Ympäristörikoksia torjutaan monipuolisella keinovalikoimalla
Ympäristörikostorjunnan viranomaisyhteistyöryhmä on päivittänyt ympäristörikostorjunnan toimenpideohjelman vuosille 2017 - 2018. Toimenpiteitä on ohjelmassa yhteensä 16. Ne liittyvät viranomaisten tekemään yhteistyöhön, lainsäädännön kehittämiseen, viranomaisten koulutukseen, tilastotietojen seurantaan, kansainvälisen ympäristörikollisuuden seurantaan, hallinnon kehittämiseen ja valistukseen.
Konkreettisia uusia toimenpiteitä on muun muassa Poliisiammattikorkeakoulun toteuttama Ympäristörikosten torjunnan koulutusohjelma, joka on laadittu vuosille 2017 - 2018. Toimenpideohjelmakaudella kehitetään myös teknistä tutkintaa hallinnonrajat ylittävällä yhteistyöllä. Erityishuomiota kiinnitetään edellisellä kaudella perustettujen alueellisten, ympäristörikostorjuntaa tekevien viranomaisryhmien tukemiseen.
Ympäristörikostorjunnan toimenpideohjelma päivitetään ja tarpeen mukaan uusitaan kahden vuoden välein. Toimenpideohjelman toteutumisen seurannasta ja päivittämisestä vastaa valtakunnallisen tason toimialarajat ylittävä ympäristörikostorjunnan viranomaisyhteistyöryhmä.
Lisätietoja:
Hallitussihteeri Tia Laine-Ylijoki-Laakso, +358 295 250 150, Tia.Laine-Ylijoki(at)ym.fi (pdf)