Hyppää sisältöön
Media

Helmi-ohjelmasta yhteensä 3,5 miljoonaa euroa tukea kunnille ja järjestöille luonnon monimuotoisuutta vahvistaviin töihin

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 20.4.2022 13.01
Tiedote

Uudenmaan ELY-keskus on myöntänyt kunnille ja järjestöille 3,5 miljoonaa euroa tukea elinympäristöjen hoitoon ja kunnostamiseen. Avustus on tarkoitettu konkreettisiin ennallistamis-, kunnostus- ja hoitohankkeisiin sekä niitä kiinteästi tukeviin inventointi- ja suunnittelutöihin. Kyseessä on järjestyksessään toinen Helmi-ohjelman avustushakukierros kunnille ja ensimmäinen, joka suunnattiin myös järjestöille.

Ympäristöministeriö ja Uudenmaan ELY-keskus tiedottavat

”Luontokadon pysäyttäminen vaatii aiempaa vahvempaa sitoutumista ja entistä laajempaa toimijajoukkoa. Kunnat ja järjestöt tekevät konkreettisia luonnonhoitotöitä ja ovat avainasemassa luonnon tilan parantamisessa,” ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari sanoo.

Tiedossa soiden ennallistamista, pienvesien, rantaluonnon, lintuvesien ja kosteikkojen kunnostusta sekä perinnebiotooppien ja metsäisten elinympäristöjen hoitoa

Avustusta myönnettiin yhteensä 60 hankkeelle, jotka kohdistuvat kaikkiin Helmi-ohjelman elinympäristöihin. Hankkeiden on määrä toteutua vuoden 2023 loppuun mennessä.

Avustuksen myöntämisessä arviointiin hankkeiden odotettua vaikuttavuutta luonnon monimuotoisuuden tilan parantamiseksi.  Lisäksi painotettiin hankkeen tavoitteenasettelua ja soveltuvuutta Helmi-ohjelman tavoitteisiin, kustannusarviota suhteessa odotettuihin tuloksiin sekä toimien vaikuttavuutta. Hakijoita kannustettiin konsortioihin ja muuhun voimavarojen yhdistämiseen, mikä toteutuukin useissa hankkeissa.

Vanajavesisäätiön hanke Iloiset linnut rannoille on yksi avustusta saaneista hankkeista. Avustus mahdollistaa pesimä- ja levähdysalueiden kunnostamisen. Toimien odotetaan vaikuttavan myönteisesti alueen vesi- ja rantalintukantoihin sekä pesimälajistoon. Ranta-alueiden toimenpiteet vaikuttavat lintujen lisäksi myös mm. hyönteis- ja kasvilajistoon. Luonnon monimuotoisuutta turvaavia toimia tehdään vesialueella, ranta-alueilla ja lintuluodoilla Hämeessä ja Pirkanmaalla.

Avustusta sai myös Vepsänkyläläiset ry:n hanke, jossa kyläyhdistyksen voimin perustetaan neljä lammaslaidunta Oulun Kiimingissä sijaitsevaan Vepsänkylään. Jo pidempään ilman hoitoa olleilla laidunalueilla esiintyy perinnebiotooppien piirteitä ja niillä on edellytykset kehittyä edustavammiksi perinnebiotooppikohteiksi. Avustuksen myötä mahdollistetaan perinnebiotoopeille tyypillisen rikkaan eliölajiston palautuminen alueelle ja tuetaan alueen monimuotoisuutta. Tulevat lammaslaitumet muodostavat samalla kylän alueelle kokonaisuuden, joka tuo esille suomalaista kulttuurihistoriaa ja identiteettiä sekä kaunista maalaismaisemaa.

Kunnilla ja järjestöillä intoa luonnon tilan parantamiseen

Syksyllä käynnistetty avustushaku herätti laajasti kiinnostusta kunnissa, järjestöissä, yhdistyksissä ja vesiosuuskunnissa. Avustushakemuksia saapui yhteensä 66, joista 35:ssa hakemuksessa hakijana oli kunta ja 31:ssä järjestö tai vastaava taho. Useamman tahon yhteisiä hakemuksia oli kaikkiaan 14. Avustuksia haettiin yhteensä yli 4,4 miljoonalla eurolla.

Kunta- ja Järjestö-Helmi -avustushaut ovat osa Helmi-elinympäristöohjelmaa. Helmi-ohjelma parantaa Suomen luonnon monimuotoisuuden tilaa sekä edistää ekosysteemipalveluja, vesiensuojelua, hiilensidontaa ja ilmastonmuutokseen sopeutumista. Kunta- ja Järjestö-Helmi -avustushakuja avataan tarpeen mukaan ympäristöministeriön päätöksellä.  

Seuraava hakukierros kunnille ja järjestöille toteutetaan syksyllä 2022. Tulevaan hakukierrokseen toivotaan konkreettisia elinympäristöjen kunnostus- ja hoitotoimenpiteitä sisältäviä, vaikuttavia ja monipuolisia hankkeita kaikista Helmi-ohjelman teemoista.

Lisätietoa:

Niina Vähätalo
Ylitarkastaja
Uudenmaan ELY-keskus
p. 0295 021 286
[email protected]

Martina Schmidt
Ylitarkastaja
Uudenmaan ELY-keskus
p. 0295 021 257
[email protected]

Päivi Gummerus-Rautiainen
Ohjelmapäällikkö
Ympäristöministeriö
p. 0295 250 240
[email protected]