Hallitus esittää lakimuutoksia kiertotaloutta edistävän EU:n pakkausasetuksen toimeenpanemiseksi
Valtioneuvosto päätti tänään muutoksista jätelakiin ja verkon välityspalveluiden valvonnasta annettuun lakiin EU:n uuden pakkausasetuksen toimeenpanemiseksi. Pakkausten tuottajayhteisöjen ja juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjien tulisi rahoittaa toimia jätteen synnyn vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi. Lisäksi hallitus esittää uusia viranomaisia valvomaan pakkausasetuksen velvoitteita. Hallituksen esitys on pakkausasetuksen toimeenpanon ensimmäinen vaihe.
Lainsäädännön muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan 12.8.2026. EU:n pakkausasetus on sellaisenaan suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä. Pakkausasetuksen keskeisenä tavoitteena on ehkäistä syntyvän pakkausjätteen määrää sekä edistää kierrätystä ja pakkausten uudelleenkäyttöä. Asetuksessa säädetään muun muassa pakkauksia koskevista tuotevaatimuksista, kuten pakkausten kierrätettävyydestä, kierrätetyn muovin käyttöosuusvelvoitteesta muovipakkauksissa, kielletyistä aineista pakkauksissa tai tietyistä kielletyistä pakkaustyypeistä sekä tiettyjen pakkausten uudelleenkäyttövaatimuksista.
Asetus edellyttää myös täydentävää kansallista lainsäädäntöä ja toimia, joilla voidaan saavuttaa muun muassa jäsenmaita sitovat pakkausten kierrätystä ja pakkausten määrän vähentämistä koskevat tavoitteet.
Uusia viranomaisia valvontaan
Pakkauksia ja pakkausten tuotevastuuta valvovat nykyisin Tukes sekä Lupa- ja valvontavirasto. Esityksessä ehdotetaan uusiksi pakkauksia valvoviksi viranomaisiksi Ruokavirastoa, kunnan elintarvikevalvontaviranomaisia ja Traficomia. Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että Ruokavirasto tai kunnan elintarvikevalvontaviranmainen voisivat periä maksun valvontatoimistaan.
Tukes valvoisi pakkausten markkinavalvontaviranomaisena pakkauksia koskevia tuotevaatimuksia. Tukesin tehtävistä säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, jonka olisi tarkoitus tulla voimaan samanaikaisesti ehdotettujen lakimuutosten kanssa.
Lupa- ja valvontavirasto valvoisi pakkausten tuottajavastuuta valtakunnallisena viranomaisena. Se valvoisi lisäksi uudelleenkäyttöjärjestelmiä ja uudelleenkäyttötavoitteiden toteutumista.
Kunnan elintarvikeviranomainen valvoisi noutoruoka- ja -juoma-alan take away -tuotteita koskevan uudelleentäyttövelvollisuuden ja uudelleenkäyttötarjontaa koskevan velvollisuuden noudattamista. Velvollisuuden mukaan asiakkaalla tulee olla 12.8.2027 alkaen mahdollisuus ostaa take away -ruoat ja -juomat omaan astiaan ja 12.8.2028 alkaen uudelleenkäytettävään astiaan. Uudelleenkäyttötarjontaa koskeva velvollisuus ei kuitenkaan koske alle kymmenen työtekijän ravintoloita.
Kunnan elintarvikevalvontaviranomainen ja Ruokavirasto valvoisivat elintarvikepakkausten valmistajille asetettua velvollisuutta, jonka mukaan yrityksen valmistamien tai maahantuomien muovipakkausten tulee sisältää tietty osuus kierrätettyä muovia. Tukes valvoisi vastaavaa vaatimusta muiden muovipakkausten osalta. Ruokavirasto osallistuisi lisäksi kunnan elintarvikeviranomaisen vastuulla olevan valvonnan suunnitteluun, ohjaukseen ja kehittämiseen.
Traficom valvoisi verkkoalustan tarjoajalle säädettyä velvollisuutta hankkia etämyyjiltä tiedot tuottajavastuuvelvoitteidensa hoitamisesta.
Rahoitus jätteen synnyn vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi
Pakkausten tuottajayhteisölle ja juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjälle ehdotetaan velvollisuutta rahoittaa toimia jätteen synnyn vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi. Rahoituksen määrä olisi korkeintaan 5 prosenttia niiden jäseniltään perimistä maksuista. Valtioneuvosto asetuksella olisi mahdollista säätää tarkemmin rahoituksen määrästä.
Pakkausten tuottajayhteisölle säädettäisiin lisäksi vaatimus asettaa vakuus, jolla katetaan tuottajan vastuulle kuuluvien tuotteiden jätehuoltotoimista aiheutuvat kustannukset vähintään kolmen kuukauden ajan tuottajayhteisön toiminnan päättymisen tai maksukyvyttömyyden varalta.
Pakkausasetuksen toimeenpano jatkuu
Pakkausasetuksen toimeenpanon seuraavassa vaiheessa säädettäisiin muun muassa asetuksen säännösten rikkomiseen sovellettavista mahdollisista uusista seuraamuksista. Lisäksi jatkossa arvioidaan tarpeelliset toimet ja lainsäädäntöehdotukset sitovien pakkausjätteen kierrätystavoitteiden ja pakkausjätteen määrän vähentämistavoitteiden saavuttamiseksi sekä arvioidaan asetuksen sallimissa rajoissa mahdollisten kansallisten poikkeusten tai joustojen tarkoituksenmukaisuus.
Seuraavassa vaiheessa säädettäisiin myös tiettyjen myöhemmin voimaan tulevien vaatimusten edellyttämästä kansallisesta täydentävästä sääntelystä. Osa lainsäädännön muutoksista, kuten kierrätyksen edistämistä koskevat toimet, on tarkoitus valmistella vielä tällä hallituskaudella ja osa muutoksista myöhemmin kiertotalouslain valmistelun yhteydessä.
Lisätietoja
Tarja-Riitta Blauberg
ympäristöneuvos
p. 0295 250 059
[email protected]
Jussi Kauppila
lainsäädäntöneuvos
p. 0295 250 085
[email protected]