Äärimmäisen uhanalaisesta pyöriäisestä toivotaan havaintoja
Pyöriäishavainnoista kaivataan jälleen ilmoituksia. Pyöriäinen on Itämeren ainoa valaslaji ja erittäin uhanalainen. Lajin tunnistamiseen löytyy ohjeita alla olevista linkeistä ja havaintojen raportointi onnistuu helpoimmin Itämeriportaalin havaintolomakkeella tai puhelimitse.
- Pyöriäishavaintolomake (Itämeriportaali)
Kuva: Solvin Zankl
Itämeren uhanalaiset pyöriäiset kärsivät ympäristömyrkyistä, verkkokalastuksesta, saasteista, pyynnistä sekä vilkkaan vesiliikenteen aiheuttamista häiriöistä. Koska pyöriäiset eivät enää lisäänny Suomen merialueilla, on ne luokiteltu sukupuuttoon kuolleeksi, mutta havaintoja tehdään silti vuosittain sulanveden aikaan.
Vuonna 2011 käynnistettiin SAMBAH -hanke, jossa meren pohjaan ankkuroiduilla kuuntelulaitteilla on kerätty tarpeellista aineistoa pyöriäisistä. Hankkeen tiedotteen mukaan pohjoisimpia pyöriäishavaintoja on tehty Suomen merialueella. SAMBAH -hankkeen kenttätutkimusosuus on päätösvaiheessa ja seuraavaksi on vuorossa kerätyn aineiston käsittely.
Pyöriäishavaintoja ryhdyttiin keräämään vuonna 2001 ja vuosittain ilmoituksia on tullut keskimäärin 3-4. Ihmisten kiinnostus pyöriäisiä kohtaan on ollut kiitettävää ja aktiiviset yhteydenotot tarpeellisia. Vastaavaa innostusta ja kansalaisosallistumista pyöriäisten suhteen toivotaan jatkossakin.
Ilmoita havainnostasi Itämeriportaalissa: Ilmoita havainnostasi puhelimitse:- Penina Blankett, ympäristöministeriö, puh. 050 463 8196
- Kai Mattsson, Särkänniemen delfinaario puh. 040 765 4077
- Olli Loisa, Turun Ammattikorkeakoulu, puh. 050 598 5743
- Helsingin yliopiston luonnontieteellinen keskusmuseo, puh. 09 1911 (vaihde)
- Elintarviketurvallisuusvirasto (EVIRA), puh. 029 530 0400 (vaihde)
- Miten tunnistan pyöriäisen? (Itämeriportaali)
- (YM & SYKE)
- SAMBAH – Pyöriäistutkimusta vedenalaisella kuuntelutekniikalla (Turun ammattikorkeakoulu)
Neuvotteleva virkamies Penina Blankett, ympäristöministeriö, puh. 050 463 8196, [email protected]