Hyppää sisältöön
Media

Natura 2000 -verkostoa täydennetään merialueilla

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 25.8.2016 6.02
Tiedote
Hiekkapohjaa Dödörenin saaristossa Hankoniemen länsipuolella. © Kuva: Anu Riihimäki, Metsähallitus

Ympäristöministeriö päivittää Natura 2000 -alueiden luonnontieteellisiä tietoja ja täydentää Natura 2000 -verkostoa.

Tietoja verkoston suojeluperusteina olevista luontotyypeistä ja lajeista on tarpeen ajantasaistaa säännöllisesti, sillä alueiden suojelu ja hoito sekä luontainen kehitys muuttavat niiden luontoarvoja. Seuranta ja tarkentuneet kartoitukset ovat myös tuottaneet alueista aiempaa paremman tietopohjan.
Lisäksi Natura 2000 -verkoston alueellista kattavuutta on syytä parantaa merialueiden vedenalaisen luonnon ja merilinnuston kannalta tärkeiden alueiden osalta.

Tietojen päivittämisestä ja alueiden laajentamisesta päättää valtioneuvosto. Päätösten valmistelua varten ympäristöministeriö järjestää kuulemisen 1.-30.9.2016. Näkemyksiä pyydetään sekä nykyisten suojelualueiden tietojen päivityksestä että Natura 2000 -verkoston laajentamisesta.

Riuttoja ja vedenalaisia hiekkasärkkiä

Ehdotuksen mukaan verkostoa laajennettaisiin kolmella meriluonnon kannalta arvokkaalla alueella. Nämä erityisesti vedenalaisten hiekkasärkkien ja riuttojen sekä linnuston kannalta tärkeät alueet ovat Tulliniemen linnustonsuojelualue Hangossa, Saaristomeren Natura-alue Kemiönsaaressa ja Paraisilla sekä Kustavissa sijaitseva Södra Sandbäck. Laajennettavat alueet ovat valtaosin valtion omistuksessa.

Lisäksi jo nyt Natura 2000 -verkostoon kuuluvaa luontodirektiivin mukaista, kosteikkolinnuille tärkeää Matalajärven aluetta Espoossa sekä osaa Siuntionjoesta esitetään myös lintujen suojelualueeksi.

Nykyisen Natura 2000 -verkoston tietojen päivittäminen

Tietojen ajantasaistaminen koskee lähes kaikkia Natura 2000 -alueita. Sen tavoitteena on varmistaa, että verkoston alueet edistäisivät mahdollisimman hyvin luontotyyppien ja lajien suotuisan suojelun tason saavuttamista. Suojelu- ja hoitotoimien seurauksena parantunutta luonnontilaa ja lajistoa koskevat tiedot ovat merkki verkoston toimivuudesta. Toisaalta vanhentunutta tietoa on myös tarpeen poistaa alueiden suojelutavoitteista. Päivitys sisältääkin suojeluperusteisiin tehtäviä luontotyyppien ja lajien lisäyksiä ja poistoja.

Muutoksia on lukumääräisesti paljon, vaikka aluekohtaiset muutokset ovat pääosin verrattain pieniä. Suuria muutoksia taas on esimerkiksi merien luontotyypeissä, joista on saatu viime vuosien aikana tarkennettua tietoa.

Päivitetyt tiedot ovat pohjana alueiden suojelussa ja hoidossa. Ne otetaan myös huomioon mahdollisia hankkeita ja suunnitelmia varten tarvittavissa vaikutusten arvioinneissa.

Kuuleminen käynnistyy 1.9.

Kuuleminen alkaa 1. syyskuuta ja jatkuu syyskuun loppuun. Lisätietoa alueista ja siitä, miten näkemykset voi esittää, löytyy ympäristöministeriön verkkosivulta.

Lisätietoja:
ym.fi/Natura2000kuuleminen (aineistot ja karttapalvelu nähtävillä 1.9.–30.9.2016)

Lainsäädäntöneuvos Heikki Korpelainen, p. 02952 50135, [email protected]