Hyppää sisältöön
Media

Ympäristöministeriön hallinnonalan vuoden 2017 talousarvioesitys

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 15.9.2016 10.31
Tiedote

Hallituksen esitys ympäristöministeriön hallinnonalan vuoden 2017 talousarvioesitykseen on yhteensä noin 180,1 miljoonaa euroa, mikä on 21,4 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden 2016 varsinaisessa talousarviossa. Muutos johtuu muun muassa Suomen ympäristökeskuksen toimintamenojen vähenemisestä, Metsähallituksen julkisten hallintomenojen kertaluonteisen siirron poistumisesta talousarviosta, alusinvestointien vähenemisestä viime vuoteen verrattuna sekä aiemmin tehdyistä valtiontalouden kehysmuutoksista.

Ympäristön- ja luonnonsuojelun menoihin ehdotetaan 92,1 miljoonaa euroa. Alueidenkäyttöön, asumiseen ja rakentamiseen ehdotetaan 25,7 miljoonaa euroa. Hallinnonalan toimintamenoihin ehdotetaan 62,3 miljoonaa euroa.

Talousarvion ulkopuolisen valtion asuntorahaston varoja arvioidaan käytettävän talousarviomäärärahojen lisäksi 169 miljoonaa euroa asuntotoimen avustuksiin ja 11 miljoonaa euroa korkotukiin. Valtion asuntorahastosta tuloutetaan talousarvioon 26,5 miljoonaa euroa.

Ympäristöasioiden aluehallinnon toimintamenot sisältyvät elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten osalta työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalle ja aluehallintovirastojen osalta valtiovarainministeriön hallinnonalalle.

Asuntorakentamiseen panostetaan

Valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon lisäämiseksi Helsingin seudun Maankäytön, liikenteen ja asumisen (MAL) sopimuskunnille ehdotetaan määräaikaisia käynnistysavustuksia yhteensä enintään 20 miljoonaa euroa. MAL-sopimusalueilla asuntotuotantoa edistetään lisäksi kunnallistekniikan rakentamisen avustuksilla, joihin ehdotetaan enintään 15 miljoonaa euroa.

Budjettiesityksessä lisätään lainoitusvaltuuksia asumisoikeusasuntojen rakentamiseen ja mahdollistetaan korkotukilainojen käyttöä joustavasti kysynnän mukaan, mikä tukee MAL-sopimusten toteuttamista. Valtioneuvosto päättää lainojen hyväksymisvaltuuksien suuntaamisesta tarkemmin tammikuussa.

Valtion asuntorahaston varoista esitetään korkotukilainavaltuuksia yhteensä enintään 1,41 miljardia euroa. Valtuutta voi käyttää vuokra-asuntolainoihin, asumisoikeustalolainoihin sekä vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisiin korkotukilainoihin. Lisäksi takauslainavaltuuksia uudistuotantoon ehdotetaan 285 miljoonaa euroa ja asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakauksia 100 miljoonaa euroa. Valtaosa valtion tukemasta asuntotuotannosta kohdistetaan suurimpiin kasvukeskuksiin, erityisesti Helsingin seudulle.

Erityisryhmille lisää avustuksia

Erityisryhmien asuntojen rakentamista ja korjaamista ehdotetaan tuettavan 130 miljoonan euron investointiavustuksilla. Avustukset kohdennetaan ensisijaisesti heikoimmassa asemassa olevien ryhmien asuntotuotannon edistämiseen. Korjausavustuksiin on ehdotettu varattavaksi 35 miljoonaa euroa, joka suunnataan pääosin hissien jälkiasennusten sekä vanhusten ja vammaisten asuntojen korjausten tukemiseen.

Ravinnekierrätyksellä vauhtia ympäristönsuojeluun

Itämeren ja sisävesien tilaa parannetaan erityisesti vähentämällä vesien kuormitusta tehokkaalla ravinnekierrätyksellä. Lisäksi ympäristönsuojelussa panostetaan pilaantuneiden maa-alueiden kunnostamiseen. Ympäristönsuojelun edistämiseen sekä Itämeren- ja vesiensuojeluun ja hoitoon varataan yhteensä 20,8 miljoonaa euroa. Pidä saaristo siistinä ry:n alushankinnan tukemiseen esitetään 500 000 euroa.

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman (METSO) toimeenpano sekä Natura 2000 -verkoston ja aiemmin päätettyjen luonnonsuojeluohjelmien toteutus jatkuu. Vuonna 2017 uusien luonnonsuojelualueiden hankinta- ja korvausmenoihin ehdotetaan 18,6 miljoonaa euroa.  Metsähallituksen julkisiin hallintotehtäviin ehdotetaan kaikkiaan 29,4 miljoonaa euroa. Varoja käytetään muun muassa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kansallispuiston perustamiseen.

Lisätiedot:

kaikkien sähköpostit muotoa [email protected]

Luontoympäristö
ympäristöneuvos Saara Bäck, p. 0295 250 337

Ympäristönsuojelu
ylijohtaja Tuula Varis, p. 0295 250 310

Rakennettu ympäristö
ylijohtaja Helena Säteri, p. 0295 250 281

talouspäällikkö Timo Jaakkola, ympäristöministeriö, 0295 250 214