Hyppää sisältöön
Media

Kolme suurta yhteentoimivuuden projektia käynnistyy

ympäristöministeriö 25.1.2022 8.53

Rakennetun ympäristön yhteentoimivuustyö eteni kovaa vauhtia viime vuonna. Yhteentoimivuustyössä tavoitellaan yhdessä määriteltyjä sanastoja, koodistoja ja tietomalleja, jotta lähettäjä ja vastaanottaja ymmärtävät tiedon samalla tavalla. Laajan osallistujajoukon aktiivisuus on vauhdittanut työtä ja toiminut laadun takeena. Kiitos siitä!

Työ jatkuu myös tänä vuonna. Tammikuussa olemme käynnistäneet useita projekteja, jotka tähtäävät rakennetun ympäristön tietojen yhteentoimivuuden parantamiseen. Myöhemmin keväällä jatkuvat yhteentoimivuuden infot.

Asema- ja yleiskaavojen kaavamääräyskokoelma

Työssä laaditaan asema- ja yleiskaavojen tietosisällöstä koodistomuotoinen kaavamääräysluettelo ja esitystapa kaavakohteille, joiden avulla voidaan muodostaa visualisointi kaavakartasta. Reilut 20 vuotta sitten laaditut kaavamerkintöjen ja esitystapojen oppaat korvataan päivittyvällä verkkojulkaisulla. Se sisältää varsinaiset määräykset, niiden soveltamisohjeet ja esitystavan teknisine määrittelyineen. Maakuntakaavalle käynnistyy myöhemmin oma projektinsa.

Projektia toteuttaa Ubigu Oy yhdessä PlanDisain Oy:n kanssa. Kaavamääräyskokoelma valmistuu loppuvuodesta 2022.

Kaupunkiseutusuunnitelman tietomalli

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksessa ehdotetaan alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän osaksi kaupunkiseutusuunnitelmaa. Tietomalliprojektissa laaditaan ehdotus uuden kaupunkiseutusuunnitelman sisällöstä ja esitystavasta. Ehdotuksen pohjalta projektissa laaditaan käsitemalli, loogisen tason tietomalli sekä ehdotukset niissä käytettävistä koodistoista.

Projektia toteuttaa niin ikään Ubigu Oy yhteistyössä Spatineo Oy:n kanssa. Projekti valmistuu loppuvuodesta 2022.

Kaupunkiseutusuunnitelman tietomallista on tulossa työpaja ke 16.2.2022 klo 12-15. Työpajassa tunnistetaan tietoja, joita tarvitaan kaupunkiseutusuunnitelmien ja niiden selostusten laadinnassa. Lisäksi työpajassa kootaan suunnittelutulosten tietosisältöjä ja kaupunkiseutusuunnitelmien hyödyntämiseen liittyviä tietotarpeita.

Rakennuskohteen tietokomponenttikirjasto & suunnittelu- ja toteumamalli

Projektissa laaditaan luettelo rakennuksen vähimmäistiedoista lain valmistelua varten ja tehdään rakennuksen fyysisistä tiedoista tietokomponenttikirjasto Yhteentoimivuusalustalle. Näitä tietoja käytetään pohjana rakennuksen suunnittelu- ja toteumamallien soveltamisprofiilien laatimisessa. Työssä vedetään yhteen aiemmin tehdyt rakennukseen liittyvät määritystyöt, jotta ne saadaan koostettua yhtenäisessä muodossa yhteen paikkaan.

Projekti on valmistumassa huhti-toukokuun vaihteessa 2022 ja sitä toteuttaa työryhmä, jossa on mukana asiantuntijoita Ramboll Finland Oy:stä, Gravicon Oy:stä, Ubigu Oy:stä sekä Gofore Oyj:stä.

Nostona muista yhteentoimivuuteen liittyvistä projekteista on Kuntaliiton tilaama ja ohjaama projekti rakennusjärjestyksen tietomallin laatimisesta. Tietomallia on tekemässä Spatineo Oy ja työ valmistuu syksyllä 2022.