Hyppää sisältöön
Media

Ryhdin tekijät
Yhteiskunnallisia haasteita ratkottaessa on tärkeä tunnistaa saavutukset

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 10.3.2022 8.13

Ryhti-tiimin Laura Valkonen huolehtii siitä, että hankkeen tulokset ja vaikutukset tulee mitattua ja kuvattua. Pienetkin edistysaskeleet on tärkeä todentaa. Silloin tavoite hyvästä elinympäristöstä tuleville sukupolville on askeleen lähempänä.

Heippa, kuka olet?  

Hei, olen Laura Valkonen, vaikutusten arvioinnin ja vaikuttavuuden asiantuntija ympäristöministeriöstä (YM). Tuen YM:n rakennetun ympäristön hankkeita vaikuttavuuden suunnittelussa ja arvioinnissa.

Keitä tiimiisi kuuluu, ja mitä teette?

Meitä on kaksi asiantuntijaa rakennetun ympäristön ylijohtajan tukena. Tänä vuonna tuuraan myös kollegaani ja vastaan talouden ja toiminnan suunnittelusta ja koordinoinnista. Tähän kuuluu esimerkiksi talousarvioehdotusten koostaminen sekä tulostavoitteiden määrittely ja seuranta.
Teemme parhaillaan YM:lle uutta strategiaa. Siitä tulee välittymään se, kuinka keskeisessä roolissa rakennetun ympäristön ohjaus on ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunnassa sekä vihreän siirtymän luomisessa.

Ryhti-hankkeessa toimin projektin seurannan ja arvioinnin tukena. Huolehdin esimerkiksi siitä, että hankkeen riskienhallinta tulee tehtyä sekä tulokset ja vaikutukset kuvattua.

Missä vaiheessa työ etenee?

Ryhdin kehittävä väliarviointi on parhaillaan käynnissä. Saamme siitä hyviä eväitä kehittää hankkeen toimintaa entistä paremmaksi ja vaikuttavammaksi. Olemme jo saaneet arvioinnista havaintoja, joista olemme keskustelleet koko Ryhti-tiimin kesken ja pohtineet, miten meidän pitäisi toimintaamme kehittää.

Teemme YM:ssä työtä valtavien yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseksi, ja on tärkeää tunnistaa pienetkin saavutukset ja edistysaskeleet. Siten maalimme hyvästä elinympäristöstä myös tuleville sukupolville on aina askeleen lähempänä.

Haluatko kertoa itsestäsi tai työstäsi jotain muuta?

Odotan innolla kevään etenemistä ja nautin aurinkoisista päivistä yhdessä perheeni kanssa. Lasten touhuissa on helppo hetkeksi unohtaa ajankohtaiset murheet ja uhat ja keskittyä hyvään tässä hetkessä. Kevään merkit muistuttavat myös lähestyvästä pyöräily- ja ulkotenniskaudesta. Pian rantakalliot ovat lämpimiä ja meri kimmeltää, ja pääsen korkkaamaan talven aikana rakentuneen uuden mökkisaunamme.