Hyppää sisältöön
Media

Ympäristöministeriöltä 2,48 miljoonaa euroa avustuksia järjestöille ja ympäristönhoitoon

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 2.5.2022 15.25
Tiedote

Ympäristöministeriö myöntää tänä vuonna yhteensä 2,48 miljoonaa euroa harkinnanvaraisia valtionavustuksia ympäristö-, asunto- ja rakennusalan järjestöjen työhön ja ympäristönhoidon hankkeisiin.

Järjestöavustuksia saa 37 yhteisöä ja rahaa myönnetään myös ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankkeisiin, saariston ympäristönhoitoon ja saariston jätehuoltoon. Suurimmat avustukset saavat Pidä Saaristo Siistinä ry, Suomen luonnonsuojeluliitto ry, BirdLife Suomi ry, Natur och Miljö rf ja Vuokralaiset VKL ry.

Vuonna 2022 järjestöjen ja ympäristönhoidon avustuksiin valtion talousarviossa varattu summa säilyy edellisen vuoden tasolla, joka on 2 130 000 euroa. Yhteensä avustuksiin on varattu määrärahaa 2 480 000 euroa, koska eduskunta on vuoden 2021 joulukuussa osoittanut momentille 350 000 euron lisäyksen, josta 150 000 euroa on osoitettu BirdLife Suomi ry:lle, 100 000 euroa Suomen Metsästäjäliitto ry:lle ja 100 000 euroa Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi ry:lle.

Kuluvalle vuodelle varatun määrärahan lisäksi avustusten jaon yhteydessä jaetaan uudelleen myös vuosina 2020-2021 käyttämättä jääneet ja ympäristöministeriölle palautuneet avustukset. Ne kohdennetaan uudelleen vuosina 2020 ja 2021 avustusta saaneille järjestöille.

Ympäristöministeriön hallinnonalan Avustukset järjestöille ja ympäristönhoitoon -momentin määrärahalla tuetaan valtakunnallisia luonnonsuojelu- ja ympäristöjärjestöjä, asunto- ja rakennusalan järjestöjä, ympäristökasvatus- ja -valistushankkeita sekä saariston ympäristönhoitoa ja saaristo- ja tunturialueiden jätehuoltoa edistävää toimintaa.

Lisätietoja

Tiina Kotonen-Pekkanen
kehittämispäällikkö
ympäristöministeriö
0295 250 0087
[email protected]