Hyppää sisältöön
Media

Ympäristöministeriö vahvisti Varsinais-Suomen tuulivoimavaihemaakuntakaavan

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 9.9.2014 11.11
Tiedote

Ympäristöministeriö on 9. syyskuuta vahvistanut Varsinais-Suomen tuulivoimavaihemaakuntakaavan. Kaava kattaa maakunnallisesti merkittävät tuulivoimaloille soveltuvat alueet, jotka sijoittuvat sisämaahan ja rannikon suurille saarille. Kaavassa on laajempia tuulivoimaloiden alueita 20 ja pienempiä alueita 13.

Maakunnallisesti merkittävän tuulivoima-alueen alarajaksi on asetettu laajemmilla tuulivoimaloiden alueella 10 voimalaa ja pienemmille alueille 6–9 voimalaa.

Ympäristöministeriö jätti vahvistamatta Salon Järvenkylän tuulivoimaloiden alueen. Se olisi sijoittunut lähelle Halikonlahdella sijaitsevaa Sjölaxin Natura 2000 -verkostoon kuuluva aluetta, joka on linnustoltaan erittäin merkittävä alue. Tuulivoimaloiden vaikutuksista olisi pitänyt tehdä luonnonsuojelulain 65 §:n mukainen arviointi.

Kaavasta oli tehty kuusi valitusta, joista ympäristöministeriö hylkäsi neljä. Kaksi valitusta jätettiin tutkimatta valitusoikeuden puuttumisen vuoksi, sillä valittajat asuivat Uudenmaan maakunnan puolella.

Lisätietoja

Lainsäädäntöneuvos Marja Mäntynen, ympäristöministeriö, p. 0295 50188, [email protected]