Hyppää sisältöön
Media

Savonlinnaan kansallinen kaupunkipuisto

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 1.10.2021 11.55
Tiedote
Kuva: Savonlinnan kaupunki

Ympäristöministeriö on 30.9.2021 tehnyt päätöksen Savonlinnan kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta. Päätös tehtiin Savonlinnan kaupungin hakemuksesta. Kansallisen kaupunkipuiston ytimenä on Olavinlinna ja se käsittää yhteensä noin 7700 hehtaarin kokoisen alueen.

"Suomen 11. kansallinen kaupunkipuisto sopii linna- ja norppasaaristokaupunkiin. Harvalla Suomen kaupungilla on Savonlinnan kaltaiset luonnon- ja kulttuuriperinnön puitteet. Kansallinen kaupunkipuisto tuo uuden välineen korostaa näitä vahvuuksia ja hyödyntää niitä kestävästi muun muassa matkailun kehittämisessä", sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.

Olavinlinna muodostaa puiston ytimen kaupungin keskustassa, josta puisto levittäytyy läheisten puutalokortteleiden, Riihisaaren ja Kyrönsalmen kautta saimaannorpan keskeisille elinalueille etelään Pihlajavedelle ja pohjoiseen Pienelle Haukivedelle aina Linnansaaren kansallispuiston eteläkärkeen asti. Savonlinnan kansallinen kaupunkipuisto säilyttää kulttuuri- ja luonnonperinnöltään edustavan alueen, jossa kohtaavat rikas luonto, kauniit järvi- ja kulttuurimaisemat sekä ihmisen vuosisatojen kuluessa muovaama rakennettu kaupunki arvorakennuksineen, puistoineen ja lähivirkistysalueineen. 

Savonlinnan kansallinen kaupunkipuisto käsittää alueita ja rakennuksia kaupunginosissa Keskusta (1, 2), Heikinpohja (3), Talvisalo (4), Vääräsaari (5), Kalkkuinniemi (6), Kyrönniemi (7), Venäjänniemi (8), Inkerinkylä (9), Pääskylahti (10), Miekkoniemi (11), Hernemäki (13), Laitaatsilta (14), Kellarpelto (15), Pihlajaniemi (16), Nojanmaa (17) ja Nojanmaanlahti (23) sekä saaria ja vesialueita Pieneltä Haukivedeltä, Haapavedeltä ja Pihlajavedeltä. Kansallisen kaupunkipuiston rajaukseen kuuluvat alueet on osoitettu Savonlinnan kaupungin hakemuksen liitteenä olevilla kartoilla.

Kansallisesta kaupunkipuistosta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslaissa. Kansallisen kaupunkipuiston perustaminen on lainsäädännön kaupungeille tarjoama mahdollisuus edistää kestävää kaupunkisuunnittelua säilyttämällä luonnon- ja kulttuuriperinnön erityisiä arvoja laajoina, eheinä kokonaisuuksina samalla kun kaupunkirakenne tehostuu toisaalla.

Päätösaineisto nähtävillä

Hallintolain (434/2003) 62 §:n mukaan tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä tämän ilmoituksen julkaisemisesta viranomaisen verkkosivuilla. Ilmoitus on julkaistu tänään 1.10.2021. Päätöksestä voi valittaa Itä-Suomen hallinto-oikeuteen 30 päivän ajan päätöksen liitteenä olevassa valitusosoituksessa tarkemmin esitetyllä tavalla. 

Päätös liiteaineistoineen on nähtävillä ympäristöministeriön verkkosivuilla osoitteessa ym.fi/savonlinna 1.10.-9.11.2021 välisenä aikana. Päätösaineistoon voi tutustua kyseisenä ajankohtana myös Savonlinnassa kaupungintalon (Olavinkatu 27), Punkaharjun (Kauppatie 20), Kerimäen (Kerimäentie 6) ja Savonrannan (Kangastie 3) palvelupisteiden asiakaspäätteillä.

Lisätietoja

Jukka-Pekka Flander
Ympäristöneuvos
[email protected]
p. 0295 250 064/044 972 8306
Tavoitettavissa 4.10. asti. 

Ilona Latsa
Erityisasiantuntija 
[email protected]
p. 0295 250 388