Hyppää sisältöön
Media

Hylättyjen ja käytöstä poistettujen veneiden määrää ja jätehuoltoa selvitetään – vastaa hankkeen kyselyyn

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 5.7.2023 8.21
Tiedote

Ympäristöministeriö selvittää kyselytutkimuksilla käytöstä poistettujen ja hylättyjen lasikuituveneiden määrää Itämeren rannikkokunnissa. Hankkeessa selvitetään lisäksi veneiden keräyksen ja jätteenkäsittelyn vaihtoehtoja ja pohditaan ohjauskeinoja hylättyjen veneiden saamiseksi jätehuollon piiriin. 

Suomessa on arviolta 1,3 miljoonaa venettä. Vanhat, käytöstä poistetut veneet, erityisesti lasikuituveneet, ovat vaikeasti hävitettävää jätettä. Veneiden käyttö energiantuotannossa on melko tehotonta, koska jopa puolet veneen massasta muuttuu poltettaessa tuhkaksi. Viime vuosina lasikuidun kierrätystä on kehitetty ja sitä on käytetty ainesosana muun muassa sementin tuotannossa

Hankkeessa kartoitetaan aluksi hylättyjen (omistaja ei tiedossa) ja käytöstä poistettujen (omistaja tiedossa) veneiden määrää kyselytutkimuksilla. Tiedot kyselytuloksista sekä veneilijöiden ja ammattiyhteisöjen ehdotukset jätehuollon kehitystarpeista on määrä julkaista syyskuussa 2023. 

Toisessa vaiheessa selvitetään parhaita menetelmiä järjestää lasikuituveneiden jätehuolto ja veneiden kierrätysmahdollisuuksia. Selvitys hyödyntää alalla toimivien yritysten näkemyksiä ja kansainvälisiä esimerkkejä. Johtopäätökset ja suositukset käytöstä poistettujen ja hylättyjen lasikuituveneiden keräyksen ja jätehuollon kehittämiseksi julkaistaan vuoden loppuun mennessä.

Oma kysely kansalaisille ja ammattilaisille

Käytöstä poistettuja ja hylättyjä veneitä koskeva kysely on kohdennettu etenkin rannikkoalueen kuntien asukkaille, mökkiläisille ja veneilijöille. 

Alan ammattilaisille, kuten venemyyjille, satamille, telakoille ja jätteenkäsittelijöille on oma kysely:

Kyselyt ovat avoinna 20.8.2023 saakka. Lisää tietoa saa sivulta veneetkiertoon.fi

Hylättyjen lasikuituveneiden jätehuollon vauhdittaminen sisältyy valtioneuvoston Merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmaan vuosille 2022-2027.

Toimeksiannon suorittaa Macon Oy.

Lisätietoja

Ympäristöministeriö: Henna Rinne, erityisasiantuntija, p. 0295 250 214, [email protected]

Macon Oy: Aleksi Rautavuori, johtava asiantuntija, p. 040 6317141, [email protected]