Hyppää sisältöön
Media

Euroopan komissio pyytää näkemyksiä EU:n 2040-ilmastotavoitteen asettamiseksi

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 5.4.2023 14.13
Tiedote

Euroopan komissio on käynnistänyt julkisen kuulemisen EU:n vuoden 2040 ilmastotavoitteen asettamisesta. Komissio haluaa selvittää eri tahojen näkemyksiä vuoden 2040 tavoitteen tasosta sekä muun muassa siitä, miten eri sektoreiden tulisi osallistua sen saavuttamiseen. Kuuleminen on auki 23. kesäkuuta saakka. 

EU:n ilmastolain mukaan komission tulee antaa ehdotus EU:n vuoden 2040 ilmastotavoitteen asettamisesta puolen vuoden sisällä siitä, kun Pariisin ilmastosopimuksen mukainen ensimmäinen maailmanlaajuinen tilannekatsaus (global stocktake) on pidetty. Tavoitteena on, että tilannekatsaus ohjaa maita päivittämään sitoumuksensa siten, että maapallon keskilämpötilan nousu voidaan rajata 1,5 asteeseen. Tilannekatsaus järjestetään osana Dubain ilmastokokousta joulukuussa 2023, ja komission ehdotus 2040-tavoitteeksi annetaan kesäkuuhun 2024 mennessä. 

EU:n ilmastolaki sisältää jo aiemmin sovitut EU:n ilmastotavoitteet: kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon ja EU:n on oltava ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä. Vuoden 2040 tavoite sisällytetään EU:n ilmastolakiin välitavoitteeksi. Kun 2040-tavoitteesta on sopu, komissio antaa säädöspakettiehdotuksen tavoitteen toimeenpanemiseksi.

Lisätietoja

Laura Aho
neuvotteleva virkamies
[email protected]
p. 050 598 2554