Hyppää sisältöön
Media

Ympäristöministeriö käynnistää säädöshankkeen Ystävyyden puistosta annetun lain muuttamiseksi

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 24.6.2024 9.22
Tiedote

Ympäristöministeriö aloittaa lainvalmistelun Ystävyyden puistosta annetun lain muuttamiseksi. Lakimuutoksella mahdollistettaisiin Kuhmon kaupungissa sijaitsevan Petolan opastus- ja tutkimuskeskuksen lakkauttaminen. Päivitetyn lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2025 aikana.

Kuhmon kaupungissa ja Suomussalmen kunnassa sijaitseva Ystävyyden puisto on perustettu vuonna 1990 omalla laillaan (484/1990). Puisto on Suomen puoleinen osa Suomen ja Venäjän Ystävyyden luonnonsuojelualueesta solmitun valtiosopimuksen (68/1990) toteutusta. Valtiosopimuksen tavoitteena on ollut edistää maidenvälistä yhteistyötä erityisesti luonnon- ja ympäristönsuojelun sekä ympäristötutkimuksen alalla.  

Ystävyyden puistosta annetussa laissa on säädetty puiston henkilöstöstä sekä opastus- ja tutkimuskeskuksen perustamisesta Kuhmoon. Kuhmon Tönölänniemessä sijaitseva Petolan opastus- ja tutkimuskeskus rakennettiin vuonna 1993 Ystävyyden puiston hallinnon ja hoidon, opastuksen sekä tutkimuksen tarpeisiin. Keskus ja puistoon palkattava henkilöstö olivat kompensaatiota Kuhmon kaupungille valtion maiden suojelusta johtuvasta metsätaloustyöpaikkojen vähenemisestä alueella. Kiinteistö rakennuksineen on Metsähallituksen Luontopalvelujen hallinnassa.  

Alkavan säädöshankkeen tarkoituksena on mahdollistaa Petolan opastus- ja tutkimuskeskuksen lakkauttaminen ja kiinteistökokonaisuuden luovuttaminen Metsähallituksen Luontopalvelujen hallinnasta. Petolan luontokeskuksen käyntimäärät ovat jääneet alhaisiksi ja keskuksen ylläpidon kustannukset ovat kysyntään nähden korkeat. Tutkimus- ja luonnonsuojeluyhteistyö Venäjän kanssa lopetettiin Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainassa vuonna 2022. Keskuksesta luopuminen on tullut erityisen aiheelliseksi valtionhallinnon tuottavuusohjelmassa Metsähallituksen julkisiin hallintotehtäviin kohdistuvien säästöjen myötä. Osana säästöihin varautumista Metsähallituksen Luontopalvelut vähentää hallinnassaan olevien rakennusten määrää kiinteistöjen vaatiman hoidon ja käytettävissä olevien resurssien tasapainottamiseksi.  

Säädöshanke ei tuo muutoksia Ystävyyden puiston luonnonsuojelualueisiin. Ystävyyden puiston suojelualueet kuuluvat Suomen Natura 2000 -verkostoon ja muodostavat yhteensä yli 25 000 hehtaarin laajuisen, erämaisen metsä- ja suoluonnon kokonaisuuden. Alueet turvaavat myös Suomen alkuperäislajistoon kuuluvan metsäpeuran keskeisiä elinympäristöjä.  

Lainvalmistelun aikataulu 

Lakia valmistellaan ympäristöministeriössä virkatyönä kesällä ja alkusyksystä 2024. Osana valmistelua järjestetään myös sidosryhmätapaamisia. Hallituksen esityksen luonnos on tarkoitus lähettää lausuntokierrokselle syyskuussa 2024. Hallituksen esitys Ystävyyden puistosta annetun lain muuttamiseksi annetaan eduskunnalle arviolta joulukuussa 2024. Tavoitteena on, että lakimuutos tulisi voimaan vuoden 2025 aikana. 

Lisätietoja 

Ilona Latsa (tavoitettavissa 24.-27.6. ja 1.8. alkaen)
erityisasiantuntija 
p. 0295 250 388 
[email protected]