Hyppää sisältöön
Media

Lausunnoille lakiluonnos, joka pyrkii ehkäisemään aravalainoitettujen vuokra- ja asumisoikeusyhteisöjen taloudellisia vaikeuksia

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 20.6.2018 8.14
Tiedote

Ympäristöministeriö on tänään lähettänyt lausuntokierrokselle luonnoksen hallituksen esitykseksi, jolla kehitettäisiin valtion tuella rahoitettuja vuokra- ja asumisoikeustaloja omistavien yhteisöjen taloudellisia tukitoimenpiteitä.

Suunniteltujen lakimuutosten tavoitteena on parantaa taloudellisissa vaikeuksissa olevien tai todennäköisesti taloudellisiin vaikeuksiin ajautuvien aravalainoitettujen vuokra- ja asumisoikeustaloyhteisöjen taloutta ja elinkelpoisuutta. Hallituksen esityksellä toteutettaisiin asuntokannan ja asuinolojen kehittämistoimenpiteitä kasvukeskusten ulkopuolella selvittäneen työryhmän (AAKE-työryhmä) ehdotuksia.

Tukea ennen huomattavia taloudellisia vaikeuksia

Lainaehtomuutosten, tervehdyttämisavustusten ja purkuakordin myöntöedellytyksiä ehdotetaan esitysluonnoksessa lievennettäväksi niin, että tuen myöntäminen olisi mahdollista aiempaa aikaisemmassa vaiheessa. Esityksen mukaan tukitoimenpiteitä voitaisiin jatkossa käyttää jo silloin, kun taloudelliset vaikeudet näyttävät todennäköisiltä ja kun yhteisön talouden kuntoon saattaminen vaatii tukea.

Lisäksi esitysluonnoksessa ehdotetaan, että purku- ja rajoitusakordin enimmäismäärää nostettaan kymmenellä prosenttiyksiköllä ja lainaehtomuutoksissa oleva kahden prosentin pohjakorko poistetaan.

Aravalainojen korkoja ehdotetaan alennettaviksi

Osassa aravalainakantaa on edelleen korkeat korot verrattuna markkinakorkoihin. Jotta aravalainojen korkotaso vastaisi paremmin yleistä korkotasoa ja seuraisi sitä myös jatkossa, esitysluonnoksessa ehdotetaan, että korkeakorkoisten aravalainojen koroille asetetaan muuttuva enimmäiskorko. Lisäksi korkoja koskevaa sääntelyä esitetään yksinkertaistettavaksi.

Tukea kasvukeskusten ulkopuolella oleville vuokrataloyhteisöille

Vuokra-asuntojen kysyntä vähenee ja asuntoja jää tyhjilleen kasvukeskusten ulkopuolella, kun väestö ja työpaikat vähenevät. Merkittävä osa kasvukeskusten ulkopuolisista, vajaakäytössä olevista vuokrataloista on rahoitettu valtion myöntämillä aravalainoilla. Ehdotetut muutokset parantaisivat erityisesti väestötappioalueilla sijaitsevien vuokrataloyhteisöjen mahdollisuuksia kehittää kiinteistökantaansa ja jatkaa toimintaansa.

Lausunnot lausuntopalvelu.fi:n kautta

Lausuntoja voi antaa 31.8.2018 asti lausuntopalvelu.fi-palvelun kautta.

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokaudella 2018, jolloin se voisi tulla voimaan 1.1.2019.

Lisätietoja:

Hallitussihteeri Liisa Meritähti, p. 029 525 0376, [email protected]

Lainsäädäntöneuvos Ville Koponen, p. 029 525 0132, [email protected]