Hyppää sisältöön
Media

ARA-asuntojen korjaamista ikääntyneille sopiviksi halutaan helpottaa – asetusluonnos lausuntokierrokselle

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 26.3.2021 12.38
Tiedote

Valtion tukemien ARA-asuntojen korjaamiseen tarkoitetulla avustuksella kannustetaan väestökehityksen ja asuntomarkkinatilanteen kanssa painivia kuntia ja vuokrataloyhtiöitä korjaamaan asuntokantaansa ikääntyneiden käyttöön paremmin sopiviksi.

Suomen väestö ikääntyy vauhdilla, ja ennusteiden mukaan kymmenen vuoden päästä yli neljäsosa suomalaisista on yli 65-vuotiaita. Erityisesti kaikkein vanhimpien kansalaisten osuus kasvaa nopeasti, ja ikääntyneille sopivia asuntoja ja asuinympäristöjä tarvitaan jatkossa yhä enemmän.

Arvioiden mukaan Suomi tulee tarvitsemaan vuoteen 2030 mennessä jopa miljoona esteetöntä asuntoa, joista kolmasosa syntyy vanhoja asuntoja kunnostamalla. Ympäristöministeriö toivoo avustuksen ehtoihin valmisteilla olevien parannusten lisäävän niitä hakevien hankkeiden määrää. Myös myönnettävän avustuksen määrään ehdotetaan korotusta. Tällä hetkellä avustusta voidaan myöntää 10 000 euroa asuinrakennuksessa sijaitsevaa asuntoa kohden, nyt avustuksen enimmäismäärä halutaan nostaa 16 000 euroon.

Avustusta voidaan myöntää sekä asunnoissa että vuokratalon yhteistiloissa ja piha-alueella tehtäviin korjauksiin. Avustettavia korjauksia ovat esimerkiksi erilaisten varusteiden, kuten tukikaiteiden asentaminen, oviaukkojen leventäminen ja wc- ja pesutilojen korjaaminen esteettömiksi.

Avustusehtojen muutoksen myötä avustukseen sisällytettäisiin nykyistä laajemmin erilaisia korjausten yhteydessä tehtäviä muutostöitä. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan keväällä 2021.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA ohjeistaa yksityiskohtaisemmin korjauksista, jotka voidaan hyväksyä avustuksen piiriin. ARA on voinut myöntää avustusta vuoden 2020 alusta lähtien, ja avustukseen on varattu vuosina 2020-2022 yhteensä 25 miljoonaa euroa, josta 10 miljoonaa voidaan myöntää vuonna 2021.

Ympäristöministeriö pyytää nyt lausuntoja asetusluonnoksesta. Lausuntoja voi antaa 23.4.2021 asti Lausuntopalvelu.fi -palvelun kautta.

Lisää aiheesta

Lisätietoja

Liisa Meritähti
hallitussihteeri
0295 250 376
[email protected]  

Raija Hynynen
asuntoneuvos
0295 250 093
[email protected]
(29.3.-1.4.2021)