Hyppää sisältöön
Media

Ympäristöministeri Ville Niinistö vierailee Yhdysvalloissa

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 10.5.2013 12.13
Tiedote

Ympäristöministeri Ville Niinistö vierailee New Yorkissa ja Washingtonissa 10.–15.5.2013. Matkan aiheita ovat erityisesti kansainväliset ilmastoneuvottelut sekä kestävän kehityksen Rio+20-kokouksen jatkoseuranta.

Washingtonissa ministeri tapaa muun muassa Yhdysvaltojen pääilmastoneuvottelijan Todd Sternin sekä Yhdysvaltojen kongressin ja Maailmanpankin edustajia. Tarkoituksena on keskustella ilmastopolitiikasta ja erityisesti metsien merkityksestä kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Ministeri Niinistö tunnustelee marraskuussa järjestettävän YK:n osapuolikokouksen puheenjohtajamaa Puolan pyynnöstä eri maiden näkemyksiä metsien roolista uudessa ilmastosopimuksessa.

New Yorkissa ministeri tapaa muun muassa YK:n alipääsihteeri Wu Hongbon, jonka johtama YK:n talous- ja sosiaaliasioiden osasto (UN DESA) vastaa keskeisistä Rion kokouksen päätösasiakirjan toimeenpanotehtävistä.

”Yhdysvalloilla on maailman johtavana taloutena keskeinen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa, ja presidentti Barack Obaman toisen kauden aikana Yhdysvallat on tuonut näkyvästi esille huolensa ilmastonmuutoksen etenemisestä. Suomen ja EU:n kannalta on tärkeää tuoda esille omia näkökantoja sekä tunnustella Yhdysvaltojen neuvotteluasemia tulevia neuvotteluja ja sopimuksia silmällä pitäen”, ympäristöministeri Ville Niinistö toteaa.

Lisätiedot:

Erityisavustaja Lasse Miettinen, ympäristöministeriö, p. 040 507 6100, [email protected]