Hyppää sisältöön
Media

Ympäristöministeriön hallinnonalan vuoden 2016 talousarvioesitys

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 28.9.2015 8.37
Tiedote

Ympäristöministeriön hallinnonalalla korostuvat vesien tilan parantamiseen, kierrätykseen, ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja muutokseen sopeutumiseen tähtäävät toimet sekä kohtuuhintaisen asumisen ja korjausrakentamisen edistäminen. Budjettiesitys on pääpiirteittäin ympäristöministeriön elokuisen talousarvioehdotuksen mukainen.

Hallitus esittää ympäristöministeriön hallinnonalalle vuoden 2016 talousarvioesitykseen yhteensä 198,8 miljoonaa euroa, mikä on 5 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden 2015 varsinaisessa talousarviossa. Loppusummassa ovat mukana korjaustoiminta-avustuksiin tarkoitetut määrärahat, 22,2 miljoonaa euroa, jotka vuonna 2015 otettiin talousarvion ulkopuolisesta valtion asuntorahastosta.

Ympäristön- ja luonnonsuojelun menoihin esitetään 103,5 miljoonaa euroa. Alueidenkäyttöön, asumiseen ja rakentamiseen esitetään 28 miljoonaa euroa. Hallinnonalan toimintamenoihin esitetään 67,2 miljoonaa euroa, joka sisältää myös päätöksentekoa palvelevien selvitysten rahoituksen.

Talousarvion ulkopuolisen valtion asuntorahaston varoja arvioidaan käytettävän talousarviomäärärahojen lisäksi 200 miljoonaa euroa asuntotoimen avustusten ja korkotukien maksamiseen. Valtion asuntorahastosta tuloutetaan talousarvioon 47 miljoonaa euroa.

Ympäristöasioiden aluehallinnon toimintamenot sisältyvät elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten osalta työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalle ja aluehallintovirastojen osalta valtiovarainministeriön hallinnonalalle.

Vesienhoitoon ja kierrätykseen panostetaan

Ympäristön- ja vesienhoitoon, pohjavesien ja Itämeren suojeluun sekä kierrätyksen edistämiseen varataan yhteensä 16,2 miljoonaa euroa. Summasta 4,8 miljoonaa euroa on ympäristöministeriölle osoitettua kärkihankepanostusta.  Tästä 4 miljoonaa euroa osoitetaan Itämeren ja vesien suojeluun sekä kierrätyksen lisäämiseen ja 800 000 euroa kierrätystä edistävän sääntelyn valmisteluun.

Lisäksi kärkihankerahoitusta osoitetaan 500 000 euroa uuden kansallispuiston perustamiseen ja 1,3 miljoonaa euroa Pilaantuneiden maa-alueiden kunnostuksen ja maa-aineskierrätyksen kokeiluohjelmaan.

Ravinteiden kierrätysohjelmaa jatketaan Itämeren kuormituksen vähentämiseksi ja Saaristomeren tilan parantamiseksi. Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointia jatketaan.

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman (METSO) toimeenpano sekä Natura 2000 -verkoston ja aiemmin päätettyjen luonnonsuojeluohjelmien toteutus jatkuu. Vuonna 2016 uusien luonnonsuojelualueiden hankinta- ja korvausmenoihin on käytettävissä noin 18,5 miljoonaa euroa, mikä on merkittävästi vähemmän aikaisempaan verrattuna. Luonnonsuojelualueiksi jo perustettujen tai hankittujen alueiden suojelutoimet viedään loppuun 8 miljoonan euron kertaluonteisella määrärahalla. Uhanalaisten lajien ja luontotyyppien suojelua jatketaan samalla noin 2,4 miljoonan euron panostuksella kuin vuonna 2015.

Öljyntorjunta-alusten torjuntavalmiuteen tulee 500 000 euron lisäpanostus. Merentutkimusalus Arandan peruskorjaus aloitetaan.

Tukea vuokra-asuntotuotantoon

Asuntopolitiikan toimenpiteitä ja rahoitusta suunnataan hallitusohjelman periaatteiden mukaisesti.

Valtion asuntorahastosta arvioidaan käytettävän 200 miljoonaa euroa asuntotoimen avustuksiin ja korkotukiin. Lisäksi valtion asuntorahastosta tuloutetaan talousarvioon 47 miljoonaa euroa.

Asuntorahastosta varaudutaan tukemaan noin 7 500 uuden korkotukiasunnon rakentamista. Valtion asuntorahaston vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotukivaltuudeksi esitetään 1 170 miljoonaa euroa. Lisäksi esitetään 100 miljoonaa euroa asunto-osakeyhtiötalojen perusparannuslainojen valtiontakausvaltuuteen. Lisäksi varaudutaan tukemaan yleishyödyllisyyssäännösten ulkopuolisella valtion täytetakauksella 2 000 vuokra-asunnon rakentamista. Asuntorahastosta myönnettävään erityisryhmien investointiavustusten myöntövaltuuteen esitetään varattavaksi 122,2 miljoonaa euroa.

Uudistettavien MAL-aiesopimuksien toteutumisen tueksi esitetään kannustimia. Valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon lisäämiseksi esitetään, että Helsingin seudun aiesopimuskunnille voitaisiin myöntää määräaikaisia käynnistysavustuksia yhteensä 10 miljoonaa euroa. Asuntoalueiden kunnallistekniikan rakentamista esitetään avustettavaksi 15 miljoonalla eurolla.

Korjausavustuksilla tuetaan ikääntyneiden kotona asumista

Korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksiin varataan 25 miljoonaa euroa, josta 2,8 miljoonaa euroa rahoitetaan valtion asuntorahastosta. Avustuksesta valtaosa suunnataan uusien hissien rakentamiseen ja vanhusten ja vammaisten asuntojen korjauksiin. Molemmilla edistetään ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toimeenpanoa. Energia-avustuksia myönnetään pientalojen energiakorjauksiin. Asumisneuvontaan suunnataan 900 000 euroa.

Lisätietoja:

erityisavustaja Tea Usvasuo, p. 046 922 8946, [email protected] (rakentaminen ja asuntoasiat)

erityisavustaja Anne Kettunen, p. 046 923 5169, [email protected] (luonto ja ympäristö)

talouspäällikkö Timo Jaakkola, p. 0295 250 214, [email protected]

rahoitusylitarkastaja Timo Tähtinen, p. 0295 250 306, [email protected] (rakentaminen ja asuntoasiat)