina. Lisäksi ministerit linjaavat päätelmissään siitä, kuinka maailmanlaajuinen luonnon köyhtyminen pysäytetään. Ensi vuonna maailman maiden on määrä sopia uusista yhteisistä tavoitteista luonnon monimuotoisuudelle.

”Puheenjohtajakautemme huipentuu ympäristöneuvostoon, jossa linjaamme luonnon köyhtymisen pysäyttämisestä vuoden 2020 jälkeen. Viime viikolla saavutimme yhden puheenjohtajakauden päätavoitteistamme, kun Eurooppa-neuvosto päätti, että EU tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2050 mennessä. Ilmastonmuutos ja luonnon köyhtyminen ovat saman kestävyyskriisin kaksi puolta, ja ne on syytä ratkaista yhdessä,” ministeri Mikkonen linjaa.

Ympäristöneuvosto on ensimmäinen neuvostokokoonpano, jolle Euroopan komissio esittelee 11.12. julkaisemaansa Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa eli ns. Green Dealiä.  Vihreän kehityksen ohjelma on komission ehdotus toimista EU:n talouden uudistamiseksi ja kestävyyskriisiin ratkaisemiseksi.

”Kestävyyskriisi vaatii pikaisia ratkaisuja. Se, että uusi komissio julkaisi Euroopan vihreän kehityksen ohjelmansa heti toimikautensa aluksi osoittaa, että kestävän tulevaisuuden rakentaminen on EU:lle prioriteetti,” sanoo ministeri Mikkonen.

Neuvosto tavoittelee luonnon köyhtymisen pysäyttämistä

Kokouksen toinen pääteema on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Suomi on valmistellut neuvoston hyväksyttäväksi päätelmät luonnon köyhtymisen nujertamisesta vuodesta 2020 eteenpäin. Päätelmäluonnoksessa korostetaan tarvetta kiireellisiin toimiin suojella ja ennallistaa luonnon monimuotoisuutta sekä edistää luontopohjaisia ratkaisuja. Niissä myös korostetaan riittävän rahoituksen merkitystä tavoitteiden saavuttamiseksi.

”Nykyiset toimet luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi eivät ole olleet riittäviä. Toimia on lisättävä kaikkialla ja vauhtia kiihdytettävä. Neuvoston päätelmät ovat tärkeä askel luonnon supervuoteen 2020, jolloin maailman maat sopivat luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta. EU ajaa kunnianhimoisia tavoitteita luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi ja luonnon tilan parantamiseksi. Kun sitoudumme tavoitteisiin yhdessä, voimme vielä turvata luonnon”, ministeri Mikkonen sanoo.

Neuvoston päätelmät ovat jäsenmaiden viesti yhtäältä Euroopan komissiolle, joka valmistelee uutta luonnon monimuotoisuustrategiaa osana Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa ja toisaalta kansainväliselle yhteisölle, jonka on määrä ensi vuonna sopia uusista ns. post 2020-tavoitteista luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi.

Brysselissä ministeri Mikkonen osallistuu ympäristöneuvoston lisäksi tapaamiseen Green 10 -organisaatioiden, eli kymmenen merkittävimmän eurooppalaisen ympäristöjärjestön, kanssa. Ministerit ja järjestöt keskustelevat neuvoston teemoista, ja antavat omat sitoumuksensa luonnon puolesta.

Lisätietoja

Ministeri Mikkosen valtiosihteeri Terhi Lehtonen, p. +358 295 161 000, [email protected]

Kansainvälisten asiain neuvos Liisi Klobut, p. +358 295 250 131, [email protected] (Euroopan vihreän kehityksen ohjelma)

Ympäristöneuvos Marina von Weissenberg, p. +358 295 250 321, [email protected] (luonnon monimuotoisuus)

Viestintäasiantuntija Henna Birkman, p. +358 295 250 299, [email protected] (haastattelupyynnöt)