Hyppää sisältöön
Media

Rakentamisen yhteistyö Venäjän kanssa jatkuu uusin tavoittein

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 22.9.2021 8.32
Uutinen

Suomi ja Venäjä jatkavat yhteistyötä rakentamisen toimialalla. Yhteistyön uudistettuna tavoitteena on löytää älykkäitä ja kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja kaupunkien kehittämiseen ja rakennusalalle laajemminkin.

Maiden välistä tietojen vaihtoa pyritään lisäämään niin asuntorakentamisessa, uudis- ja korjausrakentamisessa kuin rakennusten ja maankäytön suunnittelussa. Tarkemmiksi yhteistyöteemoiksi on tunnistettu muun muassa energianjakelu alueidenkäytön suunnittelussa ja rakennetun ympäristön digitaalisuus, rakennusten energiatehokkuus ja sisäilman laatu sekä elinkaarivaikutukset, huolto ja ylläpito. Myös säädösten ja muiden ohjaustoiminen kehittämisestä on tarkoitus jakaa tietoa entistä enemmän.

Käytännössä yhteistyön toivotaan näkyvän myös uusina kumppanuuksina maiden tutkimuslaitosten välillä sekä yhteistyöhankkeina ja entistä kattavampana tietojen ja kokemusten vaihtona erityisesti kunta- ja aluetasolla. Maat pyrkivät myös edistämään vastavuoroisia liiketoimintamahdollisuuksia esimerkiksi tunnistamalla rakenteellisia ja taloudellisia esteitä ja laatimalla ehdotuksia niiden voittamiseksi.

Rakentamisen yhteisymmärryspöytäkirjan allekirjoittivat Venäjän puolesta rakentamisen, asumisen ja kunnallistalouden varaministeri Maxim Jegorov ja Suomen puolesta ympäristöministeriön kansliapäällikkö Juhani Damski.

Lisätietoja

Teppo Lehtinen
Ylijohtaja
ympäristöministeriö
p. 0295 250 157
[email protected]