Hyppää sisältöön
Media

Ympäristöministeriöltä avustusta teollista puurakentamista kehittäviin hankkeisiin

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 11.11.2020 11.42
Tiedote

Puurakentamisen ohjelman Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelman neljännellä hakukierroksella myönnettiin yhteensä reilut 1,4 miljoonaa euroa 12 hankkeelle, jotka kehittävät monistettavia ratkaisuja teollisen puurakentamisen verkostotoimintaan ja -osaamiseen.

”Puurakentaminen on monipuolisen yhteistyön summa. Innovatiivisetkaan teolliset prosessit eivät yksin vauhdita puun käyttöä rakentamisessa, vaan keskeistä on ketjun kaikkien toimijoiden, kuten rakennuttajien, suunnittelijoiden, urakoitsijoiden, viranomaisten sekä teollisuuden, tutkimuksen ja koulutuksen, osaaminen ja osallistuminen. Tuemme nyt juuri tätä kokeellisen kehittämisen ja toteuttamisen rajapintaa. Vaikuttavuus tulee olemaan laaja, sillä käynnistyvissä hankkeissa on mukana yli 100 eri organisaatiota”, kuvaa Puurakentamisen ohjelman projektiasiantuntija Simon le Roux.

Ympäristöministeriö sai määräaikaan mennessä 22 hakemusta, joiden kokonaiskustannukset olivat 18,2 miljoonaa euroa. Ympäristöministeriön ja ulkopuolisten tutkijaorganisaatioiden edustajista koottu riippumaton arviointiryhmä arvioi hankkeet, minkä pohjalta tukiohjelman ohjausryhmä esitti rahoitettavia hankkeita. Rahoitettavien hankkeiden kokonaisbudjetti on 3,6 miljoonaa euroa.  

Hakijoille tarjottiin ensikertaa mahdollisuus henkilökohtaiseen sparraukseen ennen haun aukeamista. Sparraustunnilla omaa hankeideaa oli mahdollista testata ja kehittää asiantuntijapaneelin kanssa. Paneelissa oli mukana Puurakentamisen ohjelman tiimin lisäksi Aalto-yliopiston ja Rakli ry:n asiantuntijoita.

”Sparrasimme yhteensä parinkymmenen tunnin edestä, mikä teki hakuprosessista osallistavan ja keskustelusta avointa. Hakemusten sisältö kirkastui, mutta erittäin arvokasta oli keskustella myös heidän kanssaan, jotka eivät lopulta hakemusta lähettäneet tai joiden hakemus ei arvioinnissa menestynyt”, asiantuntija Simon Le Roux kuvaa.

Rahoitetut hankkeet

Hakija, hankkeen budjetti ja myönnetty avustus. Kaikki hankkeet päättyvät 1.9.2022 mennessä.

  • Kuhmon kaupunki, 298 000 €, 119 200 €
  • Kauhajoen Kaupunki, 294 900 €, 117 960 €
  • Aalto-korkeakoulusäätiö sr. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, arkkitehtuurin laitos (Puuarkkitehtuuri), 170 840 €, 68 336 €
  • Jake Rakennus Bygg Oy, 365 300 €, 146 120 €
  • Tampereen korkeakoulusäätiö sr, 295 000 €, 75 000 €
  • Puutuoteteollisuus ry (JVR Rakenne yhteishanke), 440 000 €, 176 000 €
  • Siklatilat Oy, 467 000 €, 186 800 €
  • Puutuoteteollisuus ry (TOAS ja Elementti Sampo yhteishanke), 440 000 €, 176 000 €
  • Celt Oy, 97 500 €, 39 000 €
  • Arkkitehdit Soini Horto, 490 000 €, 195 000 €
  • Kiinteistö-Silta Oy, 223 350 €, 89 340 €
  • Nawoc Oy, 108 000 €, 43 200 €

Uudet hankkeet esittäytyvät 12.11.2020 klo 9–12 pidettävässä verkkoseminaarissa, johon on kutsuttu tukiohjelmaan osallistuneet hankkeet kaikilta hakukierroksilta sekä sidosryhmien edustajia. Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille.

Lisätietoja:

projektiasiantuntija Simon Le Roux, p. 0295 250 086, [email protected]