Hyppää sisältöön
Media

Kunnille ja maakunnille tarjolla avustusta tuulivoimarakentamiseen – haku auki 6.4. saakka

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 5.2.2021 13.27
Uutinen

Kunnat ja maakuntien liitot voivat hakea ympäristöministeriöltä avustusta tuulivoimarakentamista ohjaavaan kaavoitukseen, luvitukseen sekä niihin liittyviin selvityksiin.

Noin kahden miljoonan euron tuulivoimarakentamisen avustuksista linjattiin valtion vuoden 2020 neljännessä lisätalousarviossa, ja nyt haettavana on yhteensä noin miljoona euroa.

Avustuksilla toteutetaan hallitusohjelman kirjauksia tuulivoimarakentamisen edistämisestä. Tuulivoimalle voi olla sopivia paikkoja uusilla alueilla muun muassa tuulivoimateknologian nopean kehityksen ja tuulivoimaloiden korkeuden kasvun myötä. Tuulivoimarakentamiselle on siten myös tarve selvittää mahdollisuutta kaavoittaa lisää alueita.

Laadukkailla selvityksillä ja eri tarpeet ja toiminnot yhteen sovittavalla kaavoituksella pyritään löytämään tuulivoimalle parhaiten soveltuvat alueet, mikä ehkäisee voimaloista luonnolle ja ihmisille aiheutuvia haittoja.

Avustusta myönnetään enintään 70 % hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista. Ympäristöministeriö myöntää avustukset ELY-keskuksia kuultuaan.

Avustus on haettavissa 5.2.–6.4.2021.

Lisätietoja:

Asiantuntija Pia Isojärvi, ympäristöministeriö, p. 0295 250 014, [email protected]

Erityisasiantuntija Sanna Jylhä, ympäristöministeriö, p. 0295 250 233, [email protected]