Hyppää sisältöön
Media

Avustuksia haettavana luonnon monimuotoisuuden seurannan tutkimiseen

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 14.3.2022 14.30
Uutinen

Uuden tutkimusohjelman tavoitteena on kehittää Suomen lajiston ja luontotyyppien systemaattisia pitkäaikaisseurantoja ja seurannoissa käytettäviä menetelmiä sekä parantaa seurantojen kustannustehokkuutta luonnonsuojelun näkökulmasta. Avustushaku on auki 14.3.2022.–10.5.2022.

Lajien ja luontotyyppien systemaattiset seurannat mahdollistavat Suomen luonnossa tapahtuvien muutosten havaitsemisen sekä luonnon tilan parantamiseen tähtäävien toimenpiteiden ekologisen vaikuttavuuden arvioimisen.

Ohjelmassa rahoitetaan hankkeita, jotka koskevat esimerkiksi:

  • Erilaisia lajien, lajiryhmien tai luontotyyppien systemaattisten inventointi-, seuranta- ja tunnistusmenetelmien tutkimusta.
  • Olemassa olevien systemaattisten inventointien tai seurantojen analysointia, uudistaminen ja tehostaminen esimerkiksi uusien menetelmien tai teknologioiden avulla.
  • Suomen luonnon pitkäisaikaisseurantojen puutteita täydentäviä tutkimuksia, selvityksiä ja kokeiluja.

Haun aihepiirit kuvataan tarkemmin avustushaun hakukuulutuksessa. Avustettavissa tutkimushankkeissa voi olla myös selvitystyyppisiä osia ja niissä voidaan pilotoida esimerkiksi uusien menetelmien käyttöönottoa.

Hankkeita arvioitaessa kiinnitetään erityistä huomiota hakemuksiin, joiden tulokset tuottavat tai luovat edellytyksiä tuottaa merkittävästi uutta tietoa Suomen luonnon monimuotoisuuden tilasta ja kehityksestä ja jotka kytkeytyvät selkeästi laajempiin seurantakokokonaisuuksiin. Avustusta ei kuitenkaan myönnetä pelkkään seurantojen toteutukseen.

Tutkimusohjelman taustalla tarve kehittää pitkäaikaisseurantoja

Ympäristöministeriön johdolla tapahtuvat EU:n luontodirektiivin ja lintudirektiivin toimeenpanoa koskevat raportoinnit sekä EU:n biodiversiteettistrategian toimeenpano edellyttävät niin ikään hyvää tietopohjaa ja kattavaa seurantaa. Sekä kansainväliset tavoitteet että EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteet tulevat sisältymään kansalliseen luonnon monimuotoisuusstrategiaan ja toimenpideohjelmaan, jonka toimenpano ja vaikuttavuuden arviointi perustuvat kattavaan lajiston ja luontotyyppien seurantatietoon ja siihen perustuviin indikaattoreihin.

Historiallisesti sekä lajien että luontotyyppien kansallinen seuranta on perustunut laajaan ja kirjavaan joukkoon seurantoja, joiden ajallinen ja alueellinen kattavuus on vaihdellut suuresti. Lajistoa koskevat systemaattiset seurannat ovat kohdentuneet vain suppeaan osaan eliöryhmiä ja luontotyyppien pitkäaikaisseurannat puuttuvat lähes kokonaan. Tutkimusohjelma pyrkii kehittämään lajien ja luontotyyppien systemaattisia pitkäaikaisseurantoja, edistämään olemassa olevien seurantojen koordinaatiota sekä parantamaan seurantatiedon käyttöä päätöksenteon tukena.

Avustushaku on auki 14.3.–10.5.2022. Ympäristöministeriö tekee avustuspäätökset kesäkuussa. Avustusta voivat hakea yliopistot, korkeakoulut ja muut tutkimustoimintaa harjoittavat yhteisöt. Yhteensä tutkimusohjelmassa on käytettävissä hankkeiden toimintaan noin kolme miljoonaa euroa vuosina 2022–2024.

Lisätietoja:

​​​​​​​​​​Joona Lehtomäki
erityisasiantuntija
ympäristöministeriö
p. 029 525 0016
[email protected]