Hyppää sisältöön
Media

Arviointi: KIRA-digi antoi kaivatun kimmokkeen kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiolle

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 13.5.2019 11.54
Tiedote

Reilut kaksi vuotta kestänyt ympäristöministeriön KIRA-digi -hanke (2016-2019) on onnistunut vauhdittamaan kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiota, kertoo tuore loppuarviointi. Arvioinnin mukaan KIRA-digi lisäsi uusia kokeiluja ja kehitti kiinteistö- ja rakentamisalan yhteistyötä, mutta pysyvämpi muutos vaatii työn jatkamista myös hankkeen päättymisen jälkeen. Hallituksen kärkihanke KIRA-digin kokonaisrahoitus oli 8 miljoonaa euroa.

Owal Groupin toteuttaman riippumattoman arvioinnin mukaan KIRA-digi on vahvistanut kiinteistö- ja rakentamisalan verkostoa sekä lisännyt sen kiinnostusta digitalisaatioon jo kärkihankkeen aikana. Yhteiseen digitalisaatiotyöhön on myös onnistuttu sitouttamaan laaja joukko erilaisia toimijoita ja ryhmiä.

”Kiinteistö- ja rakennusalan yhteistyö on saatu KIRA-digin myötä hyvään vauhtiin. Uusi tapa, jossa alan toimijat ratkovat haasteita yhdessä julkishallinnon kanssa on osoittautunut erittäin toimivaksi, mutta työtä pitää tietysti jatkaa myös tulevaisuudessa”, sanoo ympäristöministeriön ylijohtaja Helena Säteri.

Arvioinnissa todetaan, että pysyvä muutos kohti digitalisaatiota vaatii toteutuakseen parivuotista hankekautta pidemmän ajan. Muutokseen tarvitaan luovaa yhteistyötä ja toimijoilta suurempaa motivaatiota toimintansa muuttamiseen – erityisesti yritysten sitoutuminen ja investointihalu digitalisaatioon edellyttää nopeiden liiketoimintahyötyjen tunnistamista.

Kokeilukulttuuri vahvistui rahoituksen avulla

KIRA-digin rahoittamat hankkeet ovat tuoneet kokeilukulttuuria hitaasti muuttuvalle kiinteistö- ja rakentamisalalle sekä mahdollistaneet uusien ratkaisujen kehitystä ja testausta. Kokeilujen toteutus on ollut tärkeää uudenlaisten toimintatapojen omaksumisessa.

Kokeilut ovat olleet tyypillisesti pistemäisiä ja vain muutamat pilottihankkeet ovat todella haastaneet alan totuttuja ratkaisuja ja toimintamalleja. Jos hankkeissa tehtyjä innovaatioita otettaisiin käyttöön laajemmin koko alalla, niiden vaikuttavuus kuitenkin kasvaisi. Arviointiraportissa esitetäänkin, että vaikuttavuuden varmistamiseksi myös kokeilujen tulosten levittämiseen tulee osoittaa uusia resursseja.

Arviointiraportin mukaan kiinteistö- ja rakentamisalan ekosysteeminen kehitys vaatii edelleen toimijoiden laajaa yhteistyötä sekä yhteistä kehittämisen visiota ja tiekarttaa. Myös alan tiedonhallinnan vahvaa kansallista ohjausta olisi harkittava. Työtä kuitenkin helpottaa KIRA-digin tuloksena syntynyt, aiempaa kattavampi ymmärrys alan nykytilasta ja yhteisistä kehittämistarpeista.

Julkishallinto ja kunnat keskeisessä roolissa

Kunnilla on merkittävä, koko kiinteistö- ja rakentamisalan läpäisevä rooli maankäytön suunnittelusta kiinteistöjen ylläpitoon, ja niillä on siten mahdollisuus vaikuttaa alan kehitykseen aktiivisella omistaja- ja tilaajapolitiikalla. Onnistunut omistaja- ja tilaajapolitiikka edellyttää kuitenkin myös koulutusta ja osaamisen lisäämistä. Julkishallinnon ja erityisesti kuntien hankinnoilla voidaan ohjata kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaation kehittymistä, arviointiraportissa todetaan.

Loppuarvioinnissa kartoitettiin KIRA-digi -hankkeen vaikuttavuutta ja tuotettiin tietoa kaikista kolmesta kärkihankkeen osa-alueesta: tiedonhallinnan harmonisoinnista, säädös- ja muutostöistä sekä kokeiluhankkeista. Osallistavassa arvioinnissa tarkasteltiin lisäksi hankkeen organisoitumista, resursointia ja viestintää. Kokonaisarviointi toteutettiin joulukuun 2018 ja huhtikuun 2019 välisenä aikana. Arviointi pohjautuu haastattelu- ja kyselyaineistoon, KIRA-digi -hankkeen dokumentaatioon ja aikaisempiin hankkeesta tehtyihin arviointeihin.

Lisää aiheesta

Lisätiedot

Timo Tähtinen
rakennusneuvos
ympäristöministeriö
0295 250 306
[email protected]

Mia Toivanen
arvioinnin vastuullinen johtaja, partner
Owal Group
040 566 7536
[email protected]

KIRA-digi -hanke (2016-2018) oli osa hallituksen julkisten palveluiden digitalisoimisen kärkihanketta ja tuki myös Sujuvoitetaan säädöksiä -kärkihanketta. Hankkeen vastuuministeriö oli ympäristöministeriö ja siinä olivat mukana KIRA-foorumin neljätoista yhteisöä: Arkkitehtitoimistojen liitto ATL ry, Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto KVKL ry, Kiinteistötyönantajat ry, Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry, Rakennusteollisuus RT ry, Rakennustietosäätiö RTS, RAKLI ry, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA, Suomen Isännöintiliitto ry, Suomen Kiinteistöliitto ry, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry, Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry ja Talotekniikkateollisuus ry sekä ympäristöministeriö, valtiovarainministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Turun kaupungin kiinteistöliikelaitos, Espoon kaupunki, Suomen Kuntaliitto, Suomen ympäristökeskus ja Museovirasto.