Hyppää sisältöön
Media

Selvityshanke tukemaan energiahankkeiden lupakäytäntöjen ja ympäristöön liittyvien lupamenettelyjen yhden luukun kehittämistä

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 21.11.2023 16.05
Tiedote

Ympäristöministeriön johdolla on käynnistynyt hanke, jonka tavoitteena on tukea uusiutuvan energian ja vihreiden investointien lupamenettelyjen sujuvoittamista. Projekti rahoitetaan EU:n Teknisen tuen välineen (TSI) kautta, ja sitä koordinoi Euroopan komissiossa rakenneuudistusten tuen pääosasto DG REFORM. 

Uusiutuvan energian ja vihreiden investointien lupaprosessien nopeuttamisen selvityshanke pyrkii löytämään keinoja erityisesti uusiutuvan energian hankkeiden käyttöönoton nopeuttamiseksi vihreän siirtymän tavoitteiden mukaisesti. Samalla huolehditaan hankkeita koskevista ympäristövaatimuksista. Projekti tarkastelee ympäristöön liittyvien menettelyjen tehostamista, sen lainsäädännöllisiä ratkaisumahdollisuuksia ja digitaalisen muutoksen edistämistä. Projektin tavoitteena on esittää suosituksia ratkaisuista, joissa lupahakemukset keskitetään yhteen asiointipisteeseen, digitalisoidaan ja tehdään käyttäjäystävällisiksi. Esitettävät vaihtoehdot pohjautuvat malliin, jossa yksi viranomainen vastaa lupaprosessin hallinnasta ja koordinoinnista. 

Hankkeen tuottamaa tietoa hyödynnetään hallitusohjelmaan perustuvan valtion aluehallintouudistuksen valmistelussa ja siihen kytkeytyvässä ympäristöministeriön yhden luukun palvelujen hankkeessa. Yhden luukun palvelujen hanke keskittyy uuden lupa-, ohjaus- ja valvontaviranomaisen perustamisen myötä syntyvään ympäristötehtävien yhteen luukkuun ja hallitusohjelman yhden luukun mallin mukaisten lupamenettelyjen edistämiseksi tarvittavien lainsäädäntömuutosten valmisteluun.

Hankkeeseen osallistuu laaja joukko sidosryhmiä, ja sen yhteydessä perehdytään ulkomailla hyväksi havaittuihin käytäntöihin ja järjestelmiin.  

Hankkeen aloitustilaisuus järjestettiin 21.11., ja siihen osallistuivat edustajat Euroopan komissiosta sekä PwC:n tiimistä, joka toimii projektissa neuvonantajana. 

Lisätietoja

Lainsäädäntöneuvos Tia Laine-Ylijoki-Laakso, p. 0295 250 150, [email protected]