Hyppää sisältöön
Media

Ympäristönsuojelulain ja vesilain muuttamista koskeva hallituksen esitys lausunnoille

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 18.8.2021 15.18
Tiedote

Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esityksestä laeiksi ympäristönsuojelulain ja vesilain muuttamisesta. Esityksellä on tarkoitus tarkistaa erityisesti ympäristöluvan muuttamista ja jätteenkäsittelyn vakuutta koskevaa sääntelyä. Lausuntoja voi antaa 17.9.2021 saakka.

Ympäristönsuojelulain 89 §:n perusteella ympäristölupaa voidaan muuttaa tietyin edellytyksin. Säännöksen soveltaminen on korostunut vuodesta 2015 alkaen, kun ympäristölupien määräaikaisesta tarkistamisesta luovuttiin. Luvan muuttamista koskeva säännöksen soveltamisessa on huomattu haasteita, joihin pyritään nyt tarttumaan. Haasteet ovat koskeneet erityisesti luvan muuttamiseen tähtäävän aloitemenettelyn soveltamista esimerkiksi siinä tapauksessa, että lupaviranomainen ei ole saanut aloitteen käsittelemiseksi tarvittavia selvityksiä. Esityksessä myös ehdotetaan säännökseen lisäystä jätteenkäsittelyn vakuutta koskevan lupamääräyksen muuttamisesta.

Valmisteilla olevan hallituksen esityksen yhteydessä arvioidaan myös jätteenkäsittelyn vakuussääntelyn toimivuus ja mahdolliset muutostarpeet siihen. Ehdotuksilla pyritään tukemaan jätteenkäsittelyn vakuusmäärien ajantasaistamista sekä riittävyyttä mahdollisissa vakuuksien realisoimistilanteissa, minkä johdosta esimerkiksi konkurssitilanteissa ei jouduttaisi turvautumaan rahoitukseen valtion talousarviosta tarvittavien jätehuoltotoimien suorittamiseksi. Kaivosten osalta jätteenkäsittelyn vakuussääntelyn tarkistamisella on edellä kuvatulla tavalla tarkoitus toteuttaa osaltaan pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman kirjausta: ”Parannetaan kaivosten ympäristösuojelua; Kehitetään vakuussääntelyä siten, että ympäristölliset vastuut hoidetaan kaikissa tilanteissa”. Jätevakuussääntelyn tarkistamisen yhteydessä päivitetään vakuuksia koskevia ohjeistuksia.

Esityksellä lisättäisiin myös ympäristönsuojelulakiin ja vesilakiin vanhojen päätösten julkaisemista koskevat säännökset, jotka mahdollistaisivat päätöksiin sisältyvien henkilötietojen julkaisemisen yleisessä tietoverkossa. Lisäksi esityksellä tehtäisiin ympäristönsuojelulakiin liha-luujauhon polttoa koskevat tarvittavat säännösmuutokset, jotka johtuvat EU:n sivutuoteasetuksen täytäntöönpanoasetukseen (EU) 142/2011 vuonna 2020 tehdyistä muutoksista.

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokaudella 2021.

Lausuntopyyntö lausuntopalvelu.fi:ssä

Lisätietoja

Sini Pietilä
hallitussihteeri
029 525 0366
[email protected]